Juhani Riikonen oli säästöpankkiryhmän palvottu osakeguru 80-luvulla. Hän ideoi Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin varatoimitusjohtajana useita menestyksekkäitä nurkanvaltauksia aikana, jolloin yhden paperikoneen hinnalla sai pörssistä hyvää tulosta tekeviä monen koneen yhtiöitä. Tänä vuonna Riikonen täyttää 70 vuotta.
Säästöpankkiryhmän palkkasoturina ihmettelin osaa silloisista sankaritarinoista. En tuohonkaan aikaan oikein ymmärtänyt, mitä järkeä oli kulttuurissa, minkä mukaan kaikki oli mennyt hyvin, jos sijoituksesta oli tullut plussaa, vaikka kohteen olisi voinut myydä myöhemmin paljon kalliimmallakin. Sen sijaan tappion realisoimisesta seurasi raippoja, ruoskintaa ja Kallen naamavipin menetys. Tällainen politiikka kannustaa realisoimaan voitot nopeasti ja olemaan myymättä kurapositioita, vaikka näyttäisivät miten mädiltä. Seppo Saarion ”Miten sijoitan pörssiosakkeisiin” lukeneena en pitänyt tätä solidina strategiana.
Enkä nähnyt mitään valoa yrittää Suomesta käsin tehdä tiliä Japanin P/E (hinta per tulos) 40 lapuilla, kun kotimaasta löytyi selkeästi halvempia. Riikonen oli kuitenkin palvottu Japanin guru, joka oli perehtynyt nousevan auringon maan listayhtiöiden fundamentteihin huolella ja jonka osaamista koko talouslehdistö hehkutti.
En voi kuitenkaan retostella olleeni nuorena miehenä Juhania kaukokatseisempi. Riikosen idea oli rahoittaa operaationsa lyhyellä rahalla ja lyödä tuo raha kiinni pitkiin sijoituksiin, joiden piti tuottaa enemmän. Tässä oli sellainen lähtökohtainen ongelma, että korkotaso oli kaksinumeroinen ja niin olivat pääsääntöisesti yhtiöiden P/E:tkin. Tämän yhtälön mahdottomuus miun olisi pitänyt tajuta jo silloin, osasin kuitenkin sijoittamisen perusmatematiikan.
Jos sijoitat tasaista tulosta tekevään P/E 40 yhtiöön olet saamassa tuottoa vähän mutkia suoristaen 1/40 = 2,5 prosenttia. Kun maksat samaan aikaan korkoa kymmenen prosenttia, tulee jossain vaiheessa ongelmia. Matkalla voi toki koittaa heitellä kapuloita muille ahneille viestinviejille, mutta kaksinumeroinen korkotaso, kaksinumeroiset P/E:t ja yli sadan prosentin sijoitusaste johtavat vääjäämättä konkurssiin. Näin muuten säästöpankkiryhmälle sitten kävikin - ja miullekin melkein.
Pienenä aikalaisanekdoottina mainittakoon, että terveet pienet säästöpankit päästettiin irti kaikkia säästöpankkeja koskeneesta yhteistakauksesta ilman, että kukaan nosti mitään mekkalaa. Nyt nämä pikkupankit ovat fuusioituneet ja tulivat viime vuonna pörssiin Oma Säästöpankki Oyj nimellä. Tein pienen pikavoiton emissiossa, tällä hetkellä kiska treidaa antihinnoissaan eli seitsemässä eurossa.
Isoin noista pankeista oli Etelä-Karjalan Säästöpankki, josta sekä opintolainani että ennen 90-luvun lamaa saamani viimeinen sijoitusluotto olivat. Maksoimme tuon helibor + 4% lainan melko kalliina pari devalvaatiota myöhemmin pois. Muistan kun soittelin monta vuotta myöhemmin pankkiin ja kyselin muistavatko arvopaperikauppiaan, joka maksoi velkansa. Hyvin muistivat. Ei ollut tosin kaukana, ettei olisi tällä tarvinnut leveillä. Toinen kuukausi AKT:n lakkoa keväällä 1991 ja sekä Stromsdal että Akin korttitalo olisivat menneet nurin.
