Pokerioikeudenkäynnissä jäätiin odottamaan päätöstä

Aki Pyysing - vanhat |
Jaa Twiittaa

Helsingin Käräjäoikeudessa istuttiin tänään ns. pokerioikeudenkäynnissä yhdeksästä kuuteen. Päätös tulee 31.3. kello 12 mennessä. Ensin syyttäjä luki syytteen, jonka kaikki vastaajat kiistivät. Sen jälkeen kuultiin syytettyjä, jotka kaikki yksimielisesti totesivat pokerin taitopeliksi. Tämän jälkeen kuultiin syyttäjän todistajia.

Mielenkiintoisin osio oikeudenkäynnissä oli Sisäministeriön arpajais- ja ampuma-aseosaston ylitarkastajan Janne Kaukosen todistus. Esitutkintapöytäkirjassa Kaukonen oli verrannut pokeria shakkiin taitopelinä. Todistuksessaan Kaukonen kuitenkin toisti useaan otteeseen pokerin olevan sattumaan perustuva peli, koska pelaajat eivät näe kaikkia kortteja. Aluksi kysyttäessä onko kotona pelattava pokeri laillista Kaukonen väitti laittomaksi pelata pokeria kotona. Hänen mielestään kaikki peliin osallistuneetkin olivat syyllistyneet rikokseen. Asianajaja Halosen viitatessa lakitekstiin Kaukonen peruutti ja myönsi kotona pelattavan pokerin olevan laillista, jos pelinjärjestäjä ei peri vastiketta. Todistuksen yhteydessä ilmeni, että Kaukonen ei tiennyt pokerista tai muista taitopeleistä (bridge, backgammon) kovinkaan paljoa. Kaukonen myönsi pelanneensa pokeria joskus kauan sitten mökillä mutta väitti pelanneensa ilman rahaa. Ja vilkaisi pois päin kysyjästä. Hän ei myöskään ollut tietoinen hallituksen esityksessä arpajaislaista olleesta toteamuksesta, että bridgeä ei voi pitää esityksessä tarkoitettuna sattumaan perustuvana pelinä. Todistuksensa viimeiseen kysymykseen Kaukonen vastasi, että hänen tietojensa mukaan pokeriturnaus keskeytettiin, kun poliisit saapuivat paikalle.

Aikaisempien todistusten mukaan poliisit antoivat kuitenkin turnauksen jatkua loppuun asti.

Tämän jälkeen kuultiin syyttäjän todistajana Grand Casinon turvapäällikköä Jukka Kaivoluotoa. Syyttäjän kysyessä Kaivoluodolta onko no limit Texas Holdem taito- vai tuuripeli hän vastasi, että hänen tietääkseen kyseessä on erityistä taitoa vaativa peli. Häneltä kysyttiin myös tarvitaanko tämän kaltaisen turnauksen pitämiseen lupa. Hän vastasi ettei osaa sanoa.

Puolustuksen todistajana kuultiin peliasiantuntija Jorma Vuoksenmaata. Vuoksenmaa vastasi laajasti kysymyksiin onnen osuudesta pokerista. Ehkä merkittävin osio todistuksessa oli, että hän totesi pokerissa sattuman osuuden olevan pokerissa jopa hivenen pienempi kuin bridgessä.

Syyttäjä pysyi syytteissään ja totesi pokerin täyttävän kaikki arpajaislaissa tarkoitetut kolme kriteeriä, eli kyseessä on vastiketta vastaan pelattu peli, perustui osaksi sattumaan ja palkinnot jaettiin rahassa. Siitä huolimatta, että syyttäjä totesi taidolla olevan iso rooli pokerissa hän vaati sakkorangaistuksia. Kaikki syytetyt yhtyivät AA Halosen perusteluihin, että kaksi kolmesta kriteeristä ei täyty: Turnauksessa ei peritty vastiketta, eli turnauksen järjestäjät eivät saaneet mitään korvausta turnauksesta eikä pokeri ole sattumaan vaan taitoon perustuva peli. Rahapalkinnot kyllä jaettiin.

Päätös tulee siis ensi perjantaina kello 12 mennessä. Olen syytettynä kyseisessä oikeudenkäynnissä, joten näkemykseni on varmasti subjektiivinen.

Yhteistyökumppanit ja tarjoukset: Mandatum Trader

Mainos: Katse kohti Yhdysvaltoja. Osakekaupat USA:ssa nyt vain 0,01 % tai min. 1 €.

Euro-osakkeille mietoa vastatuulta loppuvuodelle?

Johannes Ankelo
3.10.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Onko Oriola Helsingin pörssin Walgreens - ikuisesti putoava kivi

Antti Leinonen
2.10.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Yrityksen myyminen ei ole epäisänmaallista

Aki Pyysing
29.9.2024
east Lue lisää