Onnekkaan sijoitusvuoden päätteeksi on tavanomaista postailla käppyröitä omasta salkusta ja kertoa miten taitavia sitä ollaankaan sinä vuonna oltu. Nykyteknologian helppokäyttöisyys mahdollistaa tämän jopa meille digisauruksillekin.
Jotta saisin mahdollisimman monta vakuutettua kaikkivoipaisuudestani, jaan kuitenkin viiden vuoden graafin niistä salkuista, jotka Nordnetin yleisnäkymästä miuta aamuisin (=yleensä viimeistään puoliltapäivin) naamaan toljottavat.
[[{"fid":"7306","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"366","width":"398","class":"media-element file-default"}}]]
Keltainen viiva on siis OMXHGI, eli kaikkien Fabianinkadun osakkeiden kehitys osinkoineen. Jos rahastonmyyjäsi vertaa omaa rahastoaan OMXHPI:hin (=hintaindeksi, joka ei huomioi osinkoja), teeskentele kiinnostunutta, tilaa sen piikkiin mahdollisimman kallista konjakkia ja jätä suosittelemansa sijoitus tekemättä.
En kuitenkaan aio perustaa mitään rahastoa koskaan, enkä sillä tarkoituksella kuvia snippaile. Kunhan yritän oikolukijalleni pullistella, ettei se karkaa minkään geelitukan matkaan. Eteläkarjalaisen kuuma pääni ei kestä kovin hyvin stressiä muiden rahojen mahdollisesta häviämisestä. Lisäksi ei ole välitöntä tarvetta millekään lisävarallisuudelle. Paitsi toki olisi kiva saada sata megaa kasaan ennen Äyrästä tai Kyllöstä. Toisaalta pidän sinne koskaan pääsemistäni niin epätodennäköisenä, etten taida paljon ainakaan olla aiheeseen panostavinani.
Yleensä pohdin vuoden lopussa, mitä olen tehnyt sijoituksissani sinä vuonna väärin. Ihmislaji on onnistunut tuhoamaan runsaasti muita nisäkäslajeja, koska pelkäämme aiheettomiakin rasahduksia metsässä. Muuten olisi jäänyt maapallo ylikansoittamatta ja ilmastokaan tuskin olisi lämmennyt.
Tämä on Homo Investorictuksellekin ihan terve suhtautuminen. Turha on syyttää sapelihammastiikeriä ihmisen puraisemisesta, vaan koittaa joko väistellä tai jopa hyvällä suunnitelmalla ja kavereiden kanssa metsästää niitä. Ei ole ainakaan pelkästään käärmeöljykauppiaiden vika, jos ne saavat kansan öljyään ostamaan. Caveat emptor, ostaja varokoon, osasivat jo muinaiset roomalaiset.
Nyt päädyin joulupäivänä vähän glögipäissäni pohtimaan, mitä olen tehnyt oikein. En nimittäin väitä, että mie tulevina vuosikymmenen puolikkaina pystyn mitään indeksiä biittaamaan. En nimittäin edes yritä. Pelaan puolustuspeliä ja etsin absoluuttisia tuottoja, enkä niinkään yritä pärjätä Paulille ja Jensille. Pallit eivät 53-vuotiaalla riitä minkään Teslan arvostuksisen lapun treidaamiseen. Ihan keräilyerän Smart Eye Ab:ta sentään ostin, kun Jenskin oli kerran sitä ottanut.
Kolme asiaa keksin, mitä ehkä teen nykyisin oikein.
Tein pieniä oikeansuuntaisia liikkeitä
Toki olisi helmikuussa pitänyt myydä kaikki ja sitten ostaa ne maaliskuun puolessavälissä kaikki ja vähän päälle takaisin. Kevensin tammi-helmikuussa vähän ja ostin laskeviin ja sitten yhä laskeviin ja sitten romahtaviin kursseihin kuitenkin joka päivä lisää.
Jos etsii täydellistä suoritusta, on parempi syntyä Nadia Comăneciksi, miulla ei ole spagaatin saaminen ollut ikinä edes lähellä. Yritin kyllä 1985, koska aitajuoksijan olisi hyvä olla notkea ja iskä lupasi tonnin jos menee. Ei ollut edes kovin lähellä, vaikka venyttelin terrierin Sidoste-sukan vetämisinnolla. Tuhat markkaa oli vuoden 1985 Lappeenrannassa paljon rahaa.
