Lauritsalan ala-asteella ei opetettu sen enempää odotusarvon käsitettä kuin todennäköisyyslaskentaakaan. Kaikenlaisia rahapelejä kuten pokeria, vakioveikkausta, lottoa, peliautomaatteja ja nopanheittoa sen sijaan pelattiin ahkerasti.
Vielä pelaamista enemmän minua on aina kiinnostanut peleissä voittaminen. Miten missäkin pelissä on mahdollista voittaa, on ollut tutkimusteni kohteena pikkupojasta lähtien. Jos omalta kohdaltani vastaus on ollut ”ei mitenkään”, olen hylännyt ko. pelin kiinnostamattomana.
Noppapeleissä olin pitkään käsityksessä, että kaksi kuutosta tulee kerran kahdestatoista. Selvää on, että yksi kuutonen tulee kerran kuudesta, joten kaksi tulee sitten kerran kahdestatoista.
Samalla logiikalla olin tohkeissani, kun Veikkaus julkaisi Jokerin 1978. Kahdella numerolla oikein tuli rahat takaisin kaksikymmenkertaisena. Lisäksi oli muita voittoja. Kaksi numeroa oikein osuu tietenkin kerran kahdestakymmenestä. Riemuitsin, että tämähän on rahan painamista.
Melko lyhyellä empiirisellä otannalla tajusin, että joku mättää. Keskustelin aiheesta kavereitteni ja sukulaisteni kanssa. Kukaan ei osannut selittää, miten asiat oikeasti ovat. Sukulaisteni mielestä muuten lottoaminen oli sijoittamista ja pokeri hyvin arveluttavaa.
Paljon verta, hikeä ja kyyneleitä myöhemmin olin saanut käsiini ”Maailman Pelit ja Leikit” -kirjan ja muita tieteellisiä julkaisuja ja homma alkoi avautua. Kaksi kuutosta tuleekin kerran kolmestakymmenestäkuudesta, eli riippumattomat todennäköisyydet kerrotaan eikä lasketa yhteen!
Urheiluvedonlyönnissä olin kuutamouinnilla paljon pitempään kuin nopanheitossa. Löimme lukiossa vakioveikkausta pohjalta ” etsimme kuusi varmaa” ja sitten käytimme löytämääni haravasysteemiä. Mitään kierroksen jakautumia emme katsoneet koskaan, tuskin olivat julkisiakaan. Saimme tosi usein 10 tai 11 oikein. Selkeää on, että olimme tappiollisia urheiluvedonlyöjiä.
Vielä 1990-luvun alussa löin vetoa ottelulipusta SaiPan voiton puolesta Nordenskiöldinkadulla. Mistään kertoimista ei ollut mitään hajua, mutta peliesityksen perusteella Teemu Selänteen Jokerit olisi ollut iso suosikki ja vetoni siten huono.
Minä siis olin jo toistakymmentä vuotta pohdiskellut rahapelejä puolivakavasti, enkä vielä edes kunnolla tajunnut odotusarvon käsitettä, vaikka todennäköisyyslaskentaa jo osasinkin.
Sitten luin Sklanskyn ”Theory of Poker”:in ja maailma avautui. Tajusin, että odotusarvo liittyy kaikkiin elämässämme tehtäviin päätöksiin. Aloin raivoisasti soveltamaan sitä erityisesti nuoruudenrakkauteeni pokeriin ja löysin uuden ammatin.
Odotusarvot ovat olemassa ihan muuallakin kuin pokerissa. Otetaan seuraavat väitteet:
Itänaapurimme on suurvalta, jota johdetaan hierarkkisesti kurkiaurojen edellä lentävän miehen toimesta. Suomen puolustusvoimilla ei ole mitään palaa Venäjän armeijaa vastaan.
Maailmassa on sotilasmahdiltaan Venäjää suurempi suurvalta, joka mahdollisesti vielä ottaa puolustusliittoonsa uusia jäseniä.
Jos nämä väitteet hyväksyy, täytyy rakennella melko neuvostoliittolainen laskelma, että saa Suomen NATO-jäsenyydelle negatiivisen odotusarvon. Juna tosin saattoi mennä jo, miksi ne haluaisivat uutta ongelmallista itärajaa?
Edellä olevaa ei ole muuttanut miksikään Venäjän sotilaalliset toimet Krimillä. Palaan asiaan siksi, että nyt voisi olla tilanne, jossa yleinen mielipide muuttuu NATO-myönteisemmäksi ja poliitikoilta löytyy tarvittavaa selkärankaa tehdä päätöksiä, joista kaikki eivät tykkää.
En odota niiden, joiden mielestä maailmanrauha tulee, kun Suomessa ilmoittautuu sivariksi, muuttavan näkemyksiään. Mutta EOS- ryhmää on hetken aikaa kaipaamassa USA:n lentotukialusten suojaa. Seuraavassa NATO-gallupissa on toivottavasti tulossa iso jytky.
Tämä spotti ei kestä kauan. Jos tilanne rauhoittuu, ruvetaan murehtimaan ”mitä se maksaa” ja ”entä jos joku kuolee” päätyen strutsistrategiaan ”parempi haudata pää hiekkaan”. Tämä ryhmä on muuten niitä, jotka yleensä tuomitsevat USA:n sotilaallisen väliintulon, kun se tapahtuu. Samat jampat vaativat sitä, kun se ei tapahdu, kuten Syyriassa.
Minun teoriani mukaan jos peruskoulussa opetettaisiin pokerilogiikkaa ja odotusarvon käsite, olisimme liittyneet Natoon jo vuonna 1995. Näissä peleissä odotusarvojen laskeminen on vielä aavistuksen tärkeämpää kuin korttipeleissä.
P.S. Maamiinat takaisin. Se onnistuu ihan omalla päätöksellä.”Korvaavat” puolustusjärjestelmät ovat lähinnä läppä. Miinoihin meillä on varaa. Carl Potterin lausunto aamulla ”tämä keskustelu on jo takanamme” osoittaa, että mies on väärällä paikalla.
Jos tehdään paska päätös edellisellä kerralla, koitetaan ensi kerralla tehdä vähän laadukkaampi. Pokerinpelaajalle tämä on business as usual, poliitikoille selkeästi vaikeampaa.
Kravattitemppuilustaankaan en ihan hirveästi innostunut. Venäläisiä on turha ärsyttää. Sama tosin pätee valmiustilan nostamiseen, eli tässä olen Haglundin kanssa samaa mieltä.
P.P.S. En kannata puolustusmäärärahojen nostamista ilman Natojäsenyyttä. Meillä ei ole kansakuntana yksin rahaa ”uskottavaan” omaan puolustukseen. Odotusarvomielessä ei kannata polttaa rahaa lämpimikseen. Halvat miinat toki kannattaa ottaa käyttöön.
Ymmärrän sotilaallisen doktriinimme ”riittävän hinnan asettamisesta”. Venäjän armeija vain ei ole osoittanut suurta taipumusta hintasensitiivisyyteen.
