Vinguttelin korttia yksi ilta, ostaen kaikkea sellaista, mitä nuori mies ei ehkä ihan ensimmäiseksi halua kotiinsa ostaa. Vessaharjan. Siivoussieniä. Puhdistusaineet. Ajatukseni kai oli, että ehkä kämppä pysyy siistimmässä kunnossa, kun on edes pelit ja vehkeet.
Siinä samalla tuli mietittyä, että nyt muuttuu monen ihmisen elämä. Vai muuttuuko? Suruja ja iloja tulee jatkossakin jaettua. Asioissa pyydetään neuvoa, ja tilanteissa apua. Kalsareita ei ehkä tarvitse pyydystää lattialta ja tuomita Ikuiseen Roskapönttöön tai Suureen Pyykkikoriin, mutta kyllä ne edelleen löytyvät lattialta, nyt vain toisesta osoitteesta. Sitä paitsi, näkeekö joku muka teinejä tai jo aikuisuuteen astuneita lapsia juuri muuten kuin jääkaappi- ja vessakeikoilla?
Ihmisen taipumuksena on liioitella äkillisesti tapahtuneiden muutoksien merkitystä, mutta samanaikaisesti olla sokea hitaasti tapahtuville muutoksille. Volatiliteetin ja ajan yli istuminen on vaikeaa, eikä vaatimaton keskimääräinen markkinatuotto riitä haavekuvien fuck you money-summaan. Tämän takia ihmiset ovat alttiita uhkapelin houkutuksille ja ovat huonoja sijoittajia.
Tämän takia äidit luulevat, että lapsi katoaa ainiaaksi, kun valtio kutsuu harmaisiin, tai että lapsi kuolee, kun muuttaa omaan kotiinsa. Kuitenkin kun vauva nosti päätään, otti ensiaskeleensa tai oppi tekemään tarpeensa pönttöön, ei surtu sitä, että nyt se kantaminen on ohi tai vaippojen vaihtaminen jää historiaan.
Draghin alku
Toinenkin rontti muuttaa pois kotoa, kahdeksan vuoden jälkeen. Euroopan keskuspankin (EKP) pääjohtaja Mario Draghi piti viime viikolla viimeisen rahapoliittisen kokouksen jälkeisen lehdistötilaisuutensa. Seuraavalla kerralla lehdistötilaisuutta emännöikin Kansainvälisestä valuuttarahastosta tutuksi tullut Christine Lagarde. Talouden ja sijoittamisen ammattilehdet ovat olleet täynnä artikkeleita Draghin aikakaudesta ja perinnöstä, ja arvailusta, mitä seuraava pääjohtaja saa aikaiseksi. Että mitä ihmettä nyt sitten oikein seuraavaksi tapahtuu.
No ei oikeastaan yhtään mitään. Iso kuva ei ole juuri muuttunut. Kun Draghi astui puikkoihin, hän peri tilanteen, jossa finanssikriisistä käynnistynyttä suurpaloa oli sammutettu äyskäröimällä vettä hiljalleen ja lopulta nostamalla korkoja kahdesti, koska inflaation kiihtymistä pidettiin merkittävänä uhkana.
Draghi perui välittömästi edeltäjänsä koronnostot, ja jatkoi uusilla koronlaskuja, päätyen lopulta negatiivisille tasoille. Draghi on harvinainen keskuspankkiiri, koska hänen koko kautensa aikana hän ei nostanut korkotasoa kertaakaan.
Yhteisvastuut
Draghin aikana käynnistettiin mittavia luotto-ohjelmia pankeille, ja kun euroalue meinasi hajota vuoden 2012 aikana, hän teki aivan keskeisen lupauksen, että EKP tulisi tekemään mitä tahansa vaaditaan, että euroalue pysyisi kasassa. Käytännössä se tarkoitti, että keskuspankki tulisi takaaman kriisimaiden lainanottokyvyn, eli pitämään valtioiden velkakuormien korkokulut matalina. Lupaus käytännössä tarkoitti, että EKP takaisi kaikkien euromaiden valtionvelat. Tai ainakin näin markkinat sen ymmärsivät, eikä EKP millään muotoa halunnut tätä käsitystä muuttaa.
