Olimme toisen pokeridinosauruksen Jari ”No Fear” Salosen kanssa lounaalla. Hän järjestää usein bileitä, missä on hyvää ruokaa ja juomaa, kivaa seuraa ja paskaa musiikkia.
Ikäeromme Jarin kanssa näkyy siinä, että Jari tykkää Olavi Virrasta ja minä Bon Scottista. Ihan poikasia ei taideta olla kumpikaan, kun molempien suosikkisolistit ovat kuolleet jo kauan sitten.
Hän ehdotti, että jos pyydettäisiin yhteisiä ystäviämme taas kokoon. Minä sain minulle harvinaisen ahaa-elämyksen: ”Mitäs jos järjestettäisiin pokeridinosaurusten kokoontumisajot?” Hullu kalastaja tarttui tähän heti kärppänä kiinni.
Toimintamalli minä pyydän ja Jari järjestää sopi erinomaisesti molemmille. Olen kokenut käden naamaan ottaja, mutta tällä kertaa pyyhkeitä ei tuntunut tulevan. Soittelinkin vain miehille.
Kaikki olivat innoissaan ideasta, ja kahdeksastatoista pyydetystä neljätoista saapui keskellä kesää lyhyellä varoitusajalla paikalle. Poissaolosyitä olivat lähinnä hautajaiset ja ulkomailla olo.
Kun vanhat taistelutoverit kokoontuvat, niin tavallisesti ruuti savuaa ja viini virtaa. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Edes Matti Kuortti ei tullut autolla.
Pokerimiesten keskustelut painottuvat lähinnä vanhoihin jakoihin, erilaisilla vielä vanhemmilla urheilusuorituksilla kehuskelemiseen ja synnyinseutuun. Jopa adMinisteri osallistui kahteen jälkimmäiseenkin keskustelunaiheeseen.
Eniten riemua herättivät muistelot Munkkiniemen Ekin sutkautuksista. Eki toi muuten paikalle valokuvan vuoden 1966 Moskovan rallista Punaiselta torilta, jossa oli Eki itse ja paikalle Punkaharjulta asti junalla saapuneen Ari Oran isä. Taisi olla Arilla kyynel silmäkulmassa.
Laitankin tähän kokoelman Ekin osaamia ja illan aikana kerrattuja vanhan sökökansan viisauksia selityksineen: ”Muu sanoi pikkusonni, kun ei ylettynyt”
Sanotaan tavallisesti jaon hävinneelle pelurille. Pikkusonni haluaisi ylettyä, mutta on liian pieni. Samoin käy liian huonolla kädellä pelaavalle.
”Neiti on ollut nuorena nätti”
Eki sanoo tämän poikkeuksetta kauniiksi kokemilleen naisille. Jotkut takakireämmät jakajat ovat ottaneet tämän loukkauksena, vaikka kyseessä on kohteliaisuus sekä ulkonäölle että arvostelukyvylle.
”Ennen oli rahaa vain rahamiehillä, nykyisin sitä on kaiken maailman hampeilla”
Tämän ovat itseensä kohdistettuna kuulleet Ekin suusta jo 90-luvulla lähes kaikki paikalla olleet. 70-luvulla rahaa oli Suomessa vain hyvin harvoilla ”rahamiehillä”, nykyisin kaikenlaisilla lökäpöksyillä.
”Ensimmäinen miljoona potkii pahiten vastaan”
Tämä tarkoittaa, että kun verellä hiellä ja kyyneleillä on saanut kasaan kunnon alkupääoman, on lisärahan teko selkeästi helpompaa.
Paikalla oli useita, jotka olivat ensimmäisessä miljoonassaan onnistuneet kauan sitten pokerinkin avulla. Minua pidettiin yksinkertaisena, kun olin jäänyt katselemaan korttien kiertämistä ympyrää. Pokerissa ei voi kuulemma merkittävästi vaurastua, mikä tosin laittaa sitten ”merkittävän” vaurastumisen riman melko korkealle.
