Tämä ei ole vain pokeria

Aki Pyysing - vanhat |
Jaa Twiittaa

Raha-automaattiyhdistyksen nettipelit ovat lähteneet odotuksia paremmin liikkeelle. Näin kertoi Ray tiedotteessaan 4.1.2011. Jo yli 60.000 suomalaista on rekisteröitynyt pelipalveluun. Tämän ei pitäisi olla suuri yllätys, koska ”Hyvän

tahdon pelien” mainoksilta ei ole voinut välttyä, jos on seurannut mitään mediaa. Sitä mitkä nämä odotukset olivat, ei tiedotteessa mainita.

”Nyt kun pelipalvelu on perustettu ja saatu luotettavasti toimimaan, alamme tuoda nettiin uusia pelejä ja palveluja”, kerrotaan. Usein uusien pelitoimintojen lanseerausprojektit internetissä ovat olleet vaativia. Onneksi tällä kertaa on onnistuttu.

”RAY:n nettipeleissä on jaettu voittoja kaikkiaan 55 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen voitto on ollut 40 000 euroa, joka voitettiin Mansikka-hedelmäpelistä kahdeksan sentin panoksella.”

Tässä kohtaa täytyy hiukan keskittyä. Ensin annetaan ymmärtää, että odotuksia paremmin menee. Sitten kerrotaan, että palvelu on saatu luotettavasti toimimaan. Ja voittojakin on jaettu 55 miljoonaa euroa. Muita nettipelien talouslukuja ei kommentoida.

55 miljoonaa on lukuna niin iso, että se kuulostaa kovinkin vaikuttavalta. Tämä summa on siis pelaajille jaetut voitot. Pelaajat ovat panostaneet x euroa ja saaneet ”voittoja” 55 miljoonaa. Tämä x euroa ei voi olla mitenkään 60 miljoonaakaan. Normaalit peliyhtiöt ilmoittavat liikevaihtonaan X – 55 miljoonaa. ”Jaetut voitot” on täysin irrelevantti tulosmittari, eikä sitä pelialalla käytetä.

Minun näkemykseni mukaan jos kahdeksan miljoonan suoralla markkinointipanoksella plus tätä vielä paljon arvokkaammalla valtamedian tarjoamalla ilmaisella näkyvyydellä saadaan aikaan 55 miljoonan voitonjako, niin kyseessä on karmea floppi. Minä en odottanut Ray-pokerilta paljoa, mutta minun jo valmiiksi alhaiset odotukseni tämä suoritus on alittanut. Uskon, että valtaa käyttäville on esitetty paljon ruusuisempaa kuvaa kansallisen nettipokerin näkymistä.

Tämä kahdeksan miljoonaa on huhuttu budjetoitu markkinointipanos, josta tosin Rayn pokeripäällikkö jyrkästi kiisti suuruusluokankin Teerenpeleissä. Vaikka televisio ja lehdet ovat uutisissaan auliisti antaneet ilmaista näkyvyyttä, en usko heidän sentään ilmoitustilaa lahjoittaneen hyväntekeväisyyteen.

Selitys huonoon starttiin huolimatta valtaisasta mediarummutuksesta on yksinkertainen. Pokeritiedon foorumilla käydyn keskustelun perusteella peleistä löytyy käsittämättömiä vikoja, jotka tosin ovat ”softantoimittajan syytä”. Onneksi viat korjautuvat ” ensi viikolla”. Saitilla oikeasti eivät pyöri edes keskikoon pelit, isoista peleistä nyt puhumattakaan. Turnaustarjonta on olematonta.

Pelitilien iso määrä on luonnollista. Isossa maailmassa nollanollaa tai huonompaa pelanneet odottivat kieli pitkällä uusien asiakkaiden saapumista harjattavaksi ja avasivat tilit. Kun kalaa ei virrannutkaan katiskaan ja softakin tökki, niin palattiin takaisin vanhoihin peleihin. Ehkä joku jopa ymmärsi vähän paikkailla vuotoja pelissään.

Markkinaehtoisesti toimivien pelinjärjestäjien alkaessa syytellä yhteisyökumppaneitaan tai asiakkaitaan omista virheistään voi tavallisesti alkaa ounastella pelialan konsolidaatiota olevan pian tulossa. Internetin nopealiikkeisessä maailmassa voi pyyhkäistä miljoonabisneksen olemattomiin parilla petetyllä lupauksella ja niitä paikkailevilla puolustelevilla lausunnoilla.

