Aitajuoksussa aikoinaan revähtänyt takareisi häiritsi pöhköpallonpelaamistani vain sen seitsemän vuotta, minkä jenkkifudiskypärää yritin päähäni sovitella. Yritin jatkaa lentopalloa viisikymppisenä oikean polvikierukan pettämisenkin jälkeen. Nelossarjan comeback-kaudellani vasen etusormi murtui vasta kolmannessa pelissä. Epäilen vahvasti fyysisen kilpaurheilu-urani olevan menneitten talvien unelmia.
Kun löysin kasinopokerin vuonna 1995 ymmärsin melko nopeasti, että tässä on laji, jossa eivät pienet revähdykset ja murtumat juoksua keskeytä. Jos pää pysyy kunnossa, uraa voi jatkaa vaikka krematorion luukun sulkeutumiseen asti.
Harkitsin vakavasti viime maanantaina startanneiden Livepokerin SM-kisojen väliin jättämistä, koska onnistuin murtamaan pohjeluuni viikkoa ennen starttia. Olen kihtisenä harjoitellut kasino-olosuhteissa keppeilyä, ja en voi sanoa kokemusteni olleen erityisen miellyttäviä.
Toisaalta osa meistä syntyy liikuntarajoitteisina, ja silti esimerkiksi Riku ”Noose” Vihreäsaari on rullaillut pokeripöytään säännöllisesti yhtään vinkumatta. Laulanut on aina välillä.
Sohvalla makaaminen päivästä toiseenkaan ei varsinaisesti kuulu vahvuusalueisiin. Lisäksi minunkin pokeriurallani on jäljellä vain rajallinen määrä SM-turnauksia.
Joten keppeilin kuin keppeilinkin puolustamaan kolmen vuoden takaista H.O.R.S.E:n SM-kultaani. Tavallaan oli harmillista, että paikalle tuli vain 24 pelaajaa, jotka tekivät 20 rebuyta. Vain yksi reikitön per peluri oli sallittuakaan. Mutta olipahan sen verran helpompi SM-kulta tyrkyllä. Rahaa tulee ja menee, mutta mestaruudet pysyvät.
Pyörin lähtönipun vaiheilla ruokataukoon asti. Sen jälkeen vajosinkin melko nopeasti syöksystäkkiin. Onneksi oikealla puolellani ollut Itä-Savon ratsastaja Sampo Ryynänen tykkäsi avata hyvin liberaalisti ja pitää liikuntarajoitteista hengissä.
H.O.R.S.E:ssa pikkunipun saakin varsin usein sisään ihan toiverikkaissa asemissa, koska isot kanuunat ampuvat kaikella, mikä putkeen suinkin mahtuu. Näiden lisäksi Sampo avasi Razzissa (=haetaan huonointa mahdollista pokerikättä) 8(88):n, kun miulla oli ässä pinnassa ja takana oli vain Jyri Merivirta forcen (=isoimmalla kortilla on pakkolyönti) pakottamana.
Haistoin varkautta tai ainakin joensuuta olevan ilmassa, mutta piilokorteista löytyneet KT eivät kannustaneet hyökkäämään. Omahan Hilkka Riihivuori sai antet ilman vastarintaa. Reippaan pelisuorituksen lisäksi diilerikin antoi positiivista palautetta Sampon ”Boom Shakalaka” -tuuletukselle.
Finaalipöytäarvonnassa sitten kävi kylmät, koska vaihdoimme Sammon kanssa positioita päittäin. Aggressiivinen ja peloton peluri isommalla stäkillä vasemmalla puolella laittaa rehellisen karjalanmiehen vielä tavallistakin rehellisemmäksi.
Finaalipöydässä olivat meidän lisäksemme Kimmo Kurko, Seppo Parkkinen, Sergei Selin, Ville Jukanpoika Hakala, Pasi Laihinen, Ilari Tahkokallio ja Jani Sointula. Sergei on yksi niistä ainakin kymmenestä Serjoshkasta, jonka kanssa Pietarissa viime vuosikymmenellä koimme Moika-joen varrella monet yhteiset auringonnousut. Emme me niitä tietenkään varsinaisesti nähneet, Taleonissa ei korttihuoneessa ollut sen enempää näkyvyyttä ulos kuin muissakaan kasinoissa.