Yhteisvastuullistamisen varmistamiseksi kansalliset keskuspankit käynnistivät lopulta valtioiden ja yritysten velkakirjojen osto-ohjelman. Ja kansalliset keskuspankithan on ristiintaattu Euroopan keskuspankin kautta. Euroalueella sekä valtioiden että yritysten keskeinen luotottaja on nyt keskuspankki, eli virasto. Euro on ehkä valuutta ilman valtiota, mutta aikoinaan valtiosopimuksella syntynyt virasto saa ajaa valtion paikkaa.
Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Talouskasvu tyssäsi kuin seinään, kun keskuspankkien yhteenlasketut arvopaperiostot pysäytettiin. Varoittelin Sijoitustiedonkin teksteissä jo kauan aikaa sitten lähestyvistä vaikeuksista, kun keskuspankkiostoihin hullaantuneet markkinat eivät enää saisikaan lisää namia. Arvasin myös ääneen, että talouskasvun pysähtyessä etsitään sopivat syylliset, ja tietenkin syntipukeiksi kelpasivat USA:n presidentti Donald Trumpin kauppasota ja vähäisemmässä määrin Euroopan vastuuttomat populistit.
Suuri yleisö nielee nämä selitykset, koska vaihtoehdot ovat liian inhottavia. Ei haluta myöntää, että kaikki taloudellinen toimintamme on jo vuosia levännyt, ja lepää, sokerin lusikkaruokinnan varassa. Ei haluta hyväksyä, että kyseessä on riskien sosialisointi, sillä yritysjohtajat ja politiikot haluavat ottaa kunnian osakekurssien noususta ja työllisyyden paranemisesta. Kun suhdanteet kääntyvät, vika on aina jossain muualla.
Draghi muuttaa pois kotoa
Ennen muuttamista pois kotoa Draghi joutui siis myöntämään tosiasiat ja käynnistämään riskien sosialisointiprojektin uudelleen. Toiseksi viimeisessä EKP:n kokouksessaan Draghi ilmoitti koronlaskusta ja arvopaperiostojen käynnistämisestä uudelleen.
Nyt kun Draghi on muuttanut pois ja tekee tilaa uudelle teinille, seuraajan pelin kulku on pitkälti etukäteen saneltu. Keskuspankin kuukausinostoja todennäköisesti kiihdytetään joulukuussa tai viimeistään ensi vuoden puolella, mutta rahapolitiikan rajat ovat tulossa lujaa vastaan. Jäljellä on lähinnä vain radikaaleiksi miellettyjä toimenpiteitä, joihin kaikkiin liittyy raha- ja budjettipolitiikan aikoja sitten keinotekoiseksi muuttuneen raja-aidan lopullinen murtaminen.
Kokonaiskysyntää ja inflaatiota ei enää saada käyntiin muuten kuin valtioiden budjettipolitikkalla. Valtioiden on siis otettava lisää velkaa. Velkaa, jonka EKP, eli kaikki euroalueen maat, takaavat yhteisvastuullisesti. Osa näistä rahoista tullaan käyttämään järkeviin hankkeisiin, kuten kulahtaneen infrastruktuurin kunnostamiseen. Vielä isompi osa rahoista tultaneen käyttämään puhtaasti kulutukseen, eli syömävelaksi. Ja jonkinlainen potti päätynee ”tulevaisuusinvestointeihin” – eli ilmastonmuutoksen jarruttelun tarvitsemiin investointeihin, esimerkiksi sähköverkkoihin ja liikenteeseen.
Totuus eläkeläisen suusta
Sanotaan, että totuuden kuulee eläkeläisen suusta. Draghin viimeisessä lehdistötilaisuudessa häneltä kysyttiin, mitä vaaditaan euroalueen saamiseksi kuntoon:
“There is one thing that all the successful monetary unions have, and that's a central fiscal capacity. In other words, whether this should be a budget or should be a system of insurance… So it's very important to have something of that nature of an adequate size, something that can be used counter-cyclically, something that basically would take care of the fact that the national fiscal policies have, in my view, limited spill-overs on the rest of the eurozone. So one needs to have a central fiscal capacity and of course this should be designed in a way that doesn't create moral hazard. I think that's one of the main reasons for the slow progress on that front: it is the risk that the mechanisms would be used for increasing moral hazard. So the design of the rules is very important. I think that's the main thing.”
