Kun lentokoneet törmäilivät pilvenpiirtäjiin vuonna 2001, olin Pariisissa pelaamassa pokeria. Tapasin tuolloin ensimmäisen kerran afganistanilaisen Sherkhan Farnoodin. Arvioin tuolloin hänen jättäneen Kabulin, koska ei ollut tullut talibanien kanssa juttuun. Kaikkia rahojaan hän ei ollut vaikutelmani mukaan koraanikoulujen oppilaille jättänyt.
Afganistan ei kotimaana tuolla viikolla tuonut mitenkään suurta suosiota. Sherkillä oli muutenkin vähän vaikeuksia asioiden toimittamisessa, koska hän ei osannut yhtään ranskaa ja englantikin oli aika kankeaa.
Mies vaikutti sympaattiselta, ja kysäisin häneltä osaako hän venäjää. Totta kai hän osasi, itse asiassa paljon paremmin kuin minä. Tämä oli luonnollista, koska ennen talibaneja valta Kabulissa oli itänaapurillamme.
Minä vähän auttelin Sherkiä (kuten hän tuolloin itseään kutsui) ruokatilauksissa ja parissa kiistatilanteessa ja tulimme hyvin toimeen. Muita ystäviä hänellä ei Pariisissa ollutkaan.
Sherk kierteli paljon turnauksia 2000-luvun alussa asuen ymmärtääkseni Lontoossa. Näin kiertelin minäkin, tosin pelasin enimmäkseen käteispelejä. Törmäilimme vähän siellä täällä ja pelasimme paljon samoissa pöydissä. Minä taisin pärjätä aavistuksen paremmin.
Hän kävi myös Suomessa Midnight Sunissa 2002 sijoittuen rahoille sekä sevenissä että omahassa. Tämä ei tyydyttänyt, Sherk halusi voittaa turnauksia, ei tulla rahoille.
Samana vuonna Amsterdamissa pelasin 2000 euron minimioston käteispöytää, kun Sherk tuli iloisesti tervehtimään. Hän ehdotti, että jos haluaisin mennä 5000 euron pöytään, hän steikkaisi minua mielellään, ja ottaisi 45 % voitoista.
Tämä oli erittäin hyvä ja houkutteleva tarjous. Tällainen lähtökohtaisesti kannattaisi odotusarvomielessä ottaa ja gämblätä sydämensä kyllyydestä.
Kieltäydyin kuitenkin kohteliaasti sanoen preferoivani omilla rahoilla pelaamista. Saa pitää sata prosenttia. Sherk hymyili ja sanoi ymmärtävänsä. Samassa pöydässä ollut Ivo Donev (joka ymmärsi keskustelumme bulgaarina) ilmoitti, että hänelle kyllä tarjous sopisi. Sherk antoi Ivolle kättä naamaan melko tylysti. Minä korkkasin samppanjapullon mielessäni. Ivo ei ole kuulunut suosikkikollegoihini koskaan.
Todellinen syy kieltäytymiseeni oli, että koen toisten ihmisten rahan häviämisen entisenä omaisuudenhoitajana erittäin epämiellyttäväksi. Lisäksi en ollut kysynyt koskaan Sherkiltä hänen selkeästi runsaiden käteisvarantojen lähdettä, mutta Kabulissa rehellisellä pelillä venäläisten kanssa oli tuskin kovin moni vaurastunut. Yritän rajoittaa liiketoimeni tällaisten tapausten kanssa korttipöydän ääreen.
Sherkillä oli mielestäni hyvä pelisilmä tarjotessaan bäkkäystä minulle, mutta ei Ivolle. Ei niinkään siksi, että olisin parempi pelaaja, vaan siksi, että Ivo on källi. Hän tuskin olisi uskaltanut kavaltaa rahoja, mutta olisi varmasti tappiolla ollessaan ottanut Sherkin kannalta tarpeettomia ja jopa lähtökohtaisesti tappiollisia riskejä, koska tappion vaaraa Ivolle itselleen ei ollut.
Pariisissa 2003 Sherk voitti ensimmäisen lentokoneensa (eli ACF- titteliturnauksen) minun asuessani kylällä. Hän käytti syysturnauksen loppuajan kyseistä konetta korttisuojanaan.
Voitto oli ollut selkeästi hänelle hyvin mieluisa. Vaikka käteispeleihin meni paljon enemmän kuin turnauksesta tuli, oli hän erittäin hyväntuulinen koko Pariisin vierailunsa ajan. Noihin aikoihin hän alkoi kutsua itseään Shere Khaniksi.
Vegasissa 2008 löysin Sherkin Bellagion high limit osastolta pelaamassa Layne Flackin ja muiden vastaavien vetureiden kanssa 600/1200 dollaria limiittiholdemia. Hän selkeästi ilahtui nähdessään minut ja kysyi haluaisinko konjakin.
Olin tulossa aamuvuoroon ja vastoin tapojani hivenen haluton. Kieltäytyminen olisi kuitenkin ainakin venäläisessä kulttuurissa verinen loukkaus, ellei sitten satu olemaan raskaana.