Kun monopoliyhtiö ensin myöhästyy lanseerauksessa ja sitten kämmäilee siinäkin, on syytä lähinnä odotella lisää totuutta vääristeleviä tiedotteita olevan tulossa. Ja Hesarin julkaisevan edelleen fiktiiviset tiedotteet, jotka pitävät sisällään härskiä mainontaa sellaisenaan. ”40 000 euroa mansikkahedelmäpelistä 8 sentin panoksella”. Tämän kutsuminen pelkäksi piilomainonnaksi olisi häpeäksi elokuvayhtiöiden piilomainonnan myyjille.

Tämä tiedote on johdonmukainen jatko Rayn tiedotuspolitiikalle. 1.”Nettipelit ovat niin vaarallisia nuorisolle, että niihin emme puutu”. 2. ”Lanseeraamme nettipokerin ensi kuussa”. 3. ”Onnistuimme lanseerauksessamme”.

Sen uskon, kun Rayn internet-pelitoiminnan johtaja sanoi Pokeritiedolle ” Julkisuus on käsitellyt näkyvästi nettipokeria, ja nyt onkin tärkeää lisätä tietoisuutta muun pelitarjonnan suhteen.” Mansikkahedelmäpelijuttuja ja muita mainoksia tulee olemaan runsaasti esillä jatkossakin.

Minun pokeri- ja vaalihöpinäni on vuosien varrella usein kuitattu kevyesti. ”Se nyt on vain pokeria ja minun äänestyspäätökseni perustuu tärkeämpiin asioihin”, olen kuullut useammalta taholta.

Tämä ei ole vain pokeria. Jos Suomessa mediaa ja yleisöä voi vapaasti kohdella hyvin kasvatettuina herkkusieninä (on pidetty pimeässä ja syötetty paljon paskaa), niin tämä on vain pokeria.

Kyselkää ihmisiltä Pohjois-Koreasta, Kiinasta, Venäjältä tai Iranista, olisiko heille vapaa tiedonvälitys ”pelkkää pokeria”. Hyvän mediakontrollin ansiosta Italiassa on kauneusleikattu suuruudenhullu seksiaddikti pysynyt vallassa järkyttävän pitkään.

Tiedote muuten loppuu ”RAY:n koko pelitoiminnan voitto jaetaan sosiaali- ja terveysjärjestöille sekä sotiemme veteraaneille.” Matti Vanhanen ei taida olla sotaveteraani. Mutta vaalituki on varmaan sitten sosiaali- ja terveystyötä.

Sotaveteraanien tukemisesta tiedän sen verran, että toistakymmentä vuotta sitten soitin sotaveteraanijärjestön edustajana RAY:n avustustoiminnasta vastaavalle. Sain ilmeisen rehellisen vastauksen tiedusteluuni siitä, minne avustushakemuksen sotaveteraanitalolle voi toimittaa. ”Hakemuksen voi toimittaa, mutta yksittäisellä riippumattomalla veteraanisäätiöllä ei ole mitään mahdollisuutta avustusta saada.”

Arvostan tuota rehellisyyttä, säästyinpähän turhalta paperityöltä. Tänä päivänä tuskin edes uskallettaisiin rehellisesti näin kertoa. Märissä unissani jonain päivänä vielä joku reipas toimittaja tekee selvityksen koko Suomen laillisesta mutta epärehellisestä rahapelikentästä, ja saa näkyvyyttä valtamediassa.

P.S. Valitettavasti Elina Lepomäki rohkeassa kirjoituksessaan ”Hyvän tahdon sumutusta” vei minulta loistavan otsikon. Jos hän tulee valituksi Arkadianmäelle, on odotettavissa penseää suhtautumista ”Hyvän tahdon pelien” eduista nauttivilta edustajatovereilta.

En tosin ollut aikeissa keuhkota lempiaiheestani, vaan tarjota lisää sosiaalipornoa. Rayn tiedote muutti suunnitelmiani. Ehkä sitten ensi viikolla taas.

Sisältöpoiminta:

Helsingin pörssin tuloskalenteri

Euro-osakkeille mietoa vastatuulta loppuvuodelle?

Johannes Ankelo
3.10.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Onko Oriola Helsingin pörssin Walgreens - ikuisesti putoava kivi

Antti Leinonen
2.10.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Yrityksen myyminen ei ole epäisänmaallista

Aki Pyysing
29.9.2024
east Lue lisää