Vanha ruuna haistoi kevään perjantaina päättyneessä Helsinki Freezeoutissa. Pelasin kuusi pokeriturnausta, joista olin rahoilla kolmessa ja shottina siiderissä voitin pääturnauksen. Yritin voittaa Helsinki Freezeoutin Main Eventin ensimmäisen kerran joulukuussa 1995. Joten sain sen lopulta voitettua ensikosketuksesta reilusti alle 30 vuodessa.
Olisin nuoruuden innollani pelannut seitsemännenkin eli kaikki, mutta Veikkaus julkisti Freezeoutin ohjelman ja AIKATAULUN joulukuun puolenvälin haminoissa, jolloin olin jo sopinut viime tiistaina höpöttäväni Helsingin Ekonomeille pokerista jotain tajunnanvirtaa. Olen X-sukupolvea (s. 1961-1980), ja meidät on kasvatettu olemaan peruuttamatta aiempia sitoumuksia, vaikka tulisi jotain uudempia mahdollisuuksia.
Boomerit (s.1945-1960) ja zoomerit (1998-2010) ovat tämän suhteen liberaalimpia, vaikka yleisesti olemmekin liberaalein koskaan elänyt sukupolvi. Millenniaalit (s. 1981-1997) ovat havaintojeni mukaan sitoumusten suhteen aika samanlaisia kuin myö, vaikka muuten potevatkin enemmän maailmantuskia. Ja hyväksyvät huonosti niitä, jotka eivät.
Pokeri kaipaa vieläkin selittelyä
Koska Arpajaishallinnon capo di tutti capi Jouni Laiho on ollut eläkkeellä jo pitkään, ei enää Veikkauksen johdossakaan väitetä pokeria tuuripeliksi. Niinpä mie en ole kovin äänekkäästi enää vanhaan tyyliini jaksanut huutaa koko ajan julkisuuteen, että pokeri on sellainen taitopeli, että siinä pärjäävät vain hyvin kurinalaiset ja itselleen rehelliset ihmiset.
Mutta hyvä on ottaa kontakteja vähän siviileihinkin. Selvisi, että ekonomikunnassakin elää vielä käsitystä, että jos porukka kokoontuu pelaamaan, lopuksi se voittaa, kenellä on käynyt paras kortti. Näinhän tämä ei ole, vaan pokerissa voitto tulee onnen ja taidon yhdistelmällä.
Mitä pidempään pelataan, sitä pienemmäksi tulee onnen osuus. Ja kun pelataan kuin Burt Lancaster (=Täältä ikuisuuteen), häviää onnen osuus kokonaan. Tämä on kiistattomasti näin, mutta en ala sitä tässä nettitilan rajallisuuden vuoksi perustelemaan. Lukekaa vaikka kuutisensataa vanhaa pokerikolumniani, jos yhtään epäilette asiaa.
Sen sijaan kerron, miten vähän vajaat 30 vuotta ammattimaista pokeria on tehnyt miusta paremman sijoittajan.
Hyvä sijoittaja etsii syyllisiä peilistä
On hirvittävän tavanomaista kuulla, miten osakemarkkinoilla meni rahat, koska Elon Musk teki sitä ja Suomen hallitus tätä. Menestyvä pokeriammattilainen etsii väsymättä tappioihinsa syytä omasta pelistään. Näin pitäisi osakesijoittajienkin tehdä.
Esimerkiksi kukaan ei pakottanut miuta työntämään rahojani omistajariskiseen Cityconiin. Ihan omilla päätöksilläni painoin. Ja vastoin muuten aika monen kollegan ja koko henkilökuntani ohjeita. En siis syytä citykanikuristani Chaim Katzmania vaan Aki Pyysingiä.
