Petteri Nykky on valmentanut Jani Vilmustakin

Aki Pyysing - vanhat |
Jaa Twiittaa

Petteri Nykky tunnetaan parhaiten Lauritsalan lukion vahvin mies -stipendin saajana vuodelta 1985 ja Lauritsalan Kisan seiväshyppääjänä. Muina meriitteinä hänellä on kolme maailmanmestaruutta Suomen miesten salibandymaajoukkueen päävalmentajana ja 98 ottelua pelaajana Salibandyliigassa. Sveitsin maajoukkueen monivuotisena päävalmentajana tuli vain pronssia. Tällä hetkellä Nykky valmentaa salibandymaajoukkueen lisäksi Golfliiton Team Finlandissa. Yksilövalmentajana hän on golfissa valmentanut mm. Ursula Wickströmiä. Eli jotain marginaalimenestyksiä on Nykyn uralle tullut Lauritsalasta muuton jälkeenkin.

Nämä kaikki pyöreästi tiesin, ennen kuin katsoin Kärkipari Podcastin kolmannen kauden avausjakson pokerin netti- ja livemaailmanmestari Jani ”Kiiski” Vilmusesta. Mutta sitä en tosiaan tiennyt, että Nykky on valmentanut myös Kiiskeä. Tiesin Nykyn antaneen golftunteja joillekin kavereilleni, vaikka Peteä en ole itse nähnyt vuosikymmeniin. Mutta pokerivalmennusuransa oli jäänyt miulta katvealueelle, vaikka olinkin vanhan seurakaverin huikeaa uraa mediasta tarkasti seuraillut. Suomi on aika pieni maa.

Huomatkaa muuten ”katsoin”. Mukana on siis myös kuva (kuten joissain 80-luvun pornolehdissä haju), ja tämä oli ainakin miulle radikaali parannus jo valmiiksi kovaan konseptiin. CNBC:n suurkuluttajana tykkään nimittäin katsella puhuvia päitä. Pelkkiä podcasteja en taas jaksa kuunnella juuri lainkaan.

Petteri Nykky tosin valmensi Vilmusta ilman varsinaista pokeriosaamista. Kyseessä oli siis henkinen valmennus, johon Jani vaikutti hyvinkin tyytyväiseltä.

Nyt on alkanut tuntua siltä, että viimeisen vuoden aikana on saanut käyttöön sen, mitä olisi halunnut kymmenen vuotta sitten.”

Vilmunen on pelannut korttia rahasta 8-9-vuotiaasta, kuten kaikki muutkin sivistyneet ihmiset. Siinä polkumme pokeriammattilaisiksi sitten erosivatkin. Koulunkäynti ei ole Janille koskaan erityisesti maistunut, ellei syyslukukautta amiksessa talonrakennuslinjalla sellaiseksi lasketa.

Kertomansa mukaan hän luki ensimmäisen kirjansakin 36-37-vuotiaana. Mie taas opettelin pelaamaan Casino Rayn pokeripelejä voittavasti lukemalla kaikki käsiin saamani pokerikirjat järjettömän määrän kertoja.

Vuonna 1997 yrittäjänä toimiessaan Jani löysi kännispäissään (hakunilalaistermi on viihdyttänyt miuta kohta neljännesvuosisadan) Casino Raylle ja hävisi meille ”pukumiehille” niin paljon kuin pystyi häviämään. En muista tulleeni ennen pukumieheksi kutsutuksikaan. Vaikka pukua aina välillä ihan sovinnolla pidänkin, jos tilanne niin vaatii. Tosin kasinoilla ei ole yleensä vaatinut, ellei Saksaa lasketa. Joka onkin paska maa.

Sittemmin Jani alkoi elää ja hengittää pokeria.

”Menin poikki marraskuussa -99, lainasin jostain rahaa ja uudestaan poikki. 4.2.2000 suoran wräppi ja J-P Juholalla reaalipeli. Siitä huhtikuun loppuun voitin joka päivä ja yhteensä puoli miljoonaa markkaa.”

”Suoran wräppi”, jota käyttää myös V-P Alakorva, on toinen hauska termi. Onko niitä muitakin wräppejä kuin suoran wräppejä (=yli kahdeksanouttinen suoran veto)? Odotin kovasti myös tulevaksi ”kahdet kärkiparit”, mutta jouduin jäämään sitä ilman.

Jani kertoi avoimesti uransa useista nousuista ja sitten niiden jälkeisistä poikkimenoista. Hänellähän on meriittilistallaan esimerkiksi 2009 samalta viikolta WCOOPin (World Championship of Online Poker) ja WSOP Europen voitto. Nettimaailmanmestaruuksia tuli ainakin toinen lisää 2014, jonka siihen aikaan olemassa ollut IS-pokeri uutisoi. Ja nämä siitä huolimatta, että Jani on pelannut koko uransa enimmäkseen käteistä.

Tykkäsin kovasti turnauksista, koska se on kilpailu. Alkaa jostakin ja loppuu johonkin.”

Lisäksi hän on painanut Bobby’s Roomissa 1.000/2.000 ja 2.000/4.000 pelejä 100.000 euron minimiostolla. Näissä ei ollut varsinaisesti onni mukana.

