Dharma kirjoitti, että ”Tarvitaan skandinaavinen neurootikko vääntämään Niinistö-Haavisto-vaalista jotenkin “suvaitsevaisuusvaali” homoudesta.”
Täältä ilmoittautuu yksi.
Ensimmäisellä kierroksella Haavisto pääsi toiseksi, koska oli homo ja huolimatta siitä, että oli vihreä. Suvaitsevaisissa piireissä oli huolena, että käy “Le Penit”, eli meillä on toisella kierroksella oikea mörkö, ja niitä oli jopa kaksikin tarjolla. Harkitsin jopa taktisesti Haaviston äänestämistä, mutta sitten sain lyötyä IMO ylikertoimella vedon Haavistoa vastaan ja sitten ei enää pystynyt taktiseen äänestämiseen.
Toisella kierroksella Haavistolla ei toki ollut mahdollisuuksia, mutta ilmiö oli olemassa edelleen. Minunkin tuttavapiirissäni monet täysin poliittisesti untuvikot ja ymmärtämättömät liputtivat Haaviston puolesta ja tekivät jopa vaalityötä ensimmäistä kertaa eläissään. Näille kerroin kyllä privaatisti, että kaivoon kannatte vettä, koska olen asunut nuoruuteni Kehä I:n ulkopuolella. Siellä suvaitsevaisuus on melko tuntematon käsite.
Dharma perusteli kolmen aikaisemman presidentinvaalin otannalla, että Haavisto sai toisella kierroksella vain ydinkannattajiensa äänet. Tässä hän niputti ydinkannattajiksi vasemmistoliiton, demarit ja vihreät. Analyysi on sinänsä oikeansuuntainen jättäen nyt lähinnä huomiotta vuodon demarirautakourista Niinistölle ja cityliberaaleista kolmosoluista Haavistolle. Tämä ei kuitenkaan vie ilmiöltä pois ensimmäisen kierroksen yllätyshopeaa, eikä toisen kierroksen kehä kolmosen sisäpuolista hypeä. Neljän otannalla voi perustella ihan mitä haluaa.
Jos oli liberaalille neurootikolle presidentinvaaleista paljon iloa, niin lehtiä lukemalla on ollut mahdollista saada myös lisää ahdistusta. Joka lehdessä joku kauhistunut äkäslompolalainen kauhistelee kotipaikkakuntansa kauheaa kohtaloa kun se joutuu tunnottoman kaupunkikeskuksen kuolinsuudelman uhriksi.
Objektiivinen suhtautuminen asioihin ei ole tavallisilla ihmisillä mitenkään ylitsepursuava ominaisuus. Kaupunkiliitoksissa tarkastellaan ensin, missä minä asun ja sitten jos se on elinkelvoton toiseen kuntaan sulautettava kunta, todetaan, että ”vastustan”.
Lähes kaikki ymmärtävät kuntatalouden olevan kestämättömässä jamassa. Jotain tarvitsisi tehdä, on melko yksimielinen näkemys. Kunhan se ei vain koske omaa paikkakuntaa tai työpaikkaa.
Kuntaliitoksissa järkyttävää on, että henkilökunnalle annetaan viiden vuoden irtisanomissuoja ja palkat harmonisoidaan korkeimmalle tasolle. Mikä se tällainen fuusiohyöty on?
Oikeasti sinänsä tarpeellinen kuntauudistus, joka pitäisi tehdä panssarivaunuilla eikä lahjomalla vapaaehtoisuuteen, on vain valtapeliä, jossa sinipuna yrittää lyödä kepua maanrakoon. Säästöt tulevat vuosien päästä, jos silloinkaan. Väyrysen johtama keskustapuoluehan voi voittaa vaalit ja hoitaa aluepolitiikan ja ”paikallisdemokratian” taas kuntoon
Jos pokerinpelaaja tarkastelee vastustajansa menestystä yhtä yksisilmäisesti kuin Dharma Haavisto-ilmiötä, päätyy hän pian ihmettelemään, että kauas ovat rahat karkailleet. Vastustajille on syytä antaa kredittiä, jos he pelaavat paremmin kuin aikaisemmin. Ylimielisyys on pokerinpelaajalle kuolemansynti, josta seuraa nimenomaan ennenaikainen kuolema.
Omaan peliinsä kannattaa pokerinpelaajan suhtautua kuin Wallin Dragsvikiin, eli sitä ei ainakaan lakkauteta. Niin pelinjärjestäjästä kuin asiakkaista kannattaa pitää mahdollisimman hyvää huolta ja taistella kuin rottaan ahdistettu nurkka pelin säilymisen puolesta. Joskus jopa kannattaisi uhrata lyhyen tähtäyksen etuja pelin säilymisen puolesta. Tämä on kyllä pokerinpelaajien keskuudessa enemmän ”kannattaisi” kuin arkitodellisuus.
Mutta koska pelit eivät ole ikuisia, kannattaa muihin peleihin suhtautua hivenen avoimemmin kuin espoolaiset kuntaliitoksiin. Mikään rinki ei ole ikuinen. Joskus vain maalla ei riitä kaikille peltoja paketoitavaksi ja on pakko lähteä kaupunkiin töihin.
Esimerkkinä vaikkapa limiittiholdemin kuivuminen netistä.
Skandinaavisena neurootikkona olin jo 90-luvulla huolestunut, että huomenna ei olekaan peliä. Siksi pelasin aina kun sitä oli. Vaikka tästä ei olekaan tällä hetkellä välitöntä huolta muuten kuin poliitikkojen toimien taholta, on se jäänyt vähän päälle. Pelaan liian pitkään huonoissa ringeissä ja murehdin aivan liikaa rinkien säilymisen puolesta. Oman etuni puolesta kannattaisi etsiä enemmän hyviä rinkejä ja jättää heikommat pelaamatta.
Mutta neurootikot eivät tavallisesti pääse neurooseistaan. En usko yhdenkään espoolaisen tämän luettuaankaan siirtyneen yhtään enempää ajattelemaan metropolin tuomia hyötyjä. Sen enempää kuin jonkun taipalsaarelaisten nyt oivaltavan Lappeenrantaan liittymisen välttämättömyyden. Tai ainakaan Dharman ymmärtävän enemmän Haavisto-ilmiötä.
P.S.
Pragmaattisena pokerinpelaajana en kirjoittanut ennen presidentinvaaleja yhtään pamflettia Niinistön puolesta, vaikka olin puoleni valinnut jo hyvissä ajoin. Mieli teki toki kirjoittaa, että kävisikö suomalaisille presidentiksi heteromies, joka olisi tuonut vaimokseen nelikymppisenä vaikkapa 19-vuotiaan thaitytön. Mutta arvelin tällä lähinnä kannustavani Haaviston joukkoja entistä enemmän liekkeihin.
Niinistön valitsin, koska Suomen kovin pienenä maana on mielestäni syytä harjoittaa pragmaattista eikä ideologista ulkopolitiikkaa. Lisäksi kannatan lämpimästi sekä Natoon liittymistä että puolustusvoimien säästötoimenpiteitä.