Hyvä sijoittaja ei leiju
Valitettavasti asiat ovat niin, että en ollut Helsinki Freezeoutin porukan likikään paras texasturnauspelaaja. Jos joku luuli näin, niin Haloo Varsova! Olen 57-vuotias ja pelaan ehkä viidestä kymmeneen texasturnausta vuodessa. Pipopäät painaa netissä monta tuhatta. Elleivät zoomeriammattilaiset ole pelaamassa, ne hierovat solvereitaan kuin X-sukupolvi yritti hieroa toisiaan 80-luvun slovareissa.
Tiedän hyvin kykyjeni rajallisuuden, ja kahden päivän turnaus on liian lyhyt aika selvittää, kuka olikaan seurueen paras pelaaja. Toki omasta ja kuopukseni mielestä pelasin kaksi päivää ihan kilpailukykyistä pokeria. Tämä ei kuitenkaan tee miusta vielä Stu Ungarin reinkarnaatiota.
Samaten sijoittajien pitäisi ymmärtää, että heidän menestyksensä ei suinkaan johdu heidän ylivertaisesta älykkyydestään, vaan mukana on ollut perheellisesti tuuria. Tässä on kyllä aina välillä itsellänikin haasteita, mutta ainakin ymmärrän konseptin.
Hyvä sijoittaja ratsastaa voitoilla
Olen neljällä eri vuosikymmenellä pyrkinyt pelaamaan livepöydässä voitolla ollessani niin kauan kuin peli jatkuu ja voimia riittää. En siis tee ollenkaan muiden suosimia hit & runeja. Koska jos olen voitolla, muut ovat sen verran ja vähän lisääkin häviöllä. Ja 9/10 pokerinpelaajista pelaa tappiolla ollessaan huonommin. Sitä paitsi pokeripöydässä voitolla olo korreloi sen kanssa, että kyseessä on ns. hyvä pöytä. Jossa siis kannattaa pelata.
Huonot osakesijoittajat irrottavat osakkeistaan heti, kun ne ovat vähänkään voitolla. Hyvät myyvät osakkeet vasta sitten kun ne ovat heidän mielestään ylihintaisia. Ja sijoittajanerot ratsastavat kuplilllakin kuuhun ja irrottavat vasta kun kuplassa näkyy ihan pieniä reiänalkuja.
Hyvä sijoittaja myy myös tappiolla
Jos edellisen luki ajatuksella, pokerivertaus tuntuu itsestään selvältä. Jos olet pöydässä tappiolla, on syytä ainakin harkita lopettamista. Ehkä pelaat huonosti. Ehkä muut ovat harvinaisen hyvässä vireessä. Ehkä siuta huijataan. Joka tapauksessa kannattaa ainakin pohtia lopettamisen vaihtoehtoa.
Pokeriammattilaisten onneksi siviilit (ja osa ammattilaisistakin) toimivat pääsääntöisesti täsmälleen päinvastoin. Kun ne nousevat vähän voitolle, ne muistavat yhtäkkiä, että kukat ovat kastelematta. Montussa taas ne vaativat lisää lainaa ja pelien jatkumista, kunnes SaiPa voittaa mestaruuden.
Toisaalta pokerinpelaajat ymmärtävät varianssin päälle. Tappiolla oleminen ei automaattisesti tarkoita, että olet pelannut huonosti. Sama homma osakkeissa, et välttämättä ole ostanut odotusarvoisesti huonoa lappua, vaikka se kuinka laskee.
Olenkin aina pitänyt tiukkoja stop losseja lähinnä huonon itseluottamuksen osoituksena. Jos ei luota omaan analyysiinsä ja kurinalaisuuteen, niin sitten voi olla ihan fiksua käyttää jotain hihasta ravisteltuja tappiorajoja.
Pokerinpelaajat ymmärtävät, että pokeripöydässä oikea päätös riippuu monesta asiasta. Täsmälleen sama homma muuten osakemarkkinoilla. Midaksen kiveä ei ole vielä keksitty, vaikka monet ovat yrittäneet ja aika monet kaupanneetkin.
