Vuoden 2002 lopulla Taleon-klubilla järjestettiin European Nations Poker Callenge. Olin pyörinyt Pietarissa koko vuoden bisnesviisumin turvin ja törmännyt useampaan otteeseen Murray Brown- nimiseen brittiin. Olimme aiemmin muutaman kerran pelanneet samassa pöydässä Lontoossa ja Pariisissa. Murray kävi enimmäkseen Pietarissa eri pelien takia kuin minä. Hän ei juuri pottiseveniä himoinnut, vaan aivan muita tuotteita. Pelipöydässä hän oli kuitenkin sen verran viihtynyt, että oli onnistunut neuvottelemaan Taleonin järjestämään kanssaan joukkuepokerin EM-kisat.
Minua Murray pyysi Suomen joukkueen kapteeniksi. Suostuin heti, varsinkin kun kuulin, että mukaan oli tulossa myös joukkue Ranskasta. Joukkueen runko oli kasassa heti, kun samalla reissulla olleet Johanna Pönniö ja Jari Salonen lämpenivät ajatukselle. Joukkueemme rungon ei mielestäni tarvinnut hävetä kenenkään edessä.
Suomesta värväsin rivakasti joukkueeseen silloiset huippupelaajat Matti Kuortin, Kim Greenin ja J-P Juholan. Matti teki myöhemmin oharin, mutta hänen paikalleen saimme Seppo Parkkisen. Seppo on osoittanut osaavansa turnauspokeria aavistuksen aivan viimeaikaisissakin turnauksissa.
Turnausmuoto oli hauska kokeilu. Kuusihenkiset joukkueet pelasivat keskenään neljä freezeoutia. Lajeina olivat Texas, Omaha/Seven high-low ja Omaha kaikki pottina. Voittaja sai kustakin 50 pistettä ja kahdeksastoista yhden pisteen ja muut siitä väliltä. Jos pottiin jäi vain kaksi saman joukkueen pelaajaa, niin enää ei saanut lyödä, vaan kortit lyötiin auki ja katsottiin kumpi voittaa.
Joukkueita saapui paikalle vain seitsemän. Suomi, Ranska, Englanti, Skotlanti, Hollanti, Venäjä ja Ukraina. Struktuurit olivat erittäin hitaat. Strategia tähän oli mielestäni selkeä. Ei pelata mitään käsiä, vaan hivutetaan kaikki pelaajat pisteille.
Pidimme valmistautumispalaverin samassa paikassa missä Hitlerin piti pitää Pietarin valtausjuhlat eli hotelli Astoriassa. Ohjeistin joukkueen vähäiseen alkoholinkäyttöön ja tiukkaan pelaamiseen. Näytin esimerkkiä ottamalla aperitiiviksi vain yhden vodkan ja ruoan kanssa pelkkää viiniä.
Ensimmäisessä turnauksessa meillä kävi aika kylmät, ja yksi toisensa jälkeen tippuivat napit takista. Jätimme Salosen viimeisenä sinnittelemään pikkustäkillään ja lähdimme loppujoukkueen kanssa tissibaariin. Salonen loppujen lopuksi sinnitteli ensimmäisen erän ykköseksi pitäen meidät vielä toivomassa.
Hi-low-osio oli meille sikäli haasteellinen, että puolet joukkueesta ei ollut pelannut sitä koskaan. Ennen tätä koitosta yritin sitten peliä kovasti opettaa. Ainakin säännöt oppivat kaikki. Pidimme siedettävästi pintamme.
Harvinainen tapahtuma oli, kun voitin seven high lowssa potista neljänneksen Surinder Sunaria vastaan. Meillä oli sama low ja Surinderilla parempi hai ässälle. Tuosta turnauksesta muistan, kun Sunar taukoamatta höpötti ”Crack off Aki, crack off”. Näin sitten kävikin, mutta vasta finaalipöydässä.
Murray oli hankkinut Sunarin lisäksi joukkueeseensa isot nimet mm. Ben Robertsin, Ram Vaswanin ja Julian Gardnerin. Itse asiassa hän ei ollut aikonut itse pelata, mutta hänelle oli yksi kaveri tehnyt oharit lentokentälle mennessä. Matti sentään ilmoitti minulle monta viikkoa aiemmin, että ei lähde.
Vaswani oli täysin pihalla teamiturnauksen pelaamisesta. Hän ei oikein ymmärtänyt, että isostäkkisten kuuluisi suojella pienistäkkisiä oman joukkueen jäseniä ja työntää näille merkkejä jos mahdollista. Hänen esityksellään ei olisi minun joukkueeseeni ollut mitään asiaa.
Surinder pyöritteli silmiään Ramin esityksille. Johanna kovasti kyseli, oliko tämä tyytyväinen pelikavereidensa esityksiin. Surinder ei vastannut, koska hän puhuu naisille vain kännissä, jos silloinkaan. Devilfish ystävällisesti kutsuu häntä Twistin’ Alcoholiciksi juomatottumustensa ja pakkoliikkeittensä vuoksi. Pietarin reissun SS veti kuitenkin selvin päin, vaikka Murray yritti häntä koko ajan juottaa. Brittien joukkueen kapteenin mielestä tämä joukkueen jäsen pelaa kännissä paremmin. Pietari voi olla pelottava paikka englanninintialaiselle.
Suomipoikia ei seventurnauksessa pelottanut. Jostain syystä halusin tutustua turnauksen aikana parhaaseen kaveriini Jim Beamiin vähän paremmin. Seppo taas maisteli, maistuuko musta rellu Pietarissa samalta pokerireissuilla kuin bisnesreissuilla.