Tämä on muuten sellainen rinki, jossa chippiäkään ei tule sovinnolla, ellen mie erehdy pelaamaan taas kerran väärää peliä. Tätä Pasi Laihinen valittelikin finaalipöydässä useaan otteeseen. Hän jäiki sitten pronssille. Mie olin tässä välissä joutunut jo useampaan kertaan laittamaan turnauselämäni tulevien korttien varaan, Pasille ensimmäinen all-in oli liikaa.
Headsupiin jäimme sitten Jani ”Jommu” Sointulan kanssa, joka siis tiputti Pasin. Kavensin aluksi Partaharjan etumatkaa, kunnes löysimme molemmat käden. Texasissa napilta Jommu avasi ja mie rereissasin lumiukot (88).
Floppi AA4 kaksi pataa ei ollut aivan toiveuni, mutta parempi kaksi ässää kuin vain yksi. Nähdäkseni tähän on pakko lyödä, etten päädy antamaan ilmaista korttia KQ-tyyppisille lapuille. Jommu maksoi, mikä oli hyvin huolestuttavaa.
Turnista tuli kolmas ässä. Tunsin kuoleman kellojen kolkuttavan ovelleni, jos Ruskeasuolta löytyy neljäs ässä. Löin uudestaan ja taas tuli maksu. Kuusessa olen muuten yllättävän usein, vaikka matemaattisesti ässän mahdollisuus vihulla ikään kuin pienenikin.
Toisaalta merkkejä oli jäljellä niin vähän, että ilman neljättä ässää pöytään, päätin lyödä riveristä loput merkit sisään joka tapauksessa. Maksaminen ja poikkimeneminen kun on niin noloa.
Riverin seiska ei muuttanut tilannetta, ja menin sitten poikki Jommun Amsterdam Ajaxille. On aika vähän huonompia käsiä, joilla maksu muuten tulisi. Itse asiassa en ole jälkikäteen varma onko yhtään. Ehkä pienempiä taskupareja ja joku X4 suittari (=kaksi samaa maata) voisi hyvänä päivänä löytyä.
Mutta kelasin silloin ja yhä edelleenkin, että Sointula ei tässä tilanteessa bluffaa millään ja tuskin lyö arvolyöntiäkään huonommalla. Ja oli miten oli, jos olisin sököttänyt, olisin maksanut kuitenkin. Ainoa tapa riverissä tehdä jotain hyvää, oli lyödä, laittaa kädet ristiin ja toivoa pokerijumalilta yleensä ja Jommulta erikseen maksua huonommalta kädeltä.
Miuta parempi peluri olisi ehkä päässyt kädestä jotenkin irti. Mutta jokainen pelaa kykyjensä mukaan, kuten edesmennyt Erkki ” Lappi” Vaarala tapasi sanoa.
Partaharja ansaitsi voittonsa, koska Jommun en nähnyt tekevän yhtään rivoa virhettä. Itse tein useita brutaaleja kämmejä ja muiltakin näin vähintään semiarveluttavia suorituksia. Onneksi pokerijumalat tykkäävät sunnuntaina syntyneistä.
SM-hopeaa vielä enemmän ilahdutti, että en joutunut ottamaan taskustani vara-ammuksia eli lisää ibuprofeenia. Yhdellä nelisatasella meni koko päivä. Toistaiseksi viimeisen opioidini otin sunnuntaina. Jalkaleikkaus vaikuttaa siis onnistuneelta, koska muuten luulisi kipuja olevan enemmän.
Luultavasti osallistun muihinkin turnauksiin tällä viikolla, koska fyysiset ongelmani eivät näytä olevan este pokeriturnausten pelaamiselle. Käteispöytiä yritän kuitenkin väistellä, joku raja kuntoutumisen riskeeraamisessakin olisi hyvä pitää.
Pokeri on hieno laji!
