Onnistuin Moskovasta käsin lopulta suostuttelemaan Matti Kuortin Väliinvetäjien joukkueeseen pelaamaan Midnight Sunin tiimiturnausta. Sain itse kosioviestin Seppo Parkkiselta, mutta jo varattuna miehenä hylkäsin sen. Seppo vastasi: ” Se on harmi, koska missasit voittajajoukkueen”.
Joukkueturnaus houkutteli aurinkoisena kesäpäivänä paikalle 24 tiimiä eli yhteensä 72 peluria. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt, että joukossa oli myös nettiammattilaisia, esimerkkinä vaikkapa Eelis Pärssinen ja Joni Jouhkimainen. Nämä veijarit eivät normaalisti yhteen 400 euron liveturnaukseen sovinnolla päiväänsä käytä. Lisäksi olin hyvin hämmästynyt, että joukkuepaine oli saanut nuoretkin miehet tulemaan ajoissa paikalle.
Omista tiimikavereistani olin jo etukäteen varma, että he ovat paikalla ennen turnauksen alkua. Matti oli WSOP:n pääturnauksessa 25:s samoihin aikoihin, kun Eelis ja Joni olivat juuri oppineet kävelemään. Tämä on edelleen paras suomalaissijoitus koskaan.
Kolmas tiimikaverimme Jari Salonen taas voitti turnauksia putkessa Venäjällä silloin, kun pojat opettelivat lukemaan. Molemmat ovat täsmällisiä ja säntillisiä herrasmiehiä – kuten minäkin aina välillä.
Muita joukkueita kannustin ottamaan rivakasti habandaa, jotta tiimiturnaukseen saadaan tunnelmaa. Salakavalasti meidän joukkueemme taas veti kahvin, veden ja Jaffa lightin voimalla. Tiimiturnauksissa avainsana on nimittäin kärsivällisyys, erityisesti tämänkertaisessa muodossaan. Joukkueet pelasivat kolmea turnausta yhtaikaa ja turnauksesta ensimmäisenä tippunut sai pisteen ja voittaja 24 pistettä. Eniten pisteitä kerännyt joukkue on voittaja.
Lisäksi kunkin turnauksen kolme parasta joukkuetta sai rahaa. Tämä oli hyvä idea, koska jos joukkue menettää yhden kolmesta stäkistään heti alussa, menee siinä samalla joukkueen mahdollisuudet mitaleille, eli tiimiturnauksen kokonaiskilpailun rahoille. Näin jäi kaikille joukkueille intressiä jatkaa tosissaan pelaamista, vaikka mahdollisuus kokonaisvoittoon olisikin jo karannut käsistä.
Jari ”No Fear” Salosen tiedän kärsivälliseksi, mutta aggressiiviseksi turnauspelaajaksi. Tällä kertaa hän päätti laittaa pikkupojat kuriin ja järjestykseen heti alkumetreillä. Kippailtuaan pitkään hän löysi paikan ottaa pöytä haltuun, ja rereissasi muutamaa limpperiä ja yhtä reissaajaa 67s:llä, ja sai kaksi maksua. Flopissa oli keskikortti kutonen. Jari löi jatkolyönnin, yksi maksoi. Turn oli blanco ja meni check – check. Riverissä kutonen paritteli, mikä tietysti näytti Jarille hyvältä. Tosin vastustaja löi alle potin, jonka Jari pitkään pähkäiltyään maksoi löytääkseen flopatun setin, joka riverissä oli muuttunut täyskädeksi. Kymppitonnin alkustäkistä jäi
1.100 merkkiä, jotka nekin menivät hyvissä ajoin ennen ensimmäisen tason loppua.