Kuusitoista 800.000 dollarin pottia, joista hävisin viisitoista. Tämän takia olikin sitten Vegasin jälkeen aika puhki.

Miulla on muuten maailmanmestaruudet vielä ottamatta ja Bobby’s Roomissa olen käynyt vain ovella. Jos lähtisin näitä päätoimisesti yrittämään, realistinen tulema olisi, että pääsisin Bobby’s Roomiin kyllä. Tosin hyvin todennäköisesti odotusarvoisesti häviävänä pelaajana.

Suhtautuminen pokeriin ammattina

Lähestymistapamme Janin kanssa pokeriin ovat yhteneväisä kuin vihreiden ja persujen vaaliohjelmat. Jani: ”Halusin pelata itse peliä, mutta sitten raha alkoi vaikuttaa.”

Pokeria olen kyllä aina halunnut pelata. Rahan vaikutusta pelaamiseeni tai muuhun toimintaani en osaa sanoa. On kai se ainakin jossain määrin vaikuttanut.

Kahden kuukauden voittoputken jälkeen luulee, että se jatkuu 20 vuotta.”

Jos nyt johonkin voittoputken tynkään joskus olen päässyt, olen aina pelännyt, että kohta se loppuu. ”Olen fiilispohjainen pelaaja, jolla on uskallusta.”

Kuvailisin itseäni analyyttiseksi pelaajaksi, jolla joskus harvoin löytyy jotain pientä uskallustakin. ”Jos esikuvana on Stu Ungar, ei voi olettaakaan, että olisi pokeri kovin bisnesmäistä.”

Jos olisi pakko nimetä joku esikuva, se olisi varmaan Eric Seidel, joka on pyöreästi Stueyn (R.I.P.) vastakohta. Bisnesmäisesti olen koittanut pokeriuraani aina hoitaa. Ainakin alkuvuodet.

Turnauksen aikana tuntui alusta lähtien siltä, että voitan.”

Viimeksi tuntui ennen turnauksen loppumista voitolta 1995 Helsinki Freezeoutin Sökö-finaalissa. Tulin viidenneksi ja sen jälkeen on tuntunut turnauksissa koko ajan siltä, että kohta käy joko kylmät tai hönöilen jotain.

Pallillisia urheiluvetoja

Jani on urheillut koko ikänsä (ulkonäön perusteella kovassa kunnossa tänäkin päivänä) ja jotain urheiluvetojakin on tullut lyötyä:

Toukokuussa 2011 oli nyrkkeilyottelu Wahlbeck-Vilmunen, jossa Jani pystyi voittamaan 50.000 dollaria tai häviämään 500.000. En päässyt paikan päälle katsomaan, mutta olen nähnyt videon. Poikien lyömästä vedosta lasketun kertoimen mukainen ennakkosuosikki tuli toiseksi.

Golfvedoissa Jani on hävinnyt yhdellä reiällä parhaimmillaan 210.000 taalaa. Mitä ilmeisimmin kaveri oli vähän säästellyt lyöntejään ennen viimeistä reikää, jossa sitten korotettiin panoksia.

Patrik Antoniuksen kanssakin Vilmusella oli 200.000 euron golfveto.

Satatuhatta tuli pataan jo ennen kuin saatiin betsi sovittua. 200.000 euron putti ei mennyt sisään.”

Kassanhallinta

Ilmiselvää on, että Jani Vilmusen pokeriuran suurin haaste on ollut kassanhallinta. Tai tarkalleen ottaen sen täydellinen puute. Jani kertoi olleensa parhaimmillaan ainakin jossain 1,3 megan rolleissa. Joku arempi (kuten mie) olisi voinut harkita tässä vaiheessa jotain himmailua, eikä riskeerannut koko rolliaan enää ikinä. Toisaalta ne maailmanmestaruudet miulta puuttuvat ja Bobby’s Roomiinkaan ei ole uskallus riittänyt.

Mutta saatamme hyvinkin nähdä vielä Kiisken paluun pokeriparrasvaloihin. Nykyn valmennuksella Jani kertoi löytäneensä uudenlaista henkistä kasvua.

Kaikki peliriippuvaisen oireet on ollut. Tällä hetkellä on sellainen olo, että pystyy toimimaan ammattimaisesti.”

Spoilasin toki paljon, mutta 84 minuutin videolta löytyy vielä paljon lisää. Jani oli superavoin haastateltava ja Antti Tiainenkaan ei jäätynyt yhtään, vaikka tällä kertaa haastatteli oikein kameran edessä. Tai sitten filmiä oli editoitu vahvasti.

Suomalaisesta pokerihistoriasta vähänkään kiinnostuneille tämä on joka tapauksessa pakollinen katseltava

Yhteistyökumppanit: Heikki Keskiväli

Huippuarviot saaneelle Tähtäimessä osakkeet -kirjalle jatkoa käytännönläheisenä sijoituskurssina!

Euro-osakkeille mietoa vastatuulta loppuvuodelle?

Johannes Ankelo
3.10.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Onko Oriola Helsingin pörssin Walgreens - ikuisesti putoava kivi

Antti Leinonen
2.10.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Yrityksen myyminen ei ole epäisänmaallista

Aki Pyysing
29.9.2024
east Lue lisää