Eli kaikilla menestyvillä valuutta-alueilla on joko yhteinen budjetti tai yhteinen suhdanteita tasaava vakuutusjärjestelmä. Ja että sellainen järjestelmä on omiaan kasvattamaan moraalikatoa.
Epäselväksi jää, miten EKP:n harrastama yhteisen budjetin ja suhdanteiden tasaamisen toimi ei muka kasvattaisi moraalikatoa. Kaikkihan tietävät, että tosiasiallisesti EKP ylläpitää velkakestämättömien maiden velanottoa yhteisvastuullisuuden takaamana.
Olivier Blanchard, entinen Kansainvälisen valuuttarahaston pääekonomisti, kommentoi Lagarden alkavaa kautta:
“Monetary policy is almost out of ammunition, but if the central banks say this too explicitly, the markets may freak out. So, Christine Lagarde has to do this delicate balancing act of saying there is more she can do, while insistently asking others, including fiscal policymakers, to help.”
Eli rahapolitiikan työkalupakki on melkein tyhjä, mutta keskuspankit eivät voi suoraan sanoa sitä ääneen, ettei syntyisi markkinapaniikkia. Lagarden haaste tulee olemaan vakuuttaa markkinat, että työkalupakki ei ole tyhjä, mutta samalla painostaa päättäjiä auttamaan, koska työkalupakki on tyhjä.
Valtioiden on velkaannuttava, että EKP:lla olisi ostettavaa
Arvaan, miten tämä tulee menemään. EKP Lagarden johdolla tullee kasvattamaan arvopaperiostoja. Poliittiset päättäjät keksivät, että ilmastonmuutoksen ja populismin torjunnan nimissä on äkkiä kasvatettava julkisia menoja ja otettava lisää lainaa. EKP käytännössä takaa nämä lainat.
Rahapoliittiset juhlat eivät ole vielä päättyneet. Tässä vain odotellaan, että sokerinsyöttämisen jälkeen pöydälle nostetaan viinat ja kovat huumeet. Kenelläkään ei ole aavistustakaan, miten Euroopan rahapoliittinen kokeilu tulee päättymään, mutta mitä pidemmälle tätä nykytietä jatketaan, sen vaikeammaksi pesän selvittäminen myöhemmin muodostuu. Ehkä tarkoituksena on sotkea asiat niin voimakkaasti yhteen, että pakittaa ei enää voi, liittovaltio on jo käytännössä pystyssä, ja enää puuttu vain tämän tapahtuneen tosiasian hyväksyminen poliittisesti ja juridisesti. Siinä vaiheessa liittovaltion hyväksyminen on enää muodollisuus.
Miten tämä liittyy teineihin? Draghi on johtanut keskuspankkia kahdeksan vuotta. Lagarde on johtanut IMF:ää lähes koko eurokriisin ajan. Näiden instanssien virkamiehet ja ylin johto on vuosikausia ehtinyt miettiä, miten tämä soppa selvitetään, eikä se porukka näe muuta vaihtoehtoa kuin liittovaltioistamisen. Siksi sitä sieltä pukkaa. Se, mikä tulee yllättäen ja shokkina äidille, on ulkopuolisen silmin ollut alusta asti itsestäänselvää.
Tämän kehityskulun voisivat estää velkaantumista tai yhteisvastuullistamista vastustavat poliittiset päättäjät. Sen takia vajeita aristeleville myydään ajatus ilmastonmuutoksesta, siirtolaisten kotouttamisesta ja muista vastaavista investointeina, jotka muka maksavat itsensä takaisin. Yhteisvastuullistamista vastustavat puolestaan leimataan Venäjä-mielisiksi, äärioikeistoksi ja antieurooppalaisiksi.
Olisi ehkä aiheellista miettiä, onko vasemman, vihreän ja oikeankaan intresseissä astua lopullisesti maailmaan, jossa kaikki Euroopan pankki-, valtio- ja yritysriskit on sosialisoitui eurovirastoon.
Kommentoi kirjoitusta ja lue Juhanin aiemmat tekstit blogiketjusta: Ajankohtaisia kirjoituksia taloudesta