Jari on minua menestyneempi turnauspelaaja, mutta tässä jaossa näen sekä strategisen että taktisen virheen. Tällaisessa tiimiturnauksessa käytännön turnauselämän alttiiksi laittaminen alkuvaiheissa on se strateginen virhe. Lisäksi vaikka kolme kutosta on vahva käsi, biittaa se vain bluffin, kun tiimiturnauksen alkuvaiheessa lyödään potti alle. Kovin monella pelurilla ei ole munaa mennä kertomaan kavereilleen, että pillitin meidät pihalle yhdestä stäkistä, ja onhan tässä jo puoli tuntia pelattukin. Maksu oli se taktinen virhe, tosin en sano, ettei vastassa koskaan ole bluffia. Voihan siellä olla lyömässä vaikkapa nuori mies No Fearin luonteella varustettuna. Salonen kuitenkin ansaitsee lippiksen noston pelinsä munakkuudesta ja nuorekkuudesta.
Tämä jätti Väliinvetäjät vähän hankalaan positioon, koska joukkueemme taisteli enää yksittäisten turnausten (pienehköistä) rahoista. Oma-aloitteisesti Jari jäi vaihtoon lopputurnauksen ajaksi. Onnistuimme Omahassa ja Helsinki Hold’emissa kasvattamaan Matin kanssa vuorotellen pinoja pikkuhiljaa. Hiivimme finaalipöytään asti molemmissa, mutta mie sössin Omahassa ensin Matin hankkimaa hyvää pinoa vähän pienemmäksi ja sitten en päässyt irti ässistä flopilta, kun takana oli alle puoli potillista. Onnistuin tiputtamaan meidät myös Helsinki Hold’emista heti seuraavan vuoroni ensimmäisessä jaossa ja hyvissä ajoin ennen turhia rahasijoja.
Läpi turnauksen vahvasti pelannut Matti ei välttämättä ole ensi kerralla yhtä helposti ympäri puhuttava, koska kaljupääkavereidensa esitys turnauksessa ei ollut varsinaisesti vakuuttava. Minä aion kuitenkin yrittää herrojen kanssa joukkuetta kasaan uudelleen, jos kasino ymmärtää jatkaa joukkueturnausten järjestämistä.
Seppo Parkkinen oli saanut tiimikavereikseen J-P Juholan ja Jari Saviahon. Joukkueensa Heinähatut oli pukeutunut tyylikkäästi valkoisiin kauluspaitoihin ja tummiin housuihin. Mukana turnauksessa oli myös Herrasmiesten joukkue, joka oli satsannut vielä enemmän esiintymällä tummissa puvuissa ja ruseteissa.
Se mitä näin Heinähattujen tekevän, vaikutti erittäin hyvältä tiimiturnauspelaamiselta. Kaikki kolme stäkkiä pysyivät mukana finaalipöytään asti. Kun joukkuekisan voitto sitten varmistui, laittoivat pojat sisään vähän isompaa vaihdetta, ja onnistuivat saamaan vielä Helsinki Hold’emista kakkos- ja Texasista kolmostilan. Seppo oli oikeassa, missasin voittajajoukkueen.
Tosin minun kanssani voittoa ei välttämättä olisi tullut, ainakaan Midnight Sunin näyttöni eivät viittaa siihen suuntaan. Pelasin yhdeksän päivää putkeen yhteensä noin sata tuntia. Seitsemästä turnauksesta tuli rahasijoituksia yhtä paljon kuin SaiPalla on mestaruuksia. Käteistä pelasin turnauskiireiden ulkopuolella joka päivä pilkkuun pienimmästä 2,5/2,5:stä suurimpaan 40/40/80:een asti. Kokonaissaldo oli neljäkymmentä purppuraa miinusta eli tienasin 200 euroa per tunti persnettoa.
Perilliset saattavat olla sitä mieltä, että minun kannattaisi pelata vähemmän. Mie tosin suunnittelen pelaavani ainakin saman verran, mutta keskittyväni enemmän.
P.S. Harmi, että tiimiturnaukseen ei uskaltautunut yhtään ruotsalaisjoukkuetta. Olin nimittäin pukeutunut vanhaan Suomi-Ruotsi- maaottelun aikaiseen pelipaitaani länsinaapureitamme ilahduttaakseni. Paidassa on hirvi, joka juo innokkaasti Finlandia-vodkaa, kussen samanaikaisesti Absolut-pulloon.
