Tämän vuoden toisella neljänneksellä suomalaisten kotitalouksien sijoitukset menivät Tilastokeskuksen mukaan käytännön kokonaan pankkitileille. Tämä yllätti miutkin, koska jo vähän pidempään on rummutettu niin paljon osakesijoittamisen evankeliumia, että luulisi jo jonkun kääntyneen.
Tosin varsin monet pekat ovat huutaneet sutta eli kurssilaskua tulevaksi jo monta vuotta. Tunnenkin monta sijoittajaa, jotka ovat vuosikausia varautuneet osakkeiden väistämättömään syöksylaskuun ja kertoneet tästä myös kaikille, jotka ovat suinkin suostuneet kuuntelemaan. Joten voi olla, että näitä pekkoja on kuunneltu herkemmällä korvalla kuin merjamähkiä ja martinpaasia.
Miulla on harvoin niin varmaa näkemystä osakkeiden lähiajan kehityksestä, että uskaltaisin sitä kovin suurella varmuudella ääneen sanoa. Taisi olla viimeksi 1992 markan kelluttamisen jälkeen, kun olin kurssinoususta niin varma, että uskalsin jättää kirjallisia todisteita hyvin vahvasta optimistisuudestani. Silloinkin pörssikurssit oikeasti lähtivät nousuun muutamaa kuukautta myöhemmin kuin luulin. Toki uskon osakkeiden pitkällä aikavälillä kyllä nousevan tai ainakin tuottavan hyvin.
Kurssilaskua profetoivia pahoja enkeleitä ei tunnuta muuten laitettavan lainkaan vastuuseen sanoistaan. Vuodesta toiseen saa povata tulematonta laskua kaikessa rauhassa, eikä kukaan tai ainakaan suomalaiset taloustoimittajat sormella osoita. Varovaisuushan on vain viisautta.
Sen sijaan jos päädyt olemaan väärään aikaan optimistinen, asettuu tämä ihmisten mielissä rikoksena johonkin törkeän veropetoksen ja lievän tapon välimaastoon. Yleisen käsityksen mukaan on täysin holtitonta suositella osaketta, joka tämän jälkeen sitten laskee. Tämän vuoksi yritän noudattaa professori Puttosen linjaa, jossa voin kertoa mitä olen ostanut tai myynyt ja miksi, mutta en varsinaisesti anna mitään osto- tai myyntisuosituksia.
Jos päätyy tekemään sijoituksia väärää profeettaa seuraten (tai ihan mistä tahansa syystä), on samanarvoista menettää tuottoja kuin tehdä tappioita. Maallikkojen mieli on vain niin kieroutunut, että tappiot koetaan maailmanloppuna, mutta menetetyt tilaisuudet eivät tunnu juuri missään.
Ammattisijoittaja taas saattaa jopa vedellä enemmän ranteita auki, jos ei osta yhtään osuutta hyvin juoksevasta hevosesta, kuin jos sattuu vähän ottamaan parantumattomasti jalkavaivaista konia, jossa on lähinnä teurasarvoa.
Roope-setä on huono esikuva sekä sijoittajana että johtajana
Opin lukemaan, kun miulle luettiin Aku Ankkoja ja luin varmasti jokaisen lehden vuosina 1972-1986 moneen kertaan läpi. Tämän jälkeen KY:n asuntolassakin Vaasankadulla olin täysin sydämin mukana lynkkausjoukossa jahtaamassa sarjakuvavarasta. Lisäksi olen lukenut sekä vanhempia että uudempia lehtiä ja sain hiljan 50-vuotislahjaksi Akkari-tilauksen.
Sain uusimpia lehtiä lukiessani ahaa-elämyksen: Aku Ankan lukeminen on alitajuisesti tehnyt valtavasta määrästä suomalaisista huonoja sijoittajia. Maailman rikkain ankka Roope-setä kun pitää hynkkynsä omassa rahasäiliössään, mikä on varsinkin ison rahan kyseessä ollen järkyttävän tyhmää. Raha menettää koko ajan arvoaan, ja lisäksi jos joko Karhukopla tai Milla Magia pääsisi tavoitteeseensa, menisi koko hivakka.
Roopella aina välillä kuvataan olevan pörssisijoituksiakin, jotka tavanomaisesti menettävät kaiken arvonsa aamupäivällä kohotakseen Tupun, Hupun ja Lupun ansiosta takaisin entisiin hintoihinsa iltapäivällä. Koko omaisuutensa pelastamisesta Roope ei maksa sisarenpoikansa sisarenpojille pennin kuukamaa.
Lähes ainoa tapa vaurastumisen yrittämiseen Ankkalinnassa on etsiä aarretta. Roope ottaa yleensä palkattomaksi miehistökseen ainakin Akun, ja useimmiten aarre löytyykin. Kävi miten kävi, miehistölle ei makseta kunnon tuntipalkkaa voitto-osuuksista puhumattakaan.
Lisäksi Roope pihistelee aina kun pystyy ja välillä vaikka ei pystyisikään. Pohatan ajan pitäisi olla hyvin kallista, mutta silti se käyttää sitä marketista ilmaismuffinsien hakemiseen. Tämä on täysin älytöntä, koska vastaavan ajan käyttäminen sijoitusten pohtimiseen olisi odotusarvomielessä paljon tuottavampaa. Jos ei tätä ymmärrä, tulee vaurastumisessa vastaan väistämättä ongelmia. Kulut voi leikata vain nollaan, tulopuolella voi askarrella rajattomasti.
Kun lähes koko minun sukupolveni luki Aku Ankkoja, ei ihme, että osakesijoitukset koetaan turvattomiksi, jemmarahaa pidetään tilillä, sairaalloinenkin pihistäminen on arvostettua ja lottoaminen on edelleen suosittua. Toki onnenpelien suosioon vaikuttaa vahvasti sekin, että meille on selitetty pienestä pitäen, että suomalainen voittaa aina. Ja meidän nuoruudessamme Lasse Viren voittikin tosi usein.
Vasemmistopuolueiden suosio lienee osin selitettävissä myös Roope-sedän antamalla esimerkillä. Hänhän on työnantajana saita orjapiiskuri, joka viis veisaa työturvallisuudesta. Niin pahoja työntekijöidensä hyväksikäyttäjiä kuin Roope eivät Suomessa ole edes ammattiliitot tai valtiolliset monopolit. SAK:n lakkoviritykset ja mainoskampanjat viittaavatkin Ankkalinnan maailmankuvaan eivätkä todelliseen tilanteeseen suomalalaisissa yrityksissä.
En tietenkään vaadi Aku Ankkaa kiellettäväksi, kieltolakien ajamisen jätän pekkapuskille ja muille Veikkauksen edunsaajille. Sen sijaan kehotan lehteä lukeneita pysähtymään miettimään, että johtuisiko heidän pelkonsa osakesijoittamista kohtaan mahdollisesti Roope-sedän alitajuisesta vaikutuksesta.
P.S. On suorastaan hilpeätä seurata, miten varsin varakkaat ihmiset pystyvät tekemään ison rahan asunto- ja autoinvestointeja silmääkään räpäyttämättä, mutta eivät koske pörssiosakkeisiin karkkirahoillaankaan.
Olen ajatellut tämän johtuvan pelosta nähdä osakkeensa hinta joka päivä, ja lähes puolet näistä päivistähän on laskupäiviä. Mutta ehkä syyllinen on sittenkin Scrooge McDuck?
