David Sklansky kirjoitti 90-luvun kirjoissaan paljon Hometown Heroista, jotka kotikylässään kyykyttivät kaikki ja sitten tulivat suurin odotuksin poikkeamaan Las Vegasiin. Lähes kaikki Sklanskyn mukaan sitten menivätkin poikki.
Pelailen yötöikseni 2,5/2,5 omahaa Mikonkadulla. Mieluummin pelaisin ainakin kymmenen kertaa isompaa, ja hyvässä seurassa voisin melko huoletta flippailla 100/200-peliäkin. Tämä ei ole ollut minulle kovinkaan iso ongelma, koska olen addiktoitunut voittamiseen enkä niinkään pelaamiseen. Olen puolihyvin jaksanut keskittyä pikkupeleihinkin, vaikka toki välillä tulee enemmän keskityttyä kännykästä Kauppalehden ja Sijoitustiedon lukemiseen, kuin itse peliin. Lisäksi Helsingin satasen omahassa nähdään joka ilta tonnien potteja, joten ei peli ihan mitättömän kokoista ole.
Parhaillaan on menossa Fennia Grand Slam. Valitettavasti en ollut laittanut tapahtumaa kalenteriin, enkä pysty pelaamaan yhtään turnausta. Eilen juhlin kotimatkaa Balkanilta ottamalla punaviiniä vasta herättyäni. Lentokentällä yksi Jägermaister ja valkoviini, koneessa sitten kolmen tunnin lennolle maltillisesti kaksi samppanjaa ja yksi punaviini. Jätän loppupäivän menun analysoimatta tarkemmin, koska äitinikin lukee välillä kolumnejani. Luonnollisesti olin omasta mielestäni erinomaisessa tikissä osallistumaan illan käteispeleihin pikaisesti kotona pistäydyttyäni.
Löysin Casino Helsingistä 20/20/40 pöydän, jossa istui vain aktiivisia ja eläköityneitä ammattilaisia. Luonnollisesti menin tähän pöytään, ostaen sisään varovasti vain minimin eli 2.000 euroa. Tunsin kaikki pelaajat, ja jos näillä näkyy koskaan mitään vuotoa, on se korkeintaan liian löysässä avaamisessa. Flopin jälkeen olen usein näiden huippuammattilaisten kanssa ongelmissa, kuten tosin niin ovat lähes kaikki muutkin.
Onnistuin tuuppaamaan pöytään muutaman Balkanin matkan verran euroja. Pitäisikö minun siis ymmärtää vetää johtopäätös ja pysytellä jatkossa pikkupöydissä? Otetaan vähän analyysintynkää:
Menin poikki neljä kertaa. Ensimmäisessä syöksyin Sipilöillä eli kalleilla, joskin olin ihan hyvissä No Fear Salosen QQJJ:tä vastaan, mutta turnin jätkä oli liikaa. Kahdet ässät kräkkäytyivät. Toisessa vastassa oli Saulin hyvä rundown ja flopista olin siirtynyt vetämään takaoven täpöä. Jouhkilla taas oli vähän luovempi double suited trash-käsi, joskin sitäkin vastaan vedin flopilta takaoven täpöä, jota ei tälläkään kertaa tullut. Blindien välisessä sitten kokeilin, voisiko matemaatikkosuvun nykyisin kuuluisimman jäsenen Jussi Nevanlinnan kärkirattaista päästä ohi kärki- ja pohjarattailla ja ässävärin vedolla. Kokeilu epäonnistui.
En nyt varsinaisesti vetele ranteita auki näistä suorituksistani, kaikki jaot olivat pokeriin ihan business as usual. Loppuillasta koppasin yhden kilon nuorisopillin pienillä rattailla suoraboardiin, ja tästä voisi jo vaikka lapsille kehuskella. Tosin ”hävisin seitsemän kiloa, mutta otin yhden pillin kiinni” ei kaikille sivistymättömille välttämättä täysin avaudu sankaritarinana.
Lisäksi minulla oli pöydässä varsin kivaa. Olen siinä mielessä perverssi, että kuuntelen esimerkiksi Jouhkimaisen ja Sipilän käsianalyysejä oikein mielelläni, ja luulen oppivanikin niistä. Tosin ikävää on huomata, että pikkupojat suhtautuvat turnauspelaamiseensa yhtä analyyttisesti kuin minä 90-luvulla. Nykyisin valitettavasti vetelen turnauksia luultavasti enemmän tunteella kuin kylmällä matematiikalla. (Note to self: Voisihan sitä päivittää vähän osaamistaan…)
Pikkunaljailu Sahamiehelle ja Saloselle on aina piristävää, kun kohteetkin ovat tähän varsin otollisia, eivätkä yleensä pienistä hermostu. Tosin olen jo siinä iässä, että tuppaan toistelemaan samoja juttuja muiden kyllästymiseen asti ja vielä vähän ylikin. Lopetan yleensä, jos huomaan, että vain minulla on hauskaa. Tosin tämä yleensä vaatii huomautusta. Omasta mielestäni juttuni ovat tosi hyviä ja kestävät sisukasta toistoa. Tätä harhaluuloa tosin vaikuttaa olevan muillakin pienessä sievässä olevilla.
En siis aio tunnustaa pärjääväni vain pikkupeleissä. Vielä on kaksi pelipäivää jäljellä painaa vähän isompaa ja parin viikon päästä pääsen Barcelonaan pelaamaan kunnon kokoista peliä heikommassa seurassa kuin Helsingin pienissä peruspeleissä.
Voi olla, että olen pikkupelien erikoismies eli 2,5/2,5 Hometown Hero. Mutta en siis missään tapauksessa suunnittele myöntäväni sitä.