Turnausjohtaja Jack McClelland kysyi eräässä vaiheessa, haluaisinko kupin kahvia. Sanoin tietysti haluavani ja tilasin venäjäksi Jim Beamin tuplana. Tästä turhautuneena Jack tyytyi vain kuuluttamaan faktan, kun Seppo tilasi kahdennenkymmenennen konjakkinsa.
Viinauhoamiseni johti siihen, että finaalipöydän lopputapahtumista en muista kovinkaan paljoa. Tulin kuulemma neljänneksi. Seppo ja Jari pelasivat pidempään. Valitettavasti Kirill Gerasimov taikoi itsensä yhdestä chipistä voittoon.
Seuraavana aamuna hotellihuoneessa oli seuranani nainen, joka sanoi, että ei anna minulle koskaan anteeksi, jos minun kännäämiseni vie meiltä turnausvoiton. Noilla eväillä meidän olisi kuulemma pitänyt ottaa helposti kolmoisvoitto. Ehkä, en muista.
Lähdimme johdossa viimeiseen ja ratkaisevaan omahaturnaukseen. Peli eteni suotuisasti. Kun jäljellä oli kymmenen pelaajaa, meillä oli mukana kolme pelaajaa, joiden piti sijoittua kolmeksi viimeiseksi, että voisimme hävitä. Lisäksi jäljellä olevien brittien piti ottaa kaksi ensimmäistä sijaa.
Tässä vaiheessa kielsin ketään pelaamasta yhtään kättä, koska olimme kuitenkin pikkustäkeissä kaikki. Varma on aina varmaa. Johanna päätti kuitenkin ratkaista pelin reissaamalla ässillään, ja Ram rereissasi paskaharavallaan ja toki voitti potin.
Tämä jätti meidät Sepon kanssa kaksin. Tauolla Johanna oli sitä mieltä, että hän oli pilannut mahdollisuutemme. Tilanne tosin ei ollut oikeastaan lähelläkään epätoivoista. Lisäksi valehtelin, että ymmärsin pelisuorituksen oikein hyvin. Mitäpä sitä ei tekisi pelimatkoilla huonepalvelun laadukkuuden ja säännöllisyyden säilyttämiseksi…
Finaalipöydässä asetelma oli erikoinen. Jäljellä oli brittejä, hollantilaisia, venäläinen, mie ja Seppo. Turnauksessa oli kolme palkintoa. Hollantilaiset halusivat tiputtaa Segei Pevznerin, mutta ei meitä. Ram oli saanut nyt jo niin paljon coachausta joukkuetovereiltaan, että hänkin ymmärsi tämän. Hän tarjosi Pevznerille suoria tuplia reissaamalla yhden chipin alle tämän stäkin mittautettuaan sen ja Sergei kippasi.
Johanna huuteli minulle, että hänen mielestään meidän pitää syöksyä, koska muuten kuivumme. Olin eri mieltä. Jari huusi Johannalle, että ole sinä hiljaa. Johanna mainitsi jotain ei-painokelpoista. Vahva joukkuehenkemme osoitti rakoilun merkkejä. Hollantilaiset huusivat briteille, että kai nämä ymmärsivät, että niiden täytyy pitää puukenkämiehet hengissä, jotta voisivat voittaa. Venäläinen yleisö huusi taukoamatta kaikille ja kannusti Sergeitä raivokkaasti. Kun ilta pimenee, niin pelit kovenee.
Lopulta Ed de Haas menetti hermonsa, koska piti peliä pelleilynä, ja tiputti oman pelaajan ja varmisti Venäjälle kolmossijan ja meille voiton. Ilman tätäkin olisimme luultavasti voittaneet, koska me olemme Sepon kanssa sitkeähenkistä sorttia ja sitten vielä ei ole niin helppoa ottaa ykkös- ja kakkossijaa, vaikka olisi huikeassa chipleadissä.
Osallistuimme myöhemminkin samaan turnaukseen kaksi kertaa, mutta emme enää pärjänneet. Tappiomme avaimet olivat heikentyneessä joukkuesuorituksessamme. Joukkueen runko oli aina sama, eli minä, Jari ja Johanna. Joka reissulla toistui sama kaava, jossa Johanna ilmoitti jossain vaiheessa, että tuollaisilta juopoilta ei mitään ohjeita oteta, ja Jari hermostui. Minä en uskaltanut, mutta mököttelin ja otin lisää vodkaa.
Lisäksi struktuureja nopeutettiin, joten pelkästään kyyläämällä ei rahoille enää päässyt. Turnausjohtaja kirjoitti myöhemmin, että hän ei ole ikinä nähnyt kenenkään kippaavan noin paljon käsiä, kuin Suomen joukkueen. Olen varma, että Murray muutatti struktuurit parantaakseen oman joukkueensa mahdollisuuksia.
Vuosi 2002 oli pokerillisesti minulle erittäin hyvä. Pyyhin ryssillä Taleonin lattiaa kerta toisensa jälkeen ainoana harminani pieni kaljupää nimeltä Salonen. Hän änkesi mukaan melkein joka kerta. Ainoa kerta, kun voitin Pietarissa turnausviikon MVP:n, oli kun ymmärsin lähteä reissuun yksin.
Minä olin Pietarin pokeripiireissä tuohon aikaan puolijumalan asemassa. Salonen oli täysjumala. Minä sain tosin edustaa molempia itänaapureille, koska yhteistä kieltä Jarilla ei paikallisten kanssa pääsääntöisesti ollut. Kielitaidosta on puolijumalallekin hyötyä.
