Pekka Salmi sanoi kymmenkunta vuotta sitten, että vaikeaa ei ole tappioiden, vaan voittojen kestäminen. Tällä hän tarkoitti enimmäkseen sitä, että voitolla ollessa ei uskalleta jatkaa peliä.
Minulle tappioiden kestäminen pokerissa on ollut aina helppoa. Omien virheiden kanssa on ollut vähän vaikeampaa, mutta tämä on pokerinpelaajalle pelkästään hyvä asia. Enkä todellakaan lopeta peliä siksi, että olen voittanut ”tarpeeksi”.
”How much money is enough?” kysyttiin John D. Rockefelleriltä, mieheltä joka aikanaan oli selkeästi suhteellisesti varakkaampi kuin Bill Gates nykyisin. ”A little bit more” kuului vastaus.
Pokeripöydässä voitolla oleminen korreloi sen kanssa, että pelaa hyvin, ja vastustajat huonosti. Lisäksi voitolla oleva pelaaja on positiivisemmassa tunnetilassa kuin tappiolla oleva ja ajatus kulkee paremmin. Loppujen lopuksi pokerissa on kyse vain vajallisen informaation varassa tehtyjen päätösten laadukkuudesta. Voitolla oleminen on minulle peruste jatkaa peliä eikä suinkaan lopettaa.
Voittojen kestämisessä minulla on ollut toisenlaisia ongelmia. Voittamattomuuden tunne on hieno asia, mutta johtaa väistämättömiin tappioihin ainakin meillä kuolevaisilla. Olen joutunut monet kerrat myöntämään itselleni, että tulipahan kuviteltua itsestään vähän liikoja. Jalat olen saanut lähemmäksi maan pintaa useimmiten ilman aivan älyvapaita vaurioita.
Aivan kaikilla pokerinpelaajilla jumalten seurasta kuolevaisten pariin palaaminen ei ole mennyt yhtä jouhevasti. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu nuoresta miehestä, joka on tehnyt ensimmäisen miljoonansa, ja hävinnyt sen kokonaan. Kun näkymä rajattomista rahoista muuttuu muistoiksi ensimmäisestä ja viimeisestä miljoonasta, niin otsasuoni saattaa sykkiä varsin voimakkaasti.
Ylimielisyyden vaihtuminen itsepetoksen kautta epätoivoon ei ole kaunista katseltavaa.
Vaikka pokeripöydässä ollessani pyrin voittamaan kaiken mahdollisen rahan, en toteuta sitä kaikessa muussa elämässäni. Olen hyvin tyytyväinen elintasooni. Asun aikaisempaan nähden poikkeuksellisesti juuri siellä missä haluan ja minulla on varaa kaikkeen siihen alkoholiin, mitä haluan juoda. Lisäraha ei parantaisi elintasoani juuri millään lailla. Voisin hyvin räkiä katoon hetken aikaa, mutta koska nautin työstäni, en näe mitään syytä lopettaa työntekoa tai edes pitää pitkää sapattivapaata.
Minun ei siis tarvitsisi maksimoida varallisuuttani kaikissa toimissani. Tosin raha on menestyksen mittari aloilla joissa toimin, joten juoksen rahan perässä siinä missä muutkin. Jopa hieman ahkerammin kuin useimmat. Kun suorittaminen ei ole pakonomaista, niin tulokset ovat tavallisesti parempia kuin väkisin vääntämällä.
Urheilua seuraavat tietävät hyvin, että suomalaisille voittaminen varsinkin joukkuelajeissa on todella vaikeaa. Viimeistään Hartwall Areenalla 7.5.2003 sisäistin tämän. Suomi oli pelannut normaalin huonot kotikisat ja puolivälierässä vastaan tuli Ruotsi isona ennakkosuosikkina. Yllättäen Suomi meni 5-1 johtoon. Sitten pojat tajusivat, että ”mehän voidaan voittaa tämä”, ja loppu on jääkiekkohistoriaa.
Sama pätee suomalaiseen yhteiskuntaan yleisesti. Kun asiat ovat huonosti, niin silloin löytyy talvisodan henkeä ja konsensusta. Kun asiat menevät hyvin, teemme kaikkemme, jotta saisimme taas valitella kurjuuttamme ja päästäksemme kiristämään vyötä aiheesta.