Jos joku ihmettelee, miksi kirjoittelen joskus aavistuksen kärkevästi ay-liikkeestä, taustalla saattavat olla pitkät minuutit 28 vuoden takaa, kun vastaraitistunut Risto Kuisma päätti laittaa konkurssikypsän valtion rajat kiinni. Tästä johtunee myös yleinen nihkeyteni raitistumista ja entisiä juoppoja kohtaan.
Yrittäessäni googlailla Juhani Riikosen tarkkaa syntymäpäivää törmäsin hilpeään juttuun reilun yhdentoista vuoden takaa. Siinä kerrottiin Skopin "pörssiaivoina" pidetyn entisen pankkimiehen ruvenneen tekemään toimeksiannosta osakeanalyysejä porssivihjeet.fi:lle, joka antaa maksua vastaan sijoittajille vinkkejä pörssikaupan tekoon.
”Hän huokuu selvitystöidensä pohjalta varmuutta siitä, että esimerkiksi Yhdysvaltain subprime-asuntolainakriisin mahdollisia markkinavaikutuksia on eri puolilla maailmaa liioiteltu.”
” Amerikkalaiset analyytikot ovat pitäneet Nokiaa jääkaappivalmistajana, kun Apple on ollut heidän mielestään jotain muuta. Minä olen ollut toista mieltä. Nokian osakkeen hintaa olen pitänyt menneen parin vuoden aikana väärinkäsityksenä”
Tämä siis 2007 lokakuussa, jonka jälkeen markkina ja Nokia menivät syväkyykkyyn, josta markkina toipui muutamassa vuodessa ja Nokia ei koskaan. Sivusto ei ole enää avoinna.
Luin hiljan osakemarkkina-analyysia, jonka mukaan USA:n osakemarkkinoiden täytyy mennä reilusti alle neljäntoista P/E:n, koska nyt ne ovat korkeammalla ja historiallisesti ovat olleet keskimäärin neljätoista. Tässä osoitettiin lähinnä eri suuntaan väärinymmärrystä kuin mie ja Jussi aikoinamme.
Voi olla, että USA:n osakemarkkinat vielä roikahtavat paljonkin, mutta se ei johdu siitä, että markkina hakeutuu väkisin jollekin historialliselle P/E-tasolle. Tässä pohdinnassa jätettiin sujuvasti huomiotta korkotaso ja -näkymät ja pidettiin katse tiukasti peruutuspeilissä. Historia on hyvä tuntea, ja se voi hyvinkin toistaa itseään, mutta mitään takuita tällaisesta ei ole. Olen tullut tutkimuksissani tulokseen, että sijoittamisen perusasioita ei voi toistella liikaa.
Lisäksi olen tehnyt havaintoja, joiden mukaan mitä hönömpää sijoitusteoriaa esitetään, sitä varmempi sen esittäjä on asiastaan. Mikael Jungner antoi uudenvuodenaattona twitterissä paljon tätä tukevia näyttöjä. Hän kertoi tietävänsä osakkeiden nyt laskevan ja nousevan taas 2020 lähtien. Hyvää onnea tällekin ”tiedolle”, sitä tältä pohjalta salkkua hallinnoiva tarvitsee ja paljon.
Ajattelin Mikaelin ohjeista huolimatta jatkaa prosentin korkojen maksamista ja kymmenen prosentin tuotto-odotuksella sijoittamista.
P.S. SKOPille ja Riikoselle tuli paha duraatio-ongelma, kun lyhyen rahan hinta lähti nousuun. Demokratialla on sama kesto-ongelma. Kun pitäisi tehdä pitkän ajan järkeviä päätöksiä, niin se on hankalaa, kun päättäjien duraatio (vaalikausi) on lyhyempi kuin järkevien päätösten duraatio.
Uusi Suomi: Juhani Riikonen teki paluun sijoitusmaailmaan
Aki Pyysingin blogi: Eläköityneen optiospekulantin portfoliosijoitukset
