Presidentti ja hallitus tukkanuottasilla kansliapäällikön nimitysasiassa

Aki Pyysing - vanhat |
Jaa Twiittaa

Tämän viikonlopun Ilta-Sanomissa kerrotaan, että presidentti Tarja Halosella on kansan tuki, kun hän kyykyttää porvarihallitusta sisäasiainministeriön kansliapäällikön nimitysasiassa.

Alapuolella samassa lehdessä on juttu, jossa kerrotaan valtion aseyhtiön sekaantumisesta lahjusskandaaliin.

Perjantain Helsingin Sanomissa kerrottiin, kuinka huumerikospoliisit ovat tukkanuottasilla, mutta ilmiantajien kuulustelunauhat on hävitetty.

Mikä näissä asioissa on yhteistä? Suomessa sisäministeriön pitäisi valvoa aseasioita ja poliisia. Aivan kuten sen pitäisi valvoa arpajaisasioitakin. Arpajaisasioihin olen jäävi kommentoimaan, koska olen edelleen syytettynä arpajaisrikoksesta. Mutta se, että suomalaisia valtionyhtiön edustajia on vangittu ja poliisit syyttelevät toisiaan on mielestäni hälyttävää. Meidänhän pitäisi olla maailman vähiten korruptoitunein valtio.

En tiedä totuutta sen enempää Patrian asemyynneistä, kuin huumerikospoliisien sotkuista, mutta se, että asioita puidaan julkisuudessa, kertoo siitä, että homma on jossain mättänyt. Ja homma on mättänyt nimenomaan sisäasiainministeriö tehtävien hoidossa. Presidentti Tarja Halonen (sd.) haluaa nykyisen kansliapäällikön, Ritva Viljasen (sd.) jatkavan. Ilmeisesti presidentti on sitä mieltä, että sisäasiainministeriö on hoitanut asiansa kiitettävästi myös muun muassa WinCapitan pyramidihuijauksen selvittelyssä. Vastaahan myös arpajais- ja asehallinta-asioiden valvonnasta sosiaalidemokraatti, Jouni Laiho. Demarit ovat viime aikoina hallituksessa ollessaan halunneet ja saaneet sisäasiainministerin postin.

Pelkääkö Halonen, että jos kansliapäälliköksi tulee poliittisesti sitoutumaton sotilas, tämän oikeasti puuttuvan näihin epäselvyyksiin? En tiedä, todennäköisesti Halosta vain harmittaa porvarihallituksen halu vaihtaa demarikansliapäällikkö johonkin toiseen. En tunne vanhaa kansliapäällikköä enkä uutta kandidaattia (Ilkka Laitinen, prikaatinkenraali ja EU:n rajaturvallisuusviraston pääjohtaja), mutta arpajaisasioihin perehtyneenä sanoisin, että muutos ei voi olla kovin paljon huonompaan suuntaan. Mauno Koivisto (sd.) sanoi aikanaan, että tärkeintä ei ole päämäärä, vaan liike.

Liike suoralla kansanvaalilla valitun presidentin toimivallan karsimisen suuntaan on mielestäni täysin oikea.

Kirjoittajan isä on Metalliliiton osasto 3:n jäsen vuodesta 1962 ja äiti entinen aktiividemari. Mielipiteet ovat kuitenkin kirjoittajan omia, eivät Pokeritiedon eikä iskän tai äiskän.

 

Mainos: Coinmotion

Avaa ilmainen tili ja myy ja osta kryptovaluuttoja alhaisilla välityspalkkioilla.

Euro-osakkeille mietoa vastatuulta loppuvuodelle?

Johannes Ankelo
3.10.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Onko Oriola Helsingin pörssin Walgreens - ikuisesti putoava kivi

Antti Leinonen
2.10.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Yrityksen myyminen ei ole epäisänmaallista

Aki Pyysing
29.9.2024
east Lue lisää