Iron Maiden laulaa kestävyysjuoksijan yksinäisyydestä hienossa kappaleessaan ”The Loneliness of the Long Distance Runner”. Pikajuoksijoiden yksinäisyydestä en ole koskaan kuullut edes kirjoitettavan saati laulettavan.
Sprintterit ovat ainakin siinä mielessä yksinäisempiä kuin nylkyt, että meitä on todella vähän. Minä lenkkeilen säännöllisesti, ja siitä huolimatta Pokericooperissa joka vuosi kerran vuodessa lenkillä käyneet biittasivat minut kevyesti.
Kirjoitin joskus, että yritin tosissani vuonna 1999 juosta cooperissa 3000 metriä. Harjoittelin verenmaku suussa puoli vuotta vedonlyönnin seurauksena. En päässyt, onneksi sentään voitin vedon. Keskustelupalstalla ei uskottu, että olin treenannut tosissani.
Silloin kun juoksin 400 metrin aitoja tosissani, juoksin koulucooperin tasaisella vauhdinjaolla 3000:een tähdäten. Ei onnistunut. Tätäkään ei uskottu.
Kun erosin ensimmäisen kerran, ja muutin yksin asumaan, minulle sanottiin, että tulee pitkät illat yksinään. Sanoin, että minä olen erinomaisen hyvä keksimään tekemistä itselleni ja viihdyn erinomaisesti itseni seurassa. Minua ei uskottu.
Kun erosin toisen kerran, minulle sanottiin, että älä tapa itseäsi. Sanoin, että ei ole tarkoitus, vaan aion ottaa ilon irti elämästä. Minuun suhtauduttiin hyvin epäluuloisesti.
Minulla ei ole koskaan ongelmaa, miten saan ajan kulumaan. Maailma on täynnä lukemattomia kirjoja, näkemättömiä leffoja, erilaisia urheilutapahtumia ja kiinnostavia bändejä. Pokeria voi pelata nykyään 24/7. Lisäksi minulla on yleensä tekemättömiä töitä ja urheilu- ja opiskelutavoitteita. Itse asiassa päiväni tuntuvat olevan liian lyhyitä edes kaiken välttämättömän tekemiseen.
Minä en ollut pitkissä parisuhteissa siksi, että en viihdy yksinäni. Lähinnä perverssi taipumukseni heteroseksiin sai minut valitsemaan nuorena miehenä parisuhde-elämän. Toki olin rakastunutkin suhteitten alkaessa. Nyt olen ajatellut, että jos osoitan rakastumisen oireita, alan ensin piikittää heroiinia. Sekin kuulemma tuntuu alussa hyvältä, ja vaikutukset henkiseen tasapainoon lienevät varsin vähäiset verrattuna avioliittoihin.
Olen siis ajatellut, että yksinäisyys ei ole ongelmani. Minulla on paljon muita ongelmia, mutta juuri tätä ei pitänyt olla. Lisäksi olen havainnoinut, että saan verenvuotokuumetta, kun minua ei uskota, vaikka varmasti kerron totuuden.
Tajusin viime Teerenpeliä Jouhkista tehdessä, että olen ollut sittenkin yksinäinen. Olin taas kerran niin kateellinen karjalaispoika, kun Joni kertoi kavereistaan, joiden kanssa pelaa ja keskustelee käsistä.
Minulla oli kavereita, joiden kanssa pelasin ja keskustelin käsistä – 1990-luvulla. Kavereilta vain hiipui joko innostus tai eväät tai molemmat ja pääsääntöisesti siirtyivät muihin töihin. Ystäviä ovat toki vieläkin, mutta kehittävän pokerikeskustelun aikaansaaminen on varsin haastavaa. Toisessa avioliitossani olin naimisissa pokeriammattilaisen kanssa, mutta tämä kieltäytyi kategorisesti keskustelemasta pokerikäsistä.
Muistin, että minun turnausstrategiani meni lähes kokonaan uusiksi yhden Matti Kuortin kanssa vuonna 1996 käydyn keskustelun ansiosta. Epäilen, että olisin voinut yksin joutua harhailemaan turnauspokerin pimeällä polulla pääsemättä välttämättä koskaan edes sinne asti, minne pääsin vuonna 1997.
Jostain syystä olen jäänyt yksin pohdiskelemaan pelejäni. Olen toki kirjoja lukenut ja videoita katsellut sekä keskustelupalstoja seurannut. Näistä kaikista on varmasti ollut paljon apua.
Hupaisa anekdootti on, kun minulle sanottiin, että onko minulle mitenkään mahdollista joustaa ja katsoa opetusvideoita. Johtopäätös pohjautui ilmeisesti siihen, että olen väitellyt kirjojen lukemisen hyödyllisyyden puolesta.
Välillä hyperventiloin siitäkin, kun minua pidetään idioottina. Minä tiedän, että monet pelaajat katsovat paljon videoita. Jos jostain kumman syystä pitäisin videoita tehottomana opiskelumuotona (en pidä) niin kyllä silti minun olisi syytä tarkistaa, mistähän vastustajat oppinsa ammentavat.
Mutta epäilen vahvasti, että pelaisin netissä korkeammalla tasolla, jos minulla olisi ollut viimeisenä puolenatoista vuosikymmenenä edes joku, jonka kanssa olisin voinut ideoitani testauttaa.
Toisaalta olen itse aukaissut latuni ja en ole täysin tyytymätön suorituksiini. Tämä vuosi tulee olemaan seitsemästoista peräkkäinen voitollinen pokerivuosi.
Pokeri on tuonut paljon ystäviä ja leivän päälle Benecoliakin. Edelleen nautin sekä klientin avaamisesta että livepöytään istahtamisesta.
Sprintteriurani toi lähinnä reisi- ja nivusvammoja ja käteen jäi yksi tarina kuumeessa juostusta SM-kisojen viidennestä tilasta. On selkeästi parempaa olla yksinäinen pokerinpelaaja kuin yksinäinen sprintteri. Uskokaa tai älkää.
P.S.
400 metrin aidat on hieno laji. Silloin tiesi, että vauhdinjako oli mennyt oikein, jos loppusuoralle kaarruttaessa rata keinui silmissä. Jos ei juoksun jälkeen oksentanut, ei ollut ottanut itsestään tarpeeksi irti.
