Minulle on ruotsin kielen osaamisesta ollut paljon taloudellistakin hyötyä. On täysin naurettava väite, että ruotsilla ei tee mitään. Jos asioit ihmisten kanssa heidän äidinkielellään, herätät suurempaa luottamusta, kuin välttämättä ansaitsisitkaan. Lisäksi vieraskielistä keskustelua on hivenen haastavaa seurata, jos ei ymmärrä mitään.
Tosin suomenruotsalaisten kanssa kommunikointi heidän äidinkielellään on lähes mahdotonta. Olen kirjoittanut niukan vanhan laudaturin kauan sitten, suorittanut neljä opintoviikkoa HKKK:ssa, lukenut Hufvudstadsbladetia lähes 20 vuotta ja lisäksi melko paljon Jan Guillotia ja Liza Marklundia yms. alkukielellä, ja käyttänyt ruotsia aina kun mahdollista.
Joten omasta mielestäni osaan tuoda keskusteluun ruotsiksi muutakin kuin ”Jag heter Aki” tai ”Hur mår din hund?”
Kun havaitsin, että ainakin kolmannes Espoo Coltsin pelaajista 1990-luvun alkupuolella oli svenska talande bättre folkia, aloin puhua heille pakkoruotsiani. En halunnut heittää hukkaan pitkiä iltapäiviä Lauritsalassa ruotsinopettajan narinaa kuunnellessa. Päätin oppia ruotsia kunnolla.
Tämä meni ensimmäisen kauden siten, että minä puhuin ruotsia ja pojat vastasivat suomeksi. Arvelin tämän johtuvan heikosta kielitaidostani. Joka kieltämättä oli ja on heikompi kuin äidinkielenään ruotsia puhuvilla.
Toisella kaudella joku saattoi vastata vahingossa jotain ruotsiksikin, koska olivat havainneet, että tuo itäsuomalainen apina ei aio lopettaa höpöttämistään kielellä, jossa tekee jatkuvasti artikkelivirheitä yms. kammottavaa.
Tämä sama ilmiö on tullut vastaan joka paikassa ankkalammikkolaisten kanssa. Jos heitä neljä keskustelee keskenään ruotsiksi, minun paikalle saapumiseni kääntää heidän kielensä välittömästi suomeksi. Sitten minä jatkan ruotsiksi ja nämä suomeksi. Joskus saan jopa jonkun palaamaan ruotsinkieliseen keskusteluun, en nimittäin ihan helpolla luovuta.
Mikael Boldtille puhuin sinnikkäästi ruotsiksi pitkään. Joka kerta, jos vastauksessani oli epäröintiä, hän käänsi heti suomeksi. Mikaelin tajunnanvirtaan nopeasti vastaaminen millä tahansa kielellä on haasteellista. Kielen ymmärtämisongelmista ei yleensä ollut kysymys.
Hbl:stä luin joku aika sitten tälle minua ihmetyttäneelle asialle selityksen. Siinä suomenruotsalaiset intellektuellit kertoivat, että ruotsi on syytä opetella kunnolla, ennen kuin heidän kanssaan sitä on mitään asiaa tulla puhumaan. He eivät aio toimia kenenkään harjoitusalustoina.
Carl Haglundin ja Stefan Wallinin viimeaikaisten lausuntojen lukeminen on vahvistanut tämän näkemyksen. Suomenruotsalaiset haluavat puhua ruotsia vain muiden ruotsinkielisten kanssa.
Poikkeuksena ruotsinkielisen Yle:n toimittajat, jotka mielellään kiusaavat heikon ruotsin omaavia poliitikkoja. Minua haastattelivat aikoinaan suomeksi, vaikka ilmoitin ruotsin kyllä sujuvan. Neuvottelut käytiin suomeksi.
Miksi sitten RKP:n poliitikot koohkaavat pakkoruotsin puolesta niin raivokkaasti? On itsestään selvää, että yläasteen kolmella vastentahtoisella vuodella ei ruotsia käyttökieleksi opita. Minun toinen pikkuveljeni osaa kännissä neljä sanaa ruotsia ja toisen kielitaito on vähän rajoitetumpi. Ja nämä sentään ovat kirjoittaneetkin kielen, se on toisin sanoen kuusi vuotta kielen opiskelua puluille.
Kuten Wallin ja Haglund sanovat, kysymys on Suomen säilyttämisestä kaksikielisenä. He pelkäävät, että suomenruotsalaisilta viedään loputkin edut, jos pakkoruotsista luovutaan. He ovat omaksuneet Eisenhowerin dominoteorian. Yhden dominonappulan kaataminen kaataa koko rivin.
