Olen pitänyt poliittisia virkanimityksiä Sorsan nelosesta (1983-87) asti demokraattisen yhteiskunnan valuvikana. Välillä olen hetken uskonut jonkun uuden pääministerin lupauksia kulttuurin muuttamisesta. Jonka jälkeen uusi hallitus on jatkanut samaan malliin kuin kaikki edellisetkin.
Yhdysvalloissa ei edes teeskennellä, ettei tärkeimpiä virkamiesposteja täytettäisi jäsenkirjapohjalta. Jos valta vaaleissa vaihtuu, tuhatkunta johtavaa virkamiestä pakkaa tavaransa, koska punaiset vaihdetaan sinisiin tai päinvastoin.
Systeemi, jossa virkamiehet korvataan uusilla neljän vuoden välein, ei voi mitenkään olla kovin optimaalinen. Virkamiehen alkaessa olla tehtäviensä tasalla, tuleekin ovesta sisään uusi täysin vihreä kaveri. USA:n julkisen sektorin pahamaineinen tehottomuus ja epäsuosio johtunee suurelta osin virkamieskunnan pysymättömyydestä.
En ollut Amerikan mallista kuin pintapuolisesti perillä, ennen kuin luin Michael Lewisin The Fifth Riskin. Kirjan mukaan Trump ei ollut valmistautunut tulemaan presidentiksi. Hänellä ei ollut omaa virkamieslistaansa valmiiksi pohdittuna, kuten perinteisillä pääehdokkailla yleensä on. Eikä USA:n hallintoon perehtyminen ollut hänelle mikään prioriteettiasia presidentiksi tultuaankaan. Monet virat pysyivät täyttämättä niin pitkään, että löytyi Trump-lojalisti, joka halusi viran. Taisi jäädä aika monta kokonaan täyttämättäkin, ellei nyt sitten ramman ankan viimeisinä kuukausina löydä halukkaita golfkavereita vapaille paikoille.
Pätevyydellä ei ollut juuri väliä. Paikallisen meri- ja ilmahallinnon pääjohtajaksi olisi kelvannut yksityisen sääennustajan Accuweatherin toimitusjohtaja, joka oli pitkään lobannut julkisten hurrikaanivaroitusten lakkauttamisen puolesta. Aiemmin virassa oli ollut tiedemiehiä, mutta Barry Myers on liike- eikä säämies. Trump valittiin 2016, ja heti perään 2019 Myers joutui luopumaan ehdokkuudesta tehtävään ”terveyssyistä”. Tosin nämä terveysongelmat lienevät tulleet Myersin firman seksuaalisesta häirinnästä saamien tuomioiden myötä.
Periaatteessa kirjan voisivat lukea trumpetistitkin, vaikka eivät lähtökohtaisesti suostu idolistaan mitään pahaa uskomaankaan. Sen tarinat pienistä virkamiehistä yhteiskunnan elintärkeillä paikoilla luulisi olevan sivistäviä muurinpystyttäjillekin. Tosin epäilen kirjan Vakaan Neron fanijoukoissa menevän osastoon ”Lukematta paska”.
Sorsan aikaan virkamiehet Suomessa nimitettiin tehtäviinsä eläköitymiseensä asti. Nykyisin laki mahdollistaa määräaikaisuudet, jotta uudet hallitukset pääsisivät vaihtamaan omia suosikkejaan palkintovirkoihin. Noh, kai siinä on jotain objektiivistakin valoa tarkastella virkamiesten pätevyyttä ja sopivuutta tehtäviinsä aina määrävälein.
En hetkeäkään epäillyt Sipilän hallituksen luopuvan poliittisista virkanimityksistä, vaikka Juha Sipilä sellaista jossain vaiheessa vakuuttelikin. Tokihan esimerkiksi opiskelijavaaleissa keskustan listoilla ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa ollut Olli-Pekka Kallasvuo oli ilman rahapelikokemustakin pätevin henkilö Veikkauksen hallituksen puheenjohtajaksi.
Pidän Sirpa Paateron omistajaohjausministeriuran ainoana havaitsemanani taidokkaana liikkeenä, kun hän heitti poliitikkojäsenet ulos Veikkauksen hallituksesta. Tämä näytti äänestäjiensä silmissä luultavasti hyvältä, ja ammattipoliitikot eivät yhdestä palkkiotehtävästä kenkää saamisen jälkeenkään huutele kylillä Veikkausperheen sisäisistä asioista. Lasitalossa asuvan ei kannata heitellä kovin paljon kiviä ympäriinsä.
Jos Veikkauksen hallituksen maallikkojäsenille tai toimitusjohtajille osoitettaisiin ovea, olisi selkeä riski kenkää saaneen avautumisesta AlfaTV:ssä. Itse asiassa nykyisessä mediailmapiirissä jopa Yle tai MTV3 varmaan lähettäisi esimerkiksi entisen hallituksen puheenjohtajan avautumisen poliittisesta ohjauksesta rahapeliasioissa. Kallasvuollahan oli alkuperäisenä toimeksiantonaan pelastaa valtiontalous rahapeliviennillä. Tämä muotoutui lennossa tuoton repimiseksi irti kotimarkkinoilta keinolla millä hyvänsä.
