Nykypäivän pokeriturnauksissa on pöydässä varsin usein tilanne, jossa kahdella kaverilla on kortit edessään ja seitsemällä kännykkä kädessään. Jotkut chattailevat kotijoukkojen kanssa, toiset selaavat paikallisia escort-sivustoja ja kolmannet pelaavat nettipokeria. Valtaosa luultavasti vain surffailee netissä ilman varsinaista päämäärää.
Jos keskityt puhelimeesi, etkä siihen mitä turnauksessa tapahtuu, annat paljon eteen muille. Liveturnauksessa ei ole apuohjelmia, vaan toisten pelaajien PFR-, DBB- ja CB-prosentit pitäisi arvioida vanhanaikaisella ”Katso ja muista”-metodilla. Jos ei suoriudu edes osiosta ”katso”, on päänsisäisessä Hold’em Managerissa aika niukasti dataa tarjolla, kun päädytään marginaalitilanteessa pohtimaan elämän ja kuoleman kysymyksiä.
Erityisesti olisi syytä tarkkailla ympäristöään, jos pelaa esimerkiksi vajaan 1.700 pelaajan viiden kilon turnausta ulkomailla. Tosin kotimaassa niitä on vähän hankala pelatakin. Mutta joka tapauksessa turnauksen alkuvaiheessa valtaosa pelaajista on ahkerallekin turnausmatkailijalle tuntemattomia. Jos olet pelannut saman kaverin kanssa 22 vuotta, on tarkkailusta vähemmän hyötyä, kuin jos vastassa on tuiki tuntematon käkkäräpää. Mutta kyllä tuttuja kaljujakin kannattaa seurailla, ne saattavat olla kännissä tai muuten vaan hyvällä päällä.
Pedofiili lastenhoitajana
Aloitin toisen päivän Barcelonan Mainissa taas pahentuvaa keuhkoputkentulehdusta lukuun ottamatta hyvävoimaisena. Tulin paikalle vähän etuajassa, katsoin saman pöydän pelureiden stäkit ja nimet ja tarkastin muutaman kaverin tilastotkin. Sitten sain viestejä Suomesta ja Maltalta, joihin ”täytyi” reagoida, koska ”tilanne” oli päällä. Jotkut Ajatusten Saimaan Kanavat siis jopa yrittävät käydä liikeneuvotteluja kesken turnausten.
Viestitin yhdelle serkkujen aikaansaannokselle, että en tiedä milloin olen vapaa puhelinkonferenssiin, koska merkkienloppumisajankohtaa ei ole turnausohjelmassa eksaktisti määritelty, mutta finaalipöytä on vasta viikonloppuna. En ole varma, ymmärsikö. Sitten tuli tilanne päälle pokeripöydässäkin ja laitoin puhelimen hetkeksi syrjään.
Peli oli tullut kipattuna napille, joka avasi vähän nettiavausta isommin. Mie löysin Amsterdam Ajaxin eri maata kädestäni. Useimmiten tämä on pitkälti autoreraise. Toisaalta olimme melko syviä, kaverilla oli tuplanippu omaani ja muistin kuin muistinkin, mitä edellisessä jaossa oli tapahtunut: Sain tältä walkin, eli tuli kipattuna minun isolle blindilleni. Mitään muuta dataa ei pehmolevyllä ollut, koska olin keskittynyt lähettelemään vihaisia viestejä.
Pohdin hetken tilannetta. Jos tällaisella hivakalla varustettu kaveri antaa walkin, ei sen avausrange napilta ole ainakaan ”kaksi korttia”. Toki kippi ei ole vaihtoehto, mutta jos 3-bettaan, ja kaveri ottaa, kuten yleensä positiosta syvillä vähän tiukemmin avaavat tekevät, on flopilta paljon ongelmia. Usein saan kivan potin konttarilla joo, mutta menen hyvästä stäkistä poikki käytännön väistämättä, jos saan kärkiparin ja kaveri osuu vielä paremmin. Lisäksi osumattomaan (=2/3 flopeista) reissu tai vaikka sökön jälkeinen lyönti ja onpahan helppo paikka pelata.
Koska flopin jälkeiset kykyni ovat kuin Juha Helpin ja Vanessa Selbstin lehtolapsella, päätin vain maksaa. Vain todella taitavien kaverien nimittäin kannattaa ottaa paljon floppeja ilman positiota tuntemattomia vastaan. Iso blindikin maksoi, kuten tässä tilanteessa usein tekevät.
Floppi oli kiva ässä ja kaksi pientä pataa. Päätin sököttää, seurata actionia ja sitten päättää seppoparkkisena lyödäkö reissuun vai pelkästään maksaa. Tämä on livepeleissä ihan tavanomainen suunnitelma minulle. Nettipelaajat sököttävät ajatuksella ”Jos sen kokoinen lyönti, niin siihen sitten tämän kokoinen reissu”, mie yritän tarkkailla mitä ja miten tapahtuu ja sitten vasta tehdä päätöksen.