Monenlaisia toilailujani olen muuten katunut, mutta uravalintaani en. Minullakin on vain yksi suu, millä syödä. ”Kaikki pelurit on valtion kustannuksella haudattu”
Tämä on teknisesti väärin, kuten ensimmäisen kerran Ekille huomautin vuonna 1995. Kunta hautaa varattomat ja valtio ani harvat merkkihenkilöt. Epäilen vahvasti, että esimerkiksi Ilkka Koskinen ja Juha Helppi haudataan ihan kuolinpesän varoista.
”Niin paljon on evästä kuin on matkaakin”
Tähän liittyy kaksi romanttista tarinaa 90-luvulta. Eki meni poikki Casino Rayn pokeripöydässä pottiteksasissa, ja ystävällinen vieruskaveri kysäisi, että onkos vielä rahaa. Eki otti taskustaan nenäliinan, jossa oli 400 kappaletta Chydeniuksia ja sanoi ”Niin paljon on evästä kuin on matkaakin”.
Minä olin paikalla todistamassa tätä ja olin vaikuttunut. Samana vuonna olin pakkohuutokaupassa mukanani salkussa muovikassillinen 50 ja 100 markan seteleitä. Huutokaupan pitäjän yllätykseksi pankin huuto ei jäänyt ainoaksi, vaan minä nostin tarjousta muutamalla satasella.
Huutoni hyväksyttiin ja nimismies totesi, että tässä vaiheessa on tapana kysyä, että onko rahaa, koska pakkohuutokaupassa on käteisellä maksettava 1/6 kauppahinnasta paikan päällä. Minä otin muovikassin salkusta, kaadoin setelit pöydälle ja sanoin ylpeänä ”Niin paljon on evästä kuin on matkaakin”.
Illanvietossamme selvisi, että lempisanontani ”Honka vanhenee, oksa kovenee” ei ehkä sittenkään kaikilta osin pidä paikkaansa.
Koko illan aikana ei lyöty yhtään urheiluvetoa, ei painittu eikä pelattu. Pelaamattomuus oli tosin minun ja Jarin ajatus, pelihalukkuutta varsinkin loppuillasta olisi kovasti ollut. Ainakin minä saan pelata riittävästi pokeria, mutta tapaan vanhoja ystäviäni liian harvoin.
Lisäksi kaatuneita alkoi loppuillasta olla ympäriinsä. PAFfin päämatemaatikonkin piti nuorimpana hetken levähtää adMinisterin vieressä. Saunareissulta tosin palasivat melkein kaikki vain yhden jäädessä lepäämään alakertaan.
Kasinolle lähtöintoa alkoi puolenyön aikaan löytyä osasta harvemmin pelaamaan pääsevistä. Taksi tilattiinkin, ja Ari Ora ainoana pääsi kasinolle asti. Oli kuulemma voittanut. Sekä sisäänpääsyä että voittamista voidaan pitää melko vahvan rutiinin osoituksina.
Useita muitakin yrittäneitä oli, mutta pelikunnon heikkous ja avovaimojen neuvokkuus olivat osalle ylitsepääsemättömiä esteitä.
Aamuun asti ei jaksettu, vaan kuudelta alkaneet lämminhenkiset juhlat päätettiin lopulta aamuviideltä. Mainittakoon rikkinäisissä farkuissa kulkeville opiksi, että kaikki vieraat olivat paikalla puoli seitsemään mennessä.
Hyvin harvoissa bileissä olen ”kunnostautunut” olemalla selvimmässä neljänneksessä, mutta tällä kertaa poikkeuksellisesti kävi näin. Tämä tosin ei vaatinut lähellekään mattivanhasmaista otetta, yläkvartaaliin pääsemiseen olisi sen sijaan tarvinnut mattinykäsmäisen asenteen.
Vaikuttaa siltä, että ryyppääminen ja painiminen soveltuvat paremmin nuorille leijonille kuin vanhalle dinosaurukselle.