Pitääkö valtiovarainministeriön kansliapäällikön olla poliittisesti sopiva?
Rinteen hallitukselta en odottanut juuri muita kuin poliittisia virkanimityksiä. Kun Rinne vaihdettiin Mariniin, en arvellut tilanteeseen tulevan muutoksia. Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö saattaa olla Suomen tärkein virkamies. Joten virkaan ei kelpaa missään tapauksessa sitä hakenut ekonomisti Juhana Vartiainen, entinen Ruotsin kansallisen taloustutkimuskeskuksen johtaja ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja. Koska hän edustaa tällä hetkellä oppositiota.
Viran täyttö eläkkeelle lopulta päästetyn Martti Hetemäen jälkeen on mennyt pelleilyksi. Jopa entinen Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja ja nykyinen valtiovarainministeri Matti Vanhanen osallistui ilveilyyn kertomalla koronan tuoneen sellaisia taloushaasteita, joiden takia virka julistettiin uudelleen hakuun. Todellisuudessa päähallituspuolueet SDP ja keskusta eivät päässeet yksimielisyyteen puoluepoliittisesti sopivasta kandidaatista.
Ehkä Suomella on kuitenkin toivoa?
Saatoin olla väärässäkin Marinin hallitukseen kohdistamistani olemattomista odotuksista. Nimittäin tammikuussa Terhi Järvikare nimitettiin jatkamaan valtiovarainministeriön vero-osaston osastopäällikkönä. Ainakaan 30 vuotta sitten KY:n Vaasankadun opiskelija-asuntolassa hän ei vaikuttanut sosiaalidemokraateille perinteisesti sopivalta kandidaatilta. Lisäksi aviomiehensä Kai Järvikareen, perussuomalaisten hallintojohtajan, voisi ajatella olevan Marinin hallituksen silmin poliittinen painolasti.
Veronmaksajana olen ollut tyytyväinen(!) Verohallinnon toimintaan lähivuosina. En toki ole tuuletellut poliitikkojen kaikista veropäätöksistä, mutta Verohallinnon systeemit ovat pienyrittäjän silmin oikeasti parantuneet ja toiminta tehostunut.
Hain esimerkiksi maaliskuussa ennakkoveroja takaisin ja ne läpsähtivät tilille muutamassa päivässä. Tämä oli sikäli hätäilyä, että kuvittelin siinä vaiheessa tekeväni sijoitusyhtiölläni lokakuussa päättyneeltä tilikaudelta tappiollisen tuloksen. Tämä odotukseni ei kuitenkaan kirjanpitäjältäni tällä viikolla saaman viestin mukaan toteutunut. En tästä varsinaisesti vetele ranteita auki. Jonkun täytyy paikata joskus julkisen sektorin vajekin, sanovat vasemmistolaiset ekonomistit mitä hyvänsä.
Ilahduin Terhin valitsemisesta virkaansa uudestaan, koska kyllä Verohallinnon toiminnan tehostumisesta voi perustellusti syyttää valtion ylintä verokarhuakin. Ja kyseessä ei selkeästi voinut olla poliittinen virkanimitys.
Lehdistö spekuloi KRP:n päällikön paikan olevan pedatun poliittisesti sopivalle vastaanottokeskuksen johtajalle. Juttu vaikutti uskottavalta – tai ainakin mie uskoin. Virkaan nimitettiin kuitenkin jatkamaan sen nykyinen haltija Robin Lardot. Olin positiivisesti yllättynyt. En tosin tunne Lardotia lainkaan. Arvailen työkseni muutenkin paljon kaikenlaista (kuten pörssikurssien kehitystä) ja olen usein ollut väärässä. En silti aio lopettaa arvailuani.
Vaikka olen talouspolitiikassa eri mieltä ainakin nykyisen hallituksen enemmistön kanssa lähes kaikissa asioissa, annan sille kredittiä näistä kahdesta nimityksestä. Tosin epäilevänä Akina arvelen jälkimmäisen liittyneen aiheesta syntyneeseen mediakohuun.
Mutta on erinomaista, että Suomessa poliitikot vielä välittävät, mitä lehdistö kirjoittaa, eivätkä väitä kaikkea negatiivista kategorisesti FAKE NEWSiksi.
En kuitenkaan usko Suomessa koskaan päästävän lopullisesti irti poliittisista virkanimityksistä. On vain poliitikoille aivan liian houkuttelevaa nimittää vastuulliseen virkaan samanmielinen puoluetoveri. Vaikka vähän epäpäteväkin.
Winston Churchill lienee ollut oikeassa todetessaan, että ”Demokratia on huonoin hallintotapa, ellei mukaan lasketa kaikkia muita mitä ajoittain on yritetty”.