Solidien yhtiöiden romahtavien osakkeiden ostaminen ei ole ikinä ollut kovin tyhmää, kunhan ei päästä positiotaan mihinkään pakkorealisointeihin asti.
En mennyt paniikkiin
Nukuin maaliskuussakin oikein hyvin, vaikka salkku oli ottanut osumaa jonkun 40 prosenttia huipuistaan.
Jos tietää itsessään taipumuksen hyperventilointiin, osakesijoittaminen ei ole välttämättä kovin hyvä idea. Pörssikurssit romahtelevat tulevina vuosikymmeninäkin vielä monta kertaa, luultavasti vielä kuluvallakin ainakin kerran.
Lapinlahden Lintuja lainatakseni panikoinnista osakemarkkinoilla: ”Se ei käy se ei käy se ei käy se ei käy. Se ei kertakaikkiaan käy.”
”Varhainen paniikki on paras paniikki” on suosittu sanonta spekulanttipiireissä ja sen hokijat myyvät havaintojeni mukaan salkut tyhjiksi myös myöhemmin vääriksi osoittautuneista signaaleista.
Marko O’Erola on sanonut, että tavalliset sijoittajat eivät pääse edes indeksituottoihin, koska myyvät sijoituksensa kuitenkin pohjalla. Mutta Marko on myös sanonut, että aika on sijoittajan paras ystävä. Nämä opetukset ovat nähdäkseni aavistuksen ristiriidassa. Jos vain ymmärtää, että aika on paras ystävä, ei enää tarvitse koskaan hötkyillä.
Pakokauhuun ei ole pakko ajautua. Jos on sellaiseen taipuvainen, laatii sijoitussuunnitelman, laittaa rahaa kuukausittain vähäkuluisiin indeksirahastoihin, eikä luovu suunnitelmastaan, vaikka Hesarissa peloteltaisiin minkälaisilla Ilmestyskirjan pedoilla hyvänsä.
Vähemmän paniikkiin taipuvaiset voivat sitten yrittää betsata pelon ilmapiirissä vähän isommin ja ajella vähän keveämmällä lastilla, kun muut vaikuttavat turhankin ahneilta.
En jäätynyt
Aika moni tuntemani sijoittaja ei tehnyt koronakuopassa yhtään mitään. Mie taas tein liian paljon liian aikaisin ja myöhemmin liian vähänkin. En siis ampunut maaliskuun kuopan pohjalla likikään kaikkia laukauksia.
Mutta tein kuitenkin kaikenlaista pientä säätöä, joista osa vuoden lopussa näyttää ainakin jossain määrin oikeansuuntaiselta. Maailmanloppu ei tänäkään vuonna onneksi tullut. Vaikka toki sellaista monet huomiotalouden edustajat ennustelivat.
Luulen säätämisinnokkuuteni pelastaneen miut 90-luvun alussa varattomaksi ajautumiselta. Tänä vuonna näyttäisin onnistuneen säätämään absoluuttisesti mitattuna parhaan sijoitusvuoteni. Ellei nyt välipäivinä tapahdu jotain yhtä jännittävää kuin maaliskuussa.
Mitä vuodesta 2020 olisi pitänyt oppia?
Pahoin pelkään, etten oppinut tänä vuonna mitään kovin merkittävää uutta. Kun alkaa postailla nettiin indeksin biitanneita käyriä, ajelee yleensä vahvasti ylikierroksilla ja tunnelin päässä häämöttävä valo on todennäköisesti vastaan tuleva juna.
Toivottavasti kuitenkin pystyn ensi vuonnakin pitämään mielessä, että miulla ei ole käytännön koskaan ainakaan mitään varmaan tietoon pohjautuvaa käsitystä, mihin pörssikurssit huomenna menevät.
Joten yritän ensi vuonnakin vältellä ottamasta mitään kovin varmoja kantoja ainakaan lyhyen aikavälin kurssikehitykseen. Olen nimittäin kirjoittanut useita myöhemmin vääriksi osoittautuneitakin analyysejä. En ehkä laita linkkejä näihin kirjoituksiin tässä yhteydessä. Mutta muistan itse ne oikein hyvin, ja olen varma monen muunkin muistavan.
Ylpeys käy lankeemuksen edellä, ja yritän pitää mielessä, että maaliskuussa olin käytännön varma ottavani tänä vuonna pörssikursseilla pahasti pataan. Ja merkittävin syy, miksi näin ei käynyt, johtunee ylivoimaisesti eniten sunnuntaina syntymisestäni.