Hyvä sijoittaja ottaa harkittuja riskejä
Pokerinpelaaminen on itse asiassa riskisijoittamista. Ja kuten osakesijoittamisessakin, pokerissa se ”riski” tarkoittaa, että välillä tulee pataan. Kummassakaan lajissa ei saa mennä poikki, sanoi buumiajan Hollaballa-väki mitä tahansa. ”Kaikki hyvät pokerinpelaajat ovat joskus menneet poikki” oli vahingollisimpia hokemia, millä pokerinuorisoa nolkytluvulla saastutettiin.
Eli ”harkittu”-osio otsikossa tarkoittaa, että osakesijoittaja ei ulkoista realisaatiopäätöksiä rahoittajapankille. Toisaalta joku kaksikymmentä prosenttia velkapääomaa osake- tai rahastosalkun kylkeen ei ole pokeriammattilaisen silmin oikein riski tai mikään.
Aina välillä jaksan taivastella, miten aika pienillä vivutuksilla nykyisin ajelemistani pidetään jotenkin riskialttiina. Älä kysy mikä mullon, minä tiesin mitä mä tein. Joka kerta kun pullon, Vanhan nurkkapöytään vein. Olen ollut huolissani omasta margin callista edellisen kerran yli kolmekymmentä vuotta sitten.
Sen jälkeen, kun aloitin ammattimaisen pokerinpelaamisen keväällä 1995, en ole todellakaan ottanut sijoituksissani kuin harkittuja riskejä. Toki olen ottanut siviilien mielestä isoja riskejä, mutta X-sukupolven mielestä väärätkin mielipiteet saa pitää.
Pienetkin todennäköisyydet tulevat joskus
Vanha optiospekulantti muistaa hyvin, miten gammasäteily tappoi vieruskavereita tai ainakin niiden optiopositioita 1990-luvulla. Selittämättä tätäkään auki kyseessä oli tapahtuma, jolla oli pieni todennäköisyys toteutua (=ISO kurssimuutos). Mutta jos markkina liikahti rajusti, ensin kärähtivät vakuudet ja sitten lakattiin vastaamasta puhelimeen.
Pokerissa olen nähnyt niin paljon 1/800 todennäköisyyksien toteutuvan, että olen yrittänyt väistellä turhia häntäriskejä hämmästyttävänkin hyvällä menestyksellä. Tai ehkäpä vain itse asiassa hyvällä onnella. Tämä kappale on enemmän sarjassa ”Älkää tehkö niin kuin mie teen, vaan niin kuin mie opetan”.
Tappiot kuuluvat kumpaankin lajiin
Lähden kaikkiin pokeriturnauksiin budjetoimalla osallistumismaksun hävityksi ennen ensimmäistäkään jakoa. Näin pystyy ilahtumaan kovasti, jos tulee jotain palautusta. Eikä tarvitse kiukutella niin paljon tippumisvaiheessa, kuin varsinkin etelän miehillä on tapana. Ja jopa joillakin suomalaisillakin.
En myöskään aseta mitään vuosituottotavoitteita sen enempää pokeriin kuin sijoittamiseenkaan. Kun niihin ei pääse, viluttaa. Jos pääsee, laiskistuu.
Viime vuonna otin pataan pörssissä ihan huolella. So what sanoisi ehkä Paavo Lipponenkin. Tänä vuonna yritän tehdä sitä samaa sekä pokeri- että pörssipöydissä, mitä olen aina tehnyt:
Hyviä päätöksiä. Yksi kerrallaan.
Helsinki Freezeout 2025 Omaha Pot Limit -finaalipöytä.
Älkää kertoko äiskälle, mutta päätin juhlatunnelmissa pelata perjantain päätösturnauksen strategialla ”Kännissä & tiukasti”. Tämä johti viidenteen sijaan. Älkääkä lapset koittako tätä kotona. Tämä on sallittua vain X-sukupolvelle.
Aki Pyysingin legendaariset pokerikolumnit taas luettavissa
Yle 17.1.2025 Joonas Konstig: X-sukupolvi kyllästyi wokeen