He vain eivät ymmärrä, että he toimivat suomenruotsalaisten pitkäaikaisten etujen vastaisesti perustellessaan pakollisen ruotsinopetuksen säilyttämisen välttämättömyyttä. Dominoteoria voi hyvinkin toimia, jos vastapuolta ärsytetään riittävän pitkään älyllisesti kestämättömillä perusteluilla.
Tässä asiassa he toimivat kuten RKP:n viimeaikaiset naisministerit: He tuovat fanaatikoille lisää hiljaisia myötäilijöitä. Kaikki alle 50- vuotiaat äänestysikäiset ovat opiskelleet pakkoruotsin. Heistä ylivoimainen enemmistö osaa ruotsista lähinnä alkeet eikä käytä sitä koskaan. Nämä kaikki ymmärtävät pakkoruotsin hyödyttömyyden.
RKP:n poliitikon ei paljon tarvitse Itä-Suomen vaalipiirien äänestäjistä välittää valituksi tullakseen. Mutta heidän kannattaisi ottaa selvää, minkälaista rasistista vihaa he idässä kylvävät. Itä-Suomen nakkikioskeilla baarien sulkemisaikaan asioimista ruotsiksi en tosiaankaan suosittele.
Itä- ja muunkin yksikielisen Suomen äänestäjistä on syytä olla huolissaan viimeistään siinä vaiheessa, kun sieltä äänestetään pelkkiä ”Suomi Suomalaisille”-kiihkoilijoita.
Alexander Stubb totesi hiljan Hbl:ssä molemman laidan kielikiihkoilijoiden lähinnä haittaavan omaa asiaansa. Itse asiassa Stubbilla oli toinenkin ajatus, joka perustui faktoihin eikä kiihkoamiseen. Jos pakkoruotsilla halutaan saada ruotsinosaajia, olisi opetus aloitettava aikaisemmin. Angstíset teinit ovat varmasti vähiten vastaanottava ryhmä, ja pikkulapsille kieltenoppiminen on kadehdittavan helppoa. Miksi tämän kielen on oltava juuri ruotsi, onkin sitten vaikeammin perusteltavissa.
Lappeenrannassa on yleinen käsitys, että kaikki suomenruotsalaiset ovat platinalusikka perseessä syntyneitä nenännyrpistelijöitä, jotka katsovat suomenkielisiä alaspäin. Tämän käsityksen omaavat tosin eivät välttämättä ole koskaan poistuneet norppalammikostaan ankkalammikon puolelle.
Minulla on paljon suomenruotsalaisia ystäviä. Tiedän svenska talande bättre folk-käsityksen olevan väärän tai vähintään vanhentuneen. Ankkalammikossa on köyhiä, keskiluokkaisia ja rikkaita siinä missä muuallakin. Lisäksi ruotsinkielisillä on Suomessa huolenaan suomenkielisten kiusaaminen, meitä kun on enemmän, ja vähemmistöjä tupataan täälläkin vähän tönimään.
Astrid Thors, Eva Biaudet ja Anna-Maja Henriksson ovat tehneet parhaansa, että yksikielisen Suomen käsitykset suomenruotsalaisista olisivat mahdollisimman polarisoituneita. Heille ei selkeästi ole tullut mieleen, että he vahvistavat ankkalammikon ulkopuolisen Suomen karikatyyrikäsityksiä suomenruotsalaisista.
Minäkin olen sitä mieltä, että kaksikielisyys on rikkaus, mutta pakkoruotsi ei sen asiaa aja, päinvastoin. Lauritsalan lukion pitkän matematiikan luokastamme pojista pyöreästi puolet jäi luokalle ruotsin takia. Epäilen, että näistä yksikään ei tänä päivänä käytä ruotsia – eikä omaa lämpimiä tunteita suomenruotsalaisia kohtaan, joiden vuoksi he kokivat joutuneensa käymään lukiota neljä vuotta kolmen sijaan.
Kieliä oppivat haluttomat vain Muukalaislegioonassa. Siellä etukäteen motivoitumattomille annetaan selkeä motiivi: Opi tai sinua hakataan taukoamatta.
P.S. Riikinruotsalaisten ystävieni kanssa puhun nykyisin lähes poikkeuksetta vain ruotsia. Heille kielitaitoni riittää. Tosin toinenkin stor stark meni sveduseurassa, ennen kuin rikssvenskaa alkoi kunnolla ymmärtää. Koulussahan opetetaan suomenruotsia, jota taas alkukieliset ovat hyvin haluttomia kanssani käyttämään.
