Olen monta kertaa riidellyt ihan täysipäisen oloisten ihmisten kanssa pokerionnesta. On itsestään selvää, että vaatii paljon hyvää tuuria saada ensin paremmat kortit kuin kaverille, mutta vihullekin sen verran hyvät, että merkit menevät sisään ja sitten vielä paremman käden pitämään. Nämä ovat kertautuvia todennäköisyyksiä, eli kaikki pitää osua, jotta potti tulee kotiin.
Parin entisen pokeriammattilaisen kanssa meinasivat kerran ihmissuhteet vähän kärsiä, kun nämä olivat yhdessä sitä mieltä, että vain huonommilla korteilla voittaminen vaatii hohotusta. Mie en yleensä helpolla luovuta, vaikka väärässä olijoita olisi enemmänkin. Eli olen välillä aika rasittava jänkääjä jopa melko puhtaasti määritelmäkysymyksissäkin.
Starttini tämän kesän Helsinki Midnight Suniin meni melko huonosti. Missasin turnauksen alun, koska en ajatellut, että MNS ajoitetaan lakkiaispäivään, vaan kesäkuun toiselle viikolle. Pääsin pelaamaan turnausta vasta sunnuntaina, koska olin buukannut itseni Happoradion keikalle perjantaiksi ja lauantaina olivat kahdetkin lakkiaiset. Ainakin perjantain terminaattorin olisin pelannut, jos olisin kuullut siitä ennen torstaita. Sunnuntaina H.O.R.S.E:a pelaamaan tullessani luonnollisesti tiedustelin henkilökunnalle tunnetusti ystävälliseen tyyliini, miksi näin. ”On se aiemminkin tässä ollut”, oli perustelu. Joo, muistan nyt, ja muistan silloinkin valittaneeni asiasta.
Pelasin melko hyvän hevospelin, joskaan ravini ei riittänyt ihan rahoille asti, vaan bubblasin. Olin kuitenkin henkisesti hyvin varautunut tippumiseen, enkä kiukutellut lainkaan edes itselleni. Turnaukseen mennessä onkin hyvä varautua henkisesti tippumiseen, koska niin käy lähes joka kerta, voittoja tulee valitettavan harvoin.
Maanantaina oli puolittainen välipäivä, koska Turbo-omaha käynnistyi vasta 20.30. En oikein ole nykyisin yhdessä päivässä kahden turnauksen pelaamiskunnossa, joten jätin päivä-Texasin väliin. Omahassani tosin ei ole paljon lapsille kertomista, odottelin lähinnä hyviä kortteja ja lopulta tipuin. Sen verran täytyy mainita, että kun maanantain viidensadan turnaus myy 90/90 lippua, huhuja pokerin kuolemasta voidaan edelleen pitää liioiteltuna.
Tiistaina olin aika turnausväsynyt, vaikka takana oli vasta kaksi pelipäivää. Tämä kyllä johtui lähinnä liian innokkaasta shottien ottamisesta sunnuntain turnauksen jälkeen. Yleensä väistelen nuorison shottilautaset huolella, mutta kun ikäiseni peluri ehdotti sunnuntaina (tai siis maanantain puolella) kello 02.40 pikkujalluja, katsoin tarpeelliseksi juoda niitä niin monta, että tiistainakin heikotti. Olen kehuskellut, että vaikka tissuttelenkin enemmän kuin lääkärit suosittelevat, ei mopo nykyisin enää karkaa käsistä. Millä jatkossa kehuskelen, on vielä epäselvää.
Päätin keskittyä Half Omaha / Half Texas –turnauksessa olemaan tekemästä mitään kovin tyhmää. Yleensä nimittäin näissä muut kyllä tekevät jotain hönöä jossain vaiheessa. Suoriuduin olosuhteisiin nähden tässä aika hyvin. Tiputin sunnuntain jallukaverini AQ vastaan 77, ja tämä oli ainoa ohivetoni turnauksen alkuvaiheissa. Muuten sain merkit jonkunlaisessa johdossa sisään, ja voitin aina. Eli minulla kävi tolkuttoman hyvä tuuri.
