Markkinoilla on ollut melko hermostunutta tunnelmaa. Vaikka tämä viikko alkoikin räväkällä nousupäivällä, perpektiiviä ei kannata hukata. Edelleen on pitkä lasku takana. Niitä kuuluisia uhkakuvia on paljon, kauppasodasta Italiaan, Kiinan velkakuormasta EU-vaaleihin ja Brexitiin. Keskuspankkien tukiostojen päättyminen, öljyn hinnan lasku, reaalitalouden kasvun pysähtyminen, populistit, natsit ja dollarikorkojen nousu. Siirtolaiskriisi ja Ranskan presidentin alhainen kannatus. Ja Trumpin mahdollinen toinen kausi ja USA:n velkakriisi.
Yleensä juuri silloin, kun uhkakuvat ovat otsikoissa, on hyvä aika lähteä ostoksille pörssissä. Sijoittajat eivät ole ääliöitä, ja osaavat kyllä hinnoitella uhat kursseihin etukäteen. Kontra-Juhania alkaa jo vähän kuumottaa vastapallo.
Hemmetin moni fiksu ihminen on edelleen sitä mieltä, että tämä on vain ohimenevä korjausliike. En ole vielä kuullut tai nähnyt ”myyn heti kaiken”-henkilöitä missään. Aika sille alkaa kuitenkin olla sopiva - alamme olla lähellä tyypillistä 10-20% korjausliikettä. Viimeksi 2015 nähtiin sellainen reilu 20% dippi, joka kesti noin vuoden päivät. Tällä kertaa edelliset kurssihuiput Euroopassa osuivat 2017 joulukuulle, ja vaikka jenkkimarkkinat kävivät katsomassa kuluneen vuoden aikana uudet huiput, kurssit valahtivat sielläkin takaisin alas.
Eli aletaan olla aika lähellä korjauksen sekä ajallisen keston että syvyyden mallitapausta. Minua kuitenkin häiritsee, että keskuspankki- ja velkavetoinen nousujuhla on jatkunut niin pitkään. Todennäköisyys supistuu, että kaikkien kamalasti pelätessä markkina ”yllättäisi” ja kääntyisi ylös. Buy the dip toimii nousumarkkinalla erinomaisesti kaksi, kolme kertaa, mutta ajan myötä se muuttuu vaikeammaksi.
Että markkina yllättäisi taas uhkakuvien keskeltä positiivisesti, joidenkin uhkakuvien pitäisi osoittautua liioitelluiksi ja jostain pitäisi ilmestyä lisäksi ihan aidosti hyviä uutisia.
Listaa huonoista uutisista:
Suhdannebarometrit ja talouskasvu Euroopassa hyytyneet
Ostopäällikköindeksit ovat hyytyneet Euroopassa. Ne keikkuvat monessa maassa jo lähellä nollatasoa, mikä siis ennustaisi talouden nollakasvua. Satunnaisissa nollalukemissa ei kuitenkaan ollut mitään tavatonta vielä muutama vuosi sitten. Vuonna 2016 indeksi oli ihan samoilla tasoilla, samaten vielä vuonna 2014, ennenkuin Euroopan Keskuspankki kasvoi aikuiseksi ja vihjasi osto-ohjelmien aloittamisesta.
Saksan bruttokansantuotteen kasvu on hyytynyt – kolmannella vuosineljänneksellä kasvu peräti supistui. Ostopäällikköindeksien valossa on täysin mahdollista, että Saksassa myös vuoden viimeisenä neljänneksenä bruttokansantuote supistuu. Se täyttäisi taantuman määritelmän.
Ruotsin kruunu heikko, ”Suomen euro” ennätysvahva
Kirjoitin aiemmin Ruotsin kruunun heikkoudesta, jota pidin kanaralinnun parkumisena kaivoksessa. Euroopassa kun ei oikein ole toista ”länsimaista” taloutta, jonka valuutta kelluisi, ja keskuspankilla olisi kohtalaisen vapaat kädet toimia. Joo, briteillä on puntansa, mutta punnan signaaliarvoa syö jatkuvat Brexit-käänteet, ja Tanskan kruunuhan on sidottu euroon.
