Jos suomalaiselta kysyy, paljonko hänellä on rahaa, saat vastaukseksi joko kiertelyä tai vihamielisyyttä. Jos amerikkalainen on varakas, kertoo hän sen viimeistään kolmannessa lauseessa.
Vuonna 1997 hämmästelin, kun seurasin pöytäkeskustelua Pariisissa, jossa ranskalainen peluri kysyi amerikkalaiselta, paljonko tämä voittaa pokerissa vuodessa. Jenkki vastasi, että hän on eläkkeellä ja häviää joka vuosi. Mutta kunhan vuositappion pitää alle puolessa miljoonassa, hänellä ei ole mitään hätää.
Olen Floridassa pelireissulla ja täällä olen kuullut parilta kaverilta, että ”heillä on varaa hävitä”. Vielä useammalta olen kuullut, minkä bisneksen he ovat myyneet ja paljonko he siitä saivat. Hyvillä ansioillaan on myös moni kehunut. Tällaisia juttuja ei tuntemattomien kuullen Suomessa pöydässä kuule.
Samaten olen kuunnellut vierestä erilaisia suunnitelmia rikastumiseen. Huonoimmasta päästä oli erään jakajan ohjeet punto bancoon ja rulettiin. Niissä pärjää, kun ei ”pelaa virtaa vastaan” eli etsii pitkiä putkia ja pysyy samalla puolella. Tämän rulettimenestyksen salaisuuden olen kuullut ensimmäisen kerran hotelli Presidentissä 1995. Punto banco- tilit eivät olleet tällekään vanhemmalle herrasmiehelle ainakaan vielä mahdollistaneet palkkatöiden jättämistä.
Välillä tuntuu, että koko muu pöytä suunnittelee uusia bisneksiä. Yksi mahdollisesti hyväkin idea oli yrittää kaivaa limiitti-Holdemia ylös haudasta Floridassa. Kaveri arveli tienaavansa 10-20 pelin pyörittämisestä 100 000 dollaria vuodessa ja saavansa tarvittavat pelaajat kasaan helposti, ”jos vain kasinon väki ei olisi niin idiootteja”. Lisäksi hän pelaamalla saisi 30 dollaria per tunti lisää.
En ottanut mitään kantaa, koska minulla ei ole oikein hyvää käsitystä tulisivatko luettelemansa Joe, Will, Tom ja kaksikymmentä muuta oikeasti pelaamaan. Hänen mukaansa kyllä tulisivat.
Suomessa pokeripöydässä keskustellaan enimmäkseen siitä, mistä saa sushia halvalla. Hyvät rakeback-dealit ja edulliset tv- sarjapaketit ovat myös tarkastelun alla. Kasinon kalliita hintoja toki haukutaan joka ilta.
Suomalaiset saa kiihkoon halpa bensa. Käykääpä huviksenne vilkaisemassa autojonoja, kun jossain päin Suomea saa tankillisen bensaa viisi euroa tavallista halvemmalla.
Amerikkalaisilla taas alkaa lahje koveta, kun on mahdollisuus tienata rahaa. Tämän näkee hyvin Hard Rock Hollywood- kasinolla. Täällä saa tiettyyn aikaan puolen tunnin välein 750 dollaria parhaasta kädestä 2/5 tai korkeammassa pelissä. Sali on tupaten täynnä pelaajia, jotka normaalisti pelaavat 1/2- peliä.
Jopa 5/10-pelissä miehet, joiden edessä on monta tonnia, jotka ovat valmiita varsin heikoin perustein tuuppaamaan merkit keskelle, anelevat jakajalta ”high handia”. Minä en tajua, miten melko pieni mahdollisuus voittaa melko vähän rahaa saa ihmiset niin sekaisin. En minä kyllä bensan jonottajiakaan oikein hyvin ymmärrä.
Suomessa lapset opetetaan pienestä pitäen säästäväisyyteen ja USA:ssa tienaamaan mahdollisimman paljon rahaa. Keskitien malli voisi tässäkin olla parempi. Kahvipaketin hinnasta voisi koohkata vähän vähemmän, ja elämässä voisi muutakin suunnitella kuin uusia tapoja ansaita lisää rahaa.
