Mikan kolumnin ”Pokeria pakoon Thaimaahan” innoittamana päätin minäkin kirjoittaa Thaimaan matkastani. Olin ensimmäistä kertaa Thaimaassa viime joulun aikoihin. Henkilökohtainen matkanjärjestäjäni oli sopinut matkan joulukuuksi, joten minulla oli hyvä peruste lähteä. Koska otimme mukaan neljä lasta kolmen ja viidentoista ikävuoden väliltä, oli luontevaa, että ensin olemme muutaman päivän Bangkokissa, sitten pidemmän ajan Pattayalla ja vielä pari päivää Bangkokissa. Matkavastaavamme oli ollut aiemmin Phuketissa ja piti sitä lomakohteeksi tylsähkönä.
Thaimaassa asustaa suomalaisia pokerinpelaajia, ja tapasin heistä muutamia. He näyttivät nauttivan täysin rinnoin Thaimaan ilmastosta, ilmapiiristä ja edullisista hinnoista. Melkoisen pienellä työmäärällä pystyy Thaimaassa ylläpitämään varsin korkeaa elintasoa. Ihmissuhteitakin heillä vaikutti olevan riittävästi, ja ihmissuhdeongelmia selkeästi vähemmän, kuin useilla tuntemillani konservatiivisessa parisuhteessa ja työssä olevilla. Työnsaantihaluja Suomesta ei ollut kellään. Alkoholi vaikutti maistuvan pääsääntöisesti hyvin. Koska minäkin olen valitettavasti viinageenin perinyt, en lähde heitä tästä tuomitsemaan. Mutta kokonaisvaikutelma oli elämästään ja olemisestaan nauttivista nuorista miehistä. Kukapa ei haluaisi elämästään nauttia?
Pokerikuumeeni oli korkealla lomalle lähtiessäni. Olin hävinnyt pörssissä melkoisen paljon, joten lomailu ei niin hirveästi kiinnostanut, koska ”Sijoitustappiot voi aina paikata raa’alla työnteolla” on perusfilosofiani. Pokeria öisin toistakymmentä vuotta putkeen ilman vapaaehtoisia lomia ei ole sammuttanut myöskään rakkautta lajiin. Koska nukun selkeästi vähemmän kuin kukaan muu perheestä, käytän tällaisella lomalla pokerinpelaamiseen minimissään kaiken sen ajan, mitä muut nukkuvat ja minä valvon.
Koska perheen varat olivat vähentyneet, Johanna haki halvinta tyydyttävää hotellikombinaatiota tuntikausia netistä. Näin hän on tosin tehnyt myös silloin, kun varat ovat olleet lisääntymään päin. Lomalla käytetään minun ymmärrykseni mukaan samaa rahaa kuin arkena. Lisäksi äidinäidinisäni opetti, että ”Pulut ei paskanna taivaasta meillekään rahaa.” Pantip Courtissa Bangkokissa ihmeteltiin, kun kaksi länsimaista aikuista ja neljä lasta lähtivät kävellen tutustumaan Bangkokiin. Ajoimme toki tuk-tukeillakin, tosin hinnasta piti aina hetken neuvotella. Ylihinnan maksaminen, vaikka se olisi taloudellisesti merkityksetöntä, on tuntunut minusta aina ahdistavalta. Lisäksi vanhalla torikauppiaalla on tinkiminen verissä.
Royal Cliff Terrace Pattayalla oli liian sivussa kaupungista ja palvelut ylihinnoiteltuja. Kun tuk-tuk maksoi satasen ja hotellin taksi neljäsataa, eikä tuk-tukia suostuttu tilaamaan, minusta tuntui, että meitä ryöstetään. Vaihdoimmekin sitten Pattayan keskustaan LK Metropoleen. Kuten vaimoni sanoi, paikka oli loistava, koska muiden lapset eivät juuri häirinneet. Paikalliset tytöt häiritsivät lähinnä nuoria poikalapsiamme, joita pyrkivät taputtelemaan. Pojat suhtautuivat tähän selkeästi keskimääräistä länsimaista turistia penseämmin. Rattaita työntävä länsimainen mies saa Pattayan pääkaduilla olla rauhassa.