Tärväsin varmaan kaksi tuntia excelissä jumpaten valuuttakursseja ja niiden eroja, ostopäällikköindeksejä ja niiden eroja, ja erilaisia mahdollisia viiveitä tai kynnystasoja, mistä löytyisi jotain mielenkiinoista sanottavaa. Ei sieltä oikein löytynyt. Sen verran hoksasin, että talouden kyykätessä sellaiset maat, joilla on oma valuutta, käyttävät omaa rahapolitiikkaansa, ja antavat valuuttansa heikentyä. Joskus vähän viiveellä, mutta lopulta kuitenkin.
Maalle voidaan laskea ”efektiivinen” valuuttakurssi, katsomalla sen ulkomaankauppakumppanit ja laskemalla niistä painotettu indeksi. Miksi katsoa Suomen osalta euron kurssia esimerkiksi dollariin, kun voimme katsoa kurssia, joka on nimenomaisesti Suomen ulkomaankauppakumppanien valuutoista laskettu?
Pikasilmäys Suomen ja Ruotsin efektiivisiin valuuttakursseihin hämmästytti. Ruotsin kruunun heikkoudesssahan ei sinällään ole mitään uutta - efektiivinen kruunu on viimeisen kahden vuoden aikana heikentynyt yli viisi prosenttia. Efektiivinen Suomen euro on puolestaan vahvistunut yli viisi prosenttia. Suomen euro on itseasiassa vahvempi kuin koskaan euroon liittymisen jälkeen. Tämä ei tietenkään ole mikään markkinoiden ylistyshuuto Suomen kansantalouden vahvuudesta, vaan Suomen ulkomaankauppakumppaneiden valuuttojen heikkoutta. Se ei lupaa hyvää Suomen viennille, mikäli tilanne jatkuu pitempään. Vientisektorilla dollari-, rupla-, kruunu- ja puntamääräiset budjetoidut saatavat on yleensä terminoitu kahdeksitoista kuukaudeksi eteenpäin, joten heti ei kannattavuus kärsi. Tilauskirjoissa voi alkaa näkyä ongelmia tällä kurssitasolla.
Kyykkäävä talous, käkkivät keskuspankit
USA:n keskuspankki oli aiemmin päättänyt, että nyt on nousukausi, talous ylikuumenee ja korkoja pitää nostaa ajoissa. Niin se on tehnytkin. Euroopan keskuspankki puolestaan oli jo kauan sitten päättänyt lopettaa velkakirjojen osto-ohjelmansa, koska enempää ei olisi voinut sääntöjen puitteissa kuitenkaan ostaa, ja koska kaikki näyttää nyt paremmalta. Ja niin se on tehnytkin.
Reaalitalouden hyytymisen myötä sijoittajat säikähtivät. USA:n keskuspankki Fed ei hevillä keskeytä korkojen nostamista, tai peräti laske niitä. Joku hikinen kymmenen prosentin kurssilasku on ei ole Fedille ongelma, vaan jotain, mitä keskuspankki oikein haluaakin. Se on kuplien kasvamisen ehkäisyä ja niiden maltillista puhkomista.
Dollarin vahvistuminen ja asuntomarkkinoiden hyytyminen – sekä USA:n ulkopuolella dollarivelkaa ottaneiden laajat vaikeudet, sekä kauppasota, ovat saaneet keskuspankin kuitenkin empimään. Alkaa olla jo hyvin yleistä puhetta, että inflaationäkymät heikkenevät, ja että Fed jättäisi ainakin yhden tai ehkä kaksi suunniteltua koronnostoa väliin ensi vuonna.
Euroopan keskuspankki EKP puolestaan on lykkäämässä uhoamansa ensimmäisen kriisinjälkeisen koronnostonsa aiemmasta 2019 joulukuusta vuoden 2020 puolelle. Myös EKP:lle olisi hyvin vaikeaa käynnistää uutta osto-ohjelmaa. Sen takia EKP tekee jotain, minkä se on aina osannut tehdä.
EKP tekee hätätursotuksen, mutta rauhoittaako se ketään?
