Sain seitsemän kiloa painoa lisää sairasteltuani kolme kuukautta. Tämä ajaa ihmisen epätoivoisiin tekoihin, kuten pelaamaan sököturnausta Jaffa Lightin voimalla. Aivan yhtä kuivalla linjalla eivät kaikki muut pelurit viime lauantaina luonnollisesti olleet. Minua vahvempi aines sentään pystyy vielä pitämään perinteitä yllä.
Olen aina välillä ennustellut pelaajalukumäärää ennen Mikonkadun turnausten alkua. Sökössä olen yleensä arvioinut vähän yläkanttiin, koska aina on pari perusosallistujaa yllättäen kuollut tai ajautunut muista syistä lipunostokelvottomaan tilaan.
Tänä vuonna heitin arvauksen 56 osallistujasta hetki ennen turnauksen alkua. Mitä ilmeisimmin keuhkoputkentulehdus on muokannut iloista karjalaispoikaa pessimistiseen varsinaissuomalaiseen suuntaan, sillä ammuin ali kuin Juha Hirvi Barcelonan olympiafinaalin ensimmäisellä laukauksella. Paikalle hipsi eroottisesti kiinnostava lukumäärä eli 69 pelaajaa. Huhut sökön kuolemasta ovat ainakin jossain määrin liioiteltuja. Saimme aikaiseksi rebuy-aikana viidentoista kilon ykköspalkinnon, mikä on vähään aikaan isoin korvaus viimeisenä sököpöydässä istumisesta.
Erotiikkaa oli myös ilmassa aloituspöydässä, jossa oli kolmea Suomen epäonnisinta pokerinpelaajaa viihdyttämässä silakkamarkkinoilta juuri vapautunut V-P Alakorva. Tuosta pöydästä otettu livestreami olisi kaatanut Veikkauksen serverit ja tuonut seuraavaan sököturnaukseen tuplamäärän osanottajia. Koska tällä sivustolla ei ole K-18 rajoitinta, en jaa lainauksia.
Ja suojellakseni pelaajien integriteettiä en kerro keitä ovat oikeilta nimiltään kohtalon kylmän kouran kaltoin kohtelemat Löfis, Kojak ja Littoisten Lyöntikone. Mutta ihan Veikkaukselle vinkkinä suosittelen harkitsemaan sökön striimaamista. Viihdettä pitäisi löytyä aika paljon enemmän kuin pipopäiden piiloutumisesta aurinkolasiensa taakse, mikä taas on tavallisen tv-pokeriturnauksen finaalipöydän käsikirjoitus.
Mie varmasti yllätin kotiyleisön noudattamalla itse laatimaani käsikirjoitusta ja kitkuttelemalla pikkunipulla ilman viinan tippaa aina semifinaaliin asti. Rahastusvalot eivät kyllä oikein vilkkuneet päässä eikä Eye Of The Tiger soinut korvissa missään vaiheessa, koska en saanut koskaan aikaiseksi kunnon nippua. Ilman stäkkiä paineen laittaminen sökössä on yhtä tehokasta kuin Paavo Väyrysen taivuttelu jättämään presidentinvaalit väliin. Yrittää toki voi molempia. Sökössä täytyy odotella kortteja ja Paavon tapauksessa auttanee vain hiekkahoito.
Toki pärjäsin paremmin kuin Juha Helppi, joka ei vaikuttanut tyytyväiseltä menettäessään naapuripöydässä ison hivakkansa, jollaisen takana Huu-Haa oli istunut jo pitkään. Minut siirrettiinkin sitten Helpin paikalle yhden jaon ajaksi. Viimeisessä jaossa kolme anteani eivät monistuneet, ja vaikka näin olisi käynytkin, olisin edelleen ollut suosikki seuraavaksi tippujaksi. Jäin lopulta kymmenenneksi, rahaa oli jaossa kahdeksalle parhaalle.