Yritin myös väistellä showdowneja viimeiseen asti. Lyön isommin reissuun kuin nykypäivän fieldi yleensä ja erityisesti reraisekokoni ovat varmasti osan nuorisoa mielestä naurettavan isoja. Mutta olen aina arvostanut turnauselämää ja lisäksi siinä on puolensa, että osa muista pelaajista pitää strategiaasi hönönä.
Hohotukseni jatkui sikäli, että pääsin taas bubbleen asti. Miulla oli isossa blindissa 6,7 blindia KQo:lla ja pienen blindin isostäkkinen Aleksi Himanen puski. Tämä on muuten kuin juuri ennen rahoja helppo maksu, koska oletan Aleksin puskevan liki kaiken tai kaiken, koska olettaa miun kippaavan lähes kaiken. Mie kuitenkin otin, koska olen ennenkin bubblannut kaksi turnausta samalla turnausviikolla ja selvinnyt siitä hengissä. Aleksilla oli K5o ja olin hyvissä, mutta putoamisvaarassa. Flopin kalle ei muuttanut tilannetta, mutta turnin vitonen teki vihulle rattaat ja kun river ei auttanut, sanoin ”Onnea kaikille rahastajille” ja aloin tekemään lähtöä. Miuta tosin kehotettiin istumaan, koska Aleksilla oli Q5o, eikä K5o, ja kalleparini oli hyvä. Joo, olin vähän väsynyt. Osa arveli miun tahallaan pelotelleen naapuripöydän kieli pitkällä olevia kuplan puhkeamisen odottajia, mutta häpeäkseni täytyy myöntää, että yksinkertaisesti katsoin kortit väärin.
Onnistuin pikkuhiljaa hivuttamaan itseni hyvään stäkkiasemaan. Kukkabubblen puhjettua (kolme parasta saa Mikonkadun kansainvälisissä kukkia) vielä mukana ollut Aleksi kysyi onko diilintekoinnostusta. Mie sanoin heti, että ei. Näin pitkälle turnauksissa pääsee harvoin, ja haluan voittaa pelaamalla, jos niikseen tulee. Kolmas peluri, eli Dmitri Zhachik oli hänkin halukas tasoittamaan palkintoja, mutta vaikka niitä olisi enemmän, mie en tosiaan mitenkään helposti taivu. Aleksi sanoi, että selvä, tiputetaan tuo yksi pois ja tehdään sitten diili.
Mie tiputin kuitenkin sitten Aleksin ja jäin headsuppiin. Dima oli istunut ison stäkin takana melkein koko turnauksen, mutta pelannut varsin passiivisesti. Päätin pelata nopeaa home runia, mikä jälkikäteen tarkastellen oli virhe. Olisi pitänyt siirtyä small balliin ja väsyttää vastustaja pikkunäpäytyksillä.
Voitettuani tyyliin kaikki headsup-potit survoin suoraan K9o napilta, Dima mietti ja otti AQs. Tämä on vain 66-34 vihun etu, mutta tällä kävi hyvä tuuri ja voitti potin. Merkit olivat tasoissa. Heti seuraavassa jaossa Zhachik limppasi, ja olin huolissani trapista. KJo oli kuitenkin hermoilleni liikaa nähtäväksi ja survoin kaiken. Dima otti KK:lla kiinni ja tuuletti.
Mutta pokerijumalat eivät tykkää tuulettelijoista. Flopissa oli heti kaksi jätkää ja vihu yksiouttisessa, joka ei koskaan tullut. En muuten ollut hirveän iloinen alle kymmenenprosenttisella survomisestani. Olisi ollut jonkun verran kivempi ottaa floppi ja merkkejä tai merkit selvästä johtoasemasta.
Pidän kuitenkin turnausvoittajan pataässän ja rahat hivenen heikosta loppusuorituksestani huolimatta. Mitä ilmeisimmin pokerijumalat eivät tykkää diilihalukkaistakaan.
P.S. Takuupotit ovat selkeästi olleet hyvästä Midnight Sunille. Sekä eilinen puolipuoli että maanantain omaha myytiin loppuun. Mie olen aina ihmetellyt, miten takuupotit saavat kansaa liikkeelle, kun miulle niillä ei ole juuri mitään merkitystä. Mutta laajemman yleisön osallistumisinnokkuuteen takuut selvästi vaikuttavat. Lisäksi tykkään muuten turnausohjelmastakin – aloituspäivämäärää siis lukuun ottamatta.