Viime reissullamme Hollywoodissa ihmettelimme paikan amerikkalaiseksi huonoa tarjoilua ja vähän kankeaa toimintaa. Muuten tykästyimme paikkaan kovasti. Tai lähinnä toisten pelaajien tasoon ja aukioloaikoihin (24/7).
Muutama kuukausi myöhemmin kasinon johtaja oli saanut kenkää, ja uusi oli pyörinyt pokerihuoneessa monta päivää esittäytymättä. Yksi vuoropäällikkö oli saanut pakata tavaransa ja toinen alennettu pyörittämään high limit- pelejä. Jakaja, joka kertoi tästä, lopetti tarinansa siihen, että ”ehkä te nyt alatte saada kunnon tarjoilua”.
Floridassa on monta kymmentä kasinoa, joten huonompi tarjoilu kuin naapurissa ei vain voi olla pysyvä ilmiö. Adam Smithin näkymätön käsi pyyhkäisee epäpätevän väen työnhakuun. Harvinainen valoilmiö oli tämä todistamamme alennus. Vähän käy Chrisiä sääliksi, kyseessä on mukavan ja pätevän oloinen mies.
Suomessa harvoin otetaan vastaan entistä huonompaa asemaa, vaikka parempaakaan ei olisi tiedossa. Sosiaaliturvan puute saa ihmiset nielemään ylpeytensä, luulen.
Kasinomaailmassa tällaiselle olisi tarvetta. Hyvät jakajat nimittäin ylennetään jossain vaiheessa tolppa-apinoiksi ja/tai harjoiksi jne. eli ylöspäin kasinohierarkiassa. Entisiä hyviä jakajia näkyy nykyisin olevan Helsingissä vuoropäällikköinäkin.
Jos esimiestehtäviin ylennetty hyvä jakaja osoittautuu uuteen työhönsä kykenemättömäksi, hänet pitäisi pystyä palauttamaan pelipöydän taakse. Hyvistä pelinhoitajista on nimittäin aina pulaa. Miten tämä voisi käytännössä onnistua, en todellakaan tiedä. Valitettavasti suljetuissa organisaatioissa ihmiset tupataan ylentämään epäpätemättömyytensä tasolle ja sinne sitten yleensä jäävät eläkeikään asti.
Taas kerran täällä saa taivastella sitä, miten henkilökohtaiset tipit saavat kortit lentämään vauhdilla. Suomessa valmiiksi sekoitettu pakka tipahtaa jakajalta kädestä erittäin mielellään, jos joku tekosyy löytyy. Täällä kun vaihdoin lisää merkkejä, jakaja jakoi ensin kortit, ja preflop-actionin hoitamisen sivussa tyrkkäsi minulle merkit. Kun jakajan palkka suoraan liittyy jaettujen jakojen lukumäärään, niin niihin todellakin laitetaan vauhtia.
Amerikassa kuuluu asiaan tavoitella lisää rahaa ja jos sitä saa, voi sitä sekä käyttää että näyttää. Suomessa Juha Helpin ajaminen Avensiksella on malliesimerkki suomalaisesta flash money- kulttuurista. Kenenkään muun suomalaisen, kuin Munkkiniemen Ekin, en ole kuullut leveilevän kasinolle häviämillään rahoilla. Ei kuulemma Niskavuori kaadu yhden pojan yöjuoksuihin.
En usko, että Suomeen tulisi amerikkalaista pokerikulttuuria, vaikka monopoli seuraavassa elämässäni kaatuisikin. Niin syvään on suomalaisiin iskostettu, että rahan kuluttaminen on pahasta ja peleihin häviäminen häpeällistä. Amerikkalaisesta jakajien tasosta voidaan Helsingissä uneksia, jos ammattiliitot Suomessa lakkautetaan. Joten aikaeroväsymystä joutunee potemaan tässä elämässä vielä monta kertaa.