Muut kuitenkin sököttivät nopeasti. Turnista tuli nelonen, joka ei mahdollistanut suoraa. Tähän nyt sitten löin alle sekä value- että potinsuojelumielessä. Iso blindi arpoi hetken ja maksoi, ja nappi reissasi reilun neljän kilon lyöntini reilun kuuden kilon pottiin reiluun kymppitonniin. En tykännyt yhtään. BB pitäisi olla biitattuna lähes aina, mutta reissu supistuu mielestäni nelospariin, A4:ään pataa (A4o olisi imo lyönyt flopista) ja bluffiin. Pilliksi oli kuitenkin vähän pienenpuoleinen, kun meitä oli kaksi vastassa, oli kyseessä sitten mahdollinen semibluffi tai nautapilli.
En tuntenut jätkiä yhtään, koska olin pöydässä pari tuntia enimmäkseen viestitellyt. Pohdiskellut olin lähinnä, miten tämänkin bisnestulipalon saisi sammutettua. Kortit olin katsonut joo, ja pari pientä pottia voittanutkin ilman showdownia. Aloin vihata itseäni ja sitten maksoin. Iso blindi maksoi myös.
Riveristä tuli toinen nelonen. Me sokeat sökötimme rivakasti ja nappi löi vähän reilut puoli pottia, joka oli vajaa kaksi kolmasosaa loppunipustani. Range oli edelleen mielestäni sama, tosin lisänelonen oli pienentänyt nelosparin todennäköisyyttä. Liveriidini oli, että näyttää niin arvolyönniltä, kuin arvolyönti voi vain näyttää. AJ biittaa tässä vain pillin, ei mitään muuta.
Sitten mietin, että isolla sokealla voi hyvin olla minua heikompi ässä, ja jos se maksaa sillä ja voittaa, niin mie vedän ranteet auki. En kuitenkaan halunnut maksaa. Sitten ajattelin, että jos tämä nyt kakkospäivänä nopeasti loppuu, pääsen kuitenkin sitten hoitamaan ”tärkeämpiä” asioitani rauhassa. Lisäksi jos satun potin voittamaan, saan sellaisen hivakan, jolla hyvällä prosentilla luistelen vielä pitkällekin.
Niinpä maksoin, iso blindi kippasi, ja nappi näytti A4 pataa. Samalla puhelimeni soi, liikekumppani Suomesta tällä kertaa. Minulla on soittoäänenäni AC/DC:n Hell’s Bells ja puhelin oli täysillä. Löin luurin korvaan. Kahdeksalla pelurilla ja jakajalla oli oikein hauskaa.
Mie laitoin pään alas ja suun kiinni. Syvä eteläkarjalainen vihani kohdistui itseeni, koska tiesin tämän jaon vainoavan miuta vain loppuelämän, ellei Altzheimer sitä ennen pelasta.
En luovuttanut turnausta kuitenkaan. Minut siirrettiin uuteen pöytään 13BB stäkkini kanssa. Tämä oli hyvä, koska en ole parhaimmillani pelatessani kavereiden kanssa, jotka naureskelevat minulle ja hönöilylleni ja tilanteeseen sopivalle soittoäänelleni. Kaljun kyylän imagolla askartelen paljon tottuneemmin.
Nyt keskityin peliin, ja olin laittanut pokeriturnausten helvetinkoneenkin äänettömälle. Oikealla puolellani oleva kaveri avasi mielestäni isolla stäkillä tolkuttoman paljon. Pöytäkeskusteluni pöydässä oli kolme kertaa sanottu ”all-in”, jotka kaikki olivat kommentteja avausaddiktin reissuihin. Valitettavasti kolmannella kerralla blindeista heräsivät hutsut, ja minun kymppini eivät päässeet niistä ohi.
Sitten oli vielä pitkiä minuutteja odotella parin tunnin päästä olevaa puhelinkonferenssia, koska siinä olisi asiallista olla selvänä. Otin kuitenkin yhden vodkan tuoreella appelsiinimehulla ja yhden lasin punaviiniä, että ei aortta sentään halkeaisi.
Mitä otin melko heikosti menneen etäkokouksen jälkeen, en kerro. Vaikka äitini ei enää lue kolumnejani liian rivoina, on vielä muuta väkeä, jotka mieluusti sille välittävät ja vielä suurentelevatkin lasitöiden saavutuksiani.
Tarinan opetus
Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan mitä minä sanon: Pidetään ne puhelimet taskussa ja räplätään vain tauoilla.