En ollut pieniin päin, ja hyväksyin tarjouksen. Sherk vinkkasi tarjoilijan paikalle, ja kysyi maksoiko konjakki, joka hänellä oli edessään kolmetoista, johon tarjoilija sanoi, että kyllä. Juomat ovat periaatteessa pelaajille Vegasissa maksuttomia, ilmaisen Hennessy V.S:n olin jo ottanut itsekin aiempana iltana. Sherk ilmeisesti halusi tarjota parempaa konjakkia, joka maksaa 13 dollaria.
Tarjoilija haki konjakin, ja Sherk antoi yhden tonnin chipin, kolme satasen chippiä ja yhden 50 dollarin chipin tipiksi. Kyseessä oli jenkkien mukaan Black Courvoisier. Edellinen kallein minulle tarjottu drinkki oli luultavasti Ilari Sahamiehen tarjoama Louis XIII Helsingissä. Sherkillä on edelleen ylivoimainen kärkisija ”Kuka tarjoaa kalleimman drinkin Akille”- kilpailussa.
Sherk kyseli minulta pelaanko limiittiä, ja sanoin etten tarpeeksi hyvin ainakaan tähän pöytään. Hän itse pelasi havaintojeni mukaan sen verran hyvin, että hänellä oli varaa pelata tuplasti enemmän käsiä kuin muilla. Päättelin, että hänellä oli enemmän rahaa kuin olin luullutkaan, koska hän oli pelannut samoja pelejä jo pari vuotta sitten, kun olimme edellisen kerran nähneet samassa paikassa.
Lisäksi hän kysyi aionko pelata turnauksia. WSOP oli täydessä vauhdissa. Sanoin, että ainoastaan pääturnauksen. Sherk ehdotti, että hän laittaisi minut mielellään 10.000 dollarin omahaan.
Kieltäydyin taas sujuvasti, vedoten tällä kertaa Suomen veroihin. Tämänkin sympaattinen afgaani hyvin ymmärsi.
Tämän jälkeen en ole häntä muistaakseni tavannutkaan. Ilahduin, kun näin ystäväni voittaneen kaikkien pokerinpelaajien himoitseman braceletin vuoden 2008 WSOP Europessa Lontoossa. Tuo ranneke on varmasti merkinnyt Shere Khanille paljon enemmän kuin voitosta saadut 77.000 puntaa. Karkkirahoja isolle tiikerille.
Olin Floridassa kiertelemässä korttihuoneita joulukuun alussa reilut pari viikkoa, Sherkiä ei näkynyt. Tähän oli hyvä syy. Hän on nimittäin kotiarestissa ja vastaamassa syytteisiin miljoonakavalluksista Kabulissa.
Shrekhan oli lehtitietojen mukaan palannut Kabuliin perustamaan Afganistanin suurimmaksi rahoituslaitokseksi noussutta Kabul Bankia, jonka Afganistanin keskuspankki otti haltuunsa syksyllä 2010. 92 prosenttia pankin lainakannasta, 861 miljoonaa dollaria, oli lainattu vain 19 eri taholle.
Tutkijoiden mukaan kyseessä oli järjestelmällinen väärennysoperaatio, jolla maan valtaeliitti syötti rahaa itselleen. Readini siitä, että
77.000 puntaa oli Shere Khanille pikkuhiluja, oli oikea. Isot tiikerit tarvitsevat isoja saaliita.
Siinä olin väärässä, että Sherk olisi vaurastunut bisneksillä Kabulissa 1990-luvulla. Tutkiessani asiaa selvisi, että hän oli synnyttyään pohjois-Afganistanissa, mutta käytyään kouluja Moskovassa, perustanut sinne hawalan, epävirallisen rahansiirto-organisaation.
Hawalaa käyttivät mm. heroiini- ja oopiumisalakuljettajat rahan siirtoon Afganistaniin ja Tadzikistaniin. 1998 venäläiset olivat sulkeneet puljun. Sherk oli karistanut äiti-Venäjän tomut jaloistaan niukasti ennen välttäen pidätyksen ja päätyen tuomaan iloa ja valoa Euroopan ja Amerikan pokeripöytiin. Ilmankos en häneen koskaan Pietarissa törmännytkään.
Hesarin uutisessa pisti silmään, että Sherkhan Farnood oli tituleerattu ”entiseksi pokeriammattilaiseksi”. Yleensä olen jängännyt siitä, että mielestäni mikroilla itsensä elättävä voi hyvin kutsua itseään pokeriammattilaiseksi. Mitään alarajaa panoksille, joilla täytyy elättää itseään, voidakseen kantaa pokeriammattilaisen kunniakasta titteliä, ei ole.
Sen sijaan se, että pelaa isoilla panoksilla tai voittaa jonkun turnauksen ei ole riittävä meriitti pokeriammattilaisuudelle. Jos voittaa pokerissa tarpeeksi elämiseen, voi kutsua itseään pokeriammattilaiseksi. Jos on tappiollinen pokerinpelaaja, ei ole pokeriammattilainen.
Tämä on selvästi epäselvää niin koti- kuin ulkomaisellekin pokerilehdistölle. Aika monta pokeriurallaan kuraa uikkariin ottanut veturia on nimittäin näissä pokeriammattilaisena esitelty. Lähdetarkistus on nykypäivän hektisessä journalismissa vanhanaikaisena metodina enimmäkseen hylätty.
Shere Khan ei ollut koskaan pokeriammattilainen. Hän elättää itseään paljon isommissa pöydissä.