Arvaan, että joulukuun kokouksen yhteydessä EKP ilmoittaa alustavasti ensi vuoden alkupuolella käynnistettävästä TLTRO2-luototusohjelmasta pankeille. Keskuspankki siis tursottaisi taas uutta rahaa jo ennen vanhojen luottojen erääntymistä liikepankeille, matalalla korolla tottakai, ja jos nämä pankit sitten ostavat niillä lainaamillaan rahoilla taas euromaiden valtioiden velkakirjoja, niin syytönhän EKP siihen on. Ovelaa, eikö totta! Edes Suomen Rahapelimonopolissa tai Kreikkavakuuksien Suunnittelutoimistossa ei tämmöiseen vedätykseen kehdattaisi lähteä.
EKP:n kokous pidetään 5. joulukuuta ja Fedin kokous 19. joulukuuta.
Markkinoille on juuri nyt leviämässä ajatus, että sekä EKP että Fed siis antaisivat joululahjan sijoittajille. Se taas puolestaan tarkoittaisi, että kurssit voisivat nousta kokouksia kohti, sijoittajien ennakoidessa otsa hiessä tulevien joululahjojensa hienouksia.
Pettymys todennäköisesti iskee, kun kääreet avataan. Hyvä odotettu uutinen ei ole hyvä, vaan huono uutinen. Vaikka EKP avaisi luottohanan pankeille, haluavatko pankit edes nostaa sitä luottoa? Jos ne nostavat luottoa, laittaisivatko ne rahansa Italian velkakirjoihin tai muihin EU:lle ongelmallisiin pesäkkeisiin?
Ja vaikka joku nyt vähän aikaa ostaisikin Italian velkakirjoja ja pitäisi yllä zombie-yritysten luototusta, ratkaisiko se allaolevia ongelmia, vai pahentaisiko se ylivelkaantuneisuutta ja tottumista halpaan rahaan?
USA:n puolella puolestaan emmin, että jos Fed aikoi aiemmin nostaa ensi vuonna korkoja kolmen 0,25 prosenttiyksikön verran ja nyt vihjailiskin, että vain kaksi 0,25 prosenttiyksikön nostoa ehkä tehdään, onko sillä ihan aikuisten oikeasti merkittäviä vaikutuksia yhtään mihinkään, etenkin, jos Fed säilyttää rahapolitiikan suunnan kiristävänä myös jatkossa?
Lyhyesti siis taktinen ajatteluni opastaa varautumaan juuri nyt käynnistyvään pikkuralliin, mutta koska se ralli olisi pikkuinen, ja riski laskun jatkumisesta nyt tai erityisesti joulukuun päätöksien jälkeen ei ole ihan mitätön, taidan edelleen pitää sitä ”osakkeita ja jenkkivelkakirjoja”-salkkua fiksuimpana vetona.
Ei ole yhtään jouluinen tunnelma. Päättäjätkin vaikuttavat yhtä äreiltä kuin joskus lapsuuden pimeinä syksyinä, kun Katainen hikoili euromaiden valtiovarainministerien pitkissä kokouksissa tai Viinanen löi kossupullosta vetoa. Saksan poliittinen johto ei ole kuopattu, mutta on muuttumassa laimeaksi ankaksi. EU-vaaleissa niinsanotut oikeamieliset eivät tule pärjäämään. Ranskassa Macronin kannatus on alhaalla. Pohjoisen Hansaliiton maat eivät enää halua kuunnella ja totella Ranskan ja Saksan yhdessä päättämiä ratkaisuja. Ja kun seuraava finanssi- ja talousrytinä tulee, lännessä on Trumpin USA ja idässä Venäjä sekä Kiina. Euroopalla ei paljon kavereita ole. Britanniasta taitaa sellainen tulla, vaikka vähän täytyykin muiden erohaluisten varalta riitaista esittää.
Jossain vaiheessa Eurooppa löytää edestään sen, minkä taakseen jätti.
Ai niin, tässä vielä kuva Euroopan ja USA:n korkeatuottoisten yritysvelkakirjojen korkopreemioista. Ne ovat olleet pitkään hyvin alhaiset, ja ovat nyt kääntyneet nousuun. Seurantaan.