Juuri tällä hetkellä asiat Suomessa ovat erinomaisesti. Hanasta tulee juomakelpoista vettä. Lämpimässä suihkussa käyminen ei ole ylellisyyttä. Nälkäkuolemat ovat vuosisadassa vähentyneet radikaalisti. Meillä on vähintään kohtuullisesti toimiva julkinen terveydenhuolto. Ilmainen koulutusjärjestelmä mahdollistaa sosiaalisen nousun, jos on eväitä ja persettä istua koulun penkissä riittää. Lisäksi selvisimme globaalista finanssikriisistä hyvin vähin vaurioin ja paljon paremmin, kun useimmat muut maat.
Sen sijaan, että tuuleteltaisiin menestyksestämme, niin olemme päätyneet iloisen vastakkainasettelun aikaan. Vaalitilaisuuksissa on väkivaltaa ja ehdokkaat antavat toinen toistaan vastuuttomampia lupauksia.
Olen lukenut, että meillä on ”maahanmuutto-ongelma”, ”hurrien ylivaltaongelma” ja lisäksi lähetämme säkeittäin rahaa ulkomaille hukkaan heitettäväksi.
Meillä on oikeitakin ongelmia. Ne ovat nimittäin julkisen sektorin alijäämäongelma ja eläkeongelma. Ne eivät vain ole räjähtäneet kriisiksi – vielä. On paljon helpompaa kitistä maahanmuuttajien etuuksista, pakkoruotsista ja Portugalin tukipaketista.
Näissä tukipaketeissa on kyse tulipalon sammuttamisesta. Kukaan ei oikeasti tiedä ovatko tehdyt päätökset riittäviä tai edes oikeita. Mutta kun talo palaa, niin on parempi yrittää sammuttaa kuin heittää bensaa liekkeihin. Lisäksi rahaa ei varsinaisesti ole vielä edes menetetty. Kun vanhempani takasivat lainojani 90-luvun alussa, eivät he budjetoineet rahoja samalla menetetyksi, vaikka odotusarvomielessä olisi oikeastaan pitänyt.
Eläkejärjestelmämme ei ole täysin rahastoiva, vaan pääsääntöisesti työssäkäyvä sukupolvi maksaa eläkkeet. Kun elinajanodote jatkuvasti kasvaa, niin rahat eivät ikuisesti riitä nykyisten etuuksien ylläpitämiseen. Itse asiassa eläkeläisten äänioikeuden poistaminen voisi ratkaista julkisen sektorin alijäämäongelman kokonaan. Saattaa olla, että tämä ei toteudu, joten jotain muuta täytyy keksiä.
Meidän on pakko tehdä leikkauksia, tai meidän tiemme on Portugalin tie. Valtio saa tällä hetkellä lainaa edullisesti, mutta kymmenen vuoden päästä tilanne on täysin toinen, jos nykymeno jatkuu.
Vaalien alla sellaisista leikkauksista puhuminen, joilla on todellista merkitystä valtiontaloudelle, on toki useimmille poliittinen itsemurha. Demokratian perusongelma on, että eniten lupaava palkitaan vaaleissa. Valitettavasti parempaakaan systeemiä ei ole kehitetty.
Asiat ovat vielä liian hyvin, että suomalaiset uskaltaisivat antaa niiden mennä samaan malliin. Jospa saman tien laskettaisiin eläkeikää, tuplattaisiin opintotuet ja kolminkertaistettaisiin lapsilisät. Eletään hetken aikaa niin kuin pellossa, niin pääsemme kyllä kokeilemaan elämää Kreikassa.
On turha välittää siitä, jos tulee uusi finanssikriisi. Kunhan vaan meidän rahamme eivät mene ulkomaanpelleille koti- tai ulkomaassa. Tärkeintä ei ole se, että meillä on asiat hyvin, vaan se, että meidän kuormasta ei syödä.
Tyytyväisyys asioiden nykytilaan ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Minäkään en luultavasi saisi kehuskella tyytyväisyydelläni omaan tilanteeseeni.
Maana olemme voittaneet parina viime vuosikymmenenä paljon, mutta ylimielisyydestä itsepetoksen kautta epätoivoon voi olla meidänkin tiemme. Toivottavasti emme ole vielä Suomessa vaiheessa itsepetos.
Suomalaiset eivät osaa voittaa – ainakaan joukkuelajeissa.