Thaimaan ja pokerin yhdistäminen vaikuttaisi olevan melko vähän haasteellista. Väitän, että pystyisin tienaamaan Pattayalla elämiseen tarvittavat rahat PLO 50:ssä. Baareihin uppoaisi binejä selkeästi Suomea vähemmän. Vaikutuksen alaisena ei ole sen suurempi pakko pelata Thaimaassa kuin Suomessakaan. Kännissä pelitilin tyhjentäminen on onnistunut monelta ihan Suomestakin käsin.
Pokerissa säännöllisen ja vakaan tulon saaminen edellyttää ensisijaisesti pelaamista paljon sopivalla tasolla. Muuten pokerin väistämätön volatiliteetti iskee jossain vaiheessa. Lisäksi pelituntuman säilyttäminen ja pelaajatuntemuksen hyväksikäyttö vaatii runsasta pelaamista. Kurinalainen elämä olisi varmasti hyväksi, mutta jos siihen ei ole eväitä, täytyy tehdä se minkä pystyy.
Minäkään en tunne yhtään pokerinpelaajaa, joka pelaisi humalassa paremmin. Tunnen sen sijaan joitakuita, jotka humalasta huolimatta pystyvät pelaamaan vielä voittavaa pokeria. Jos Surinder Sunar ei olisi koskaan juovuksissa pelannut pokeria, olisi hän voittanut urallaan selkeästi vähemmän. Toki vielä enemmän, jos olisi vastaavan ajan pelannut selvin päin. Taitaa olla niin, että sama pätee minuun.
Pelasin matkalla lähes joka päivä. Bangkokissa ollessamme kävimme Shangri-La-hotellin aulassa, ja lapset ja vaimo ihastuivat kovasti. Hotellin baarissa drinkit maksoivat paikallisen kuukausipalkan suuruusluokkaa, joten minä en ollut niinkään otettu. Herkkänä hetkenä lupasin perheelle, että jos onnistun grindaamaan Pattayalla tarpeeksi hyvällä menestyksellä, niin viimeiset yöt ollaan sitten Shangri-Lassa. Pattijoella minulla hohotti paremmin kuin pörssissä viime vuonna. Pari päivää ennen Pattayalta lähtöä totesin, että homma on saleteissa. Minun ei ollut enää mahdollista normaalipeleissäni hävitä niin paljoa, ettei tavoite olisi täynnä. Lapset tuulettelivat iloisesti ja vaimokin oli tyytyväinen.
Shangri-La oli hieno hotelli, mutta säästäväisinä emme ruokailleet siellä kertaakaan, vaan marssimme aamupalalle viereiseen hotelliin, jossa hinta oli kolmannes omastamme. Viimeiset pelit pelasin hyttysmyrkyttäjiä väistellen Shangri-Lan ala-aulassa. Yksi bonus oli vielä vähän vajaa, joten loppumatkastakaan ei ollut syytä hellittää. Wat Arunissa käynti Pelle Snuslösin kanssa oli erittäin virkistävä reissu. Pelle ei ollutkaan ehtinyt missään watissa käymään muutaman vuoden Bangkokissa oleskelun aikana.
Tippaamisen olin varautunut 20 bahtin seteleillä, joita jaoin joka paikassa, missä paikallisia palveluja käytimme. Tippaan aina kaikkialla, missä se kulttuuriin kuuluu, tosin vain paikallisten standardin, jollen saa erikoisen hyvää palvelua. Tosin todella hyvää palvelua kohdatessani saatan antaa tästä moninkertaisen tipin normiin verrattuna. Vaimoni on tämäntyyppisiä tippejä joskus takavarikