Marraskuussa 2003 asuin Ranskassa, ja ranskalainen puoliammattilainen kysyi minulta olenko lähdössä Master Classics of Pokeriin Amsterdamiin. Sanoin, että en ole. Syytä kysyttäessä änkytin hetken, koska todellinen syy oli, että Pariisissa oli paremmat pelit. Vaihtoehtona minulla oli pelata olemassa olevilla kuluilla ranskalaisten liikemiesten tai matkustaa pelaamaan eurooppalaisten huippuammattilaisten kanssa. Mumisin vastaukseksi jotain epäselvää.
Olen toki oppinut liikkeenjohdon perusperiaatteet. Jos olet epävarma – mumise. Jos olet kusessa – delegoi.
Sinänsä Amsterdamiin olisi tehnyt mieli mennä seitsemän vuotta sitten ja niin tänä vuonnakin. Lyhyitä pokerireissuja on vain vaikea saada taloudelliseksi kannattavaksi. Tänä vuonna olisin kyllä muuten mennyt odotusarvon painaessa vähemmän vaakakupissa kuin vuonna 2003, mutta lentopallovalmentajan sijaisia on myös vaikea saada.
Ranskalaisilla sen sijaan ei ole ryhmänä juuri ymmärrystä pokerinpeluun periaatteista. Pöydän ja paikan valinta pohjautuu pääsääntöisesti joko horoskooppeihin tai laumasieluisuuteen.
Nautittavimpia pokerisessioita Aviation Club de Francella oli kun pelasin headsupia miellyttävän(!) ranskalaisen herrasmiehen Michelin kanssa. Hän oli pitkälti yli kuudenkymmenen oleva juutalainen tekstiilitehtailija. Firman liikevaihto oli paikallisten mukaan 400 miljoonaa euroa.
Päälle tämä ei näkynyt, sillä Michelillä oli yllään aina sama kauhtunut farkkupaita. Asu oli tarpeellinen, koska sen taskuista löytyi yhä uusia setelinippuja. Edellisen mennessä Michel ei kiukutellut pikkulapsen lailla kuten kollegansa, vaan ilmeenkään värähtämättä tutki missä taskussa on vielä lisää ammuksia.
Ranskalainen typerys ei ollut Michel. Hän nautti pelaamisesta ja hänellä oli siihen hyvin varaa. Typeryksiä olivat muut kermakastikkeen ystävät. Minä sain pelata kaksistaan läpi yön. Paikalla pyöri kymmeniä Micheliä paljon parempia pokerinpelaajia. Yksi pelaaja tuli ottamaan yhden viidensadan shotin ja lopetti poikki mentyään.
Lisäksi tämä sankari otti position Micheliin, mikä tarkoitti sitä, että minä olin positiossa häneen. Micheliin ei mielestäni positiota tarvittu. Hän pelasi puoliavoimin kortein ja joka käden. Ainakin omasta ja äitini mielestä kannattaisi murehtia enemmän siitä, että uuden pelaajan valitsemalla paikalla minä olin positiossa häneen kaksi jakoa kolmesta.
Pöytään kolmanneksi tulo olisi ollut varmasti kannattavaa suurimmalle osalle paikalla pyörivistä vakiopelaajista. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan, että saimme ottaa vanhan herrasmiehen kanssa kahden konjakkia ja pelata korttia. Lopuksi Michel kyllästyi, kun aurinko oli kerran laskenut ja noussut ja ehkä myös mukana olleet käteisvarat loppuneet.
Michel kiitti kädestä pitäen peliseurasta. Hän oikeasti arvosti sitä, että en ollut missään vaiheessa karannut voittojen kanssa. Olisin kyllä uskottavasti voinut kertoa olevani väsynyt, koska olin normaalityyliini pari kertaa vähän pilkkinyt. Mutta kun oli paras ja viihdyttävin pöytä tarjolla pitkään aikaan eikä kämpillä ollut ketään valittamassa aikaisesta paluusta ja konjakin tuoksusta, niin toki annoin actionia hyvälle asiakkaalle. Olimme hyvissä väleissä koko Ranskan seikkailuni.
Käkkäräpäiden kyvyttömyys tulla pöytään todennäköisesti liittyi heidän haluttomuuteensa pelata lyhytkätistä. Ranskalaisten organisaatiokyvystä kertoo, että kaksi tai kolme pelaajaa ei saanut sovittua tulevansa pöytään yhtä aikaa.
Lisäksi jos yksi olisi tullut sisukkaasti istumaan pöytään, olisi se ennen pitkää täyttynyt. Neljänneksi on sitten helpompi tulla, vielä helpompi viidenneksi ja viidennen istuuduttua pöytään olisi jo sitten käyty veristä lähitaistelua viimeisistä paikoista. Kahdeksaa enempää pöytään ei mahdu.
Vielä todettakoon, että Aviationilla ei ole reikkiä, vaan tuntiveloitus. Suomessa vedotaan reikkiin, kun ei haluta pelata shorttia, ja tässä on tietty perä. Edes tätä tekosyytä ei ollut siis tarjolla.
Casino Helsingissäkin on pelaajia, jotka eivät tule pelaamaan vajaata pöytää, vaikka pelaamassa olisi sääntöjä osaamaton lottovoittaja. He tulevat sitten pöytään melko säännönmukaisesti solidaarisesti kahdeksanneksi. Tätä tosin ymmärrän paremmin, koska kyseessä on aiheellinen shortin ja reikin pelko. Kyseessä ovat pelaajat, joiden tarkoituksena on voittaa eikä pitää hauskaa. Tosin eikö kannattaisi vähän hioa shorttitaitoja, ettei tarvitsisi kuunnella pelihaluisempien juputusta ja jäisi hyvin kannattavia pöytiä avaamatta?