Finaalia dominoi Thanh Doan, joka lähti valtaisassa chipleadissä liikkeelle, eikä siitä koskaan luopunut. Tauno tuskin on viettänyt nuoruuttaan Forssan sököringeissä ja repinyt perheelle leipää 80-luvun pimeistä hooleista, kuten toiseksi tullut Jukka Hakala.
Sökössä kannattaa taistella loppuun asti, sillä myös Hakalan pokeriperheen pää oli pahimmillaan muutamassa antessa, kun kaksi pöytää oli jäljellä.
Vuoden 1997 suurimpia pokerivirheitäni tein muuten Forssan Jukkaa vastaan sunnuntaisökössä kasinolla. Jukka träppäsi rouvillaan minun kymppipariani neljännelle kortille asti, jolloin sunnuntaina syntynyt onnistui saamaan rattaat. Valtaosa merkeistä oli tosin laitettu sisään jo aiemmilla kierroksilla. Vaikka voitinkin ison potin, en silti allekirjoita vanhaa hokemaa ”Better be lucky than good”.
Lauantaina saatiin aikaiseksi pitkästä aikaa myös käteissököpöytä. Olen sitten tämän vuoden sököistä voitolla, koska pelasin yhden jaon ja voitin sen. Saluuna oli lauantaina täynnä muitakin iloisia pöytiä, ja pienen harkinnan jälkeen siirryin kuitenkin loppuillaksi useamman lähtökortin ilojen pariin, kun paikkaa saman tien tarjottiin.
Tarkoituksenani oli kirjoittaa suomalaisen työmiehen sankaritarina, miten viisikymppisenä painetaan kahdentoista tunnin pelipäiviä, eikä tunnu missään. Eiliset näyttöni eivät tue tarinaa aivan kaikilta osin. Tiputtuani rivakasti (en toki yhtä nopeasti kuin Helppi) päivän half/half-turnauksesta, päätin pelata käteistäkin vesilinjalla. Muistin pohjakorttini kaksi kertaa väärin. En tosin sanonut kenellekään mitään.
Kävin vähän ennen puolta yötä syömässä lohikeiton normaaleilla ruokajuomilla, ja tämän jälkeen unohdin täsmällisen käteni vain kerran. Pieni maanviljelijä Loimaalta eli Matias Knaapinen näytti viiden kortin omahan showdownissa bluffinsa, jonka olin maksanut. Miun ei sitten kortit kurkattuani tarvinnutkaan näyttää mitään. Kenellekään pöydässä olleelle ei jäänyt epäselväksi mitä tapahtui. Mie vaivuin ”Synkkä yksinpuhelu”-moodiin ja käväisin baaritiskiltä kyselemässä missä se Jallu luuraa.
Mutta epätoivoaan ei saa menettää. Peliviikkoa on vielä jäljellä ja ohjelmassani on tällä viikolla kolme SM-turnaustakin. Minicashaamalla pottihilossa vahvistin viidettä sijaani ”Finland Number of Cashes”-listalla. Nyt on kaksi rahastusta Seppo Parkkista
(68) ja neljä Jyri Merivirtaa (66) enemmän. Kun ei voittoja tunnu tulevan, täytyy ottaa ilo irti nettimerkinnöistä.
P.S. Kasinon lohikeitto, joka on tämän viikon ”klubiruoka”, oli varsin hyvä. Kyseessä onkin klassikkoannos, joka oli kasinon suosituin ruoka ainakin vuodesta 1995. Keskustelimme pelipöydässä miksi se muutama vuosi sitten tiputettiin pois ruokalistalta, ja emme keksineet yhtään järjellistä syytä. Jos kyseessä olisi monopoliravintola, asialle olisi ihan rationaalinen peruste: vastuulliseen pelaamiseen toki kuuluu, että ei syödä liikaa lohikeittoa. Mutta kun Suomen nerokkaan arpajaislainsäädännön mukaan kasino ei saa pitää ravintolaa ja tarjoiluista kasinolla vastaa Royal Ravintolat, emme tosiaan keksineet hyväkatteisen suositun annoksen katoamisen perustetta.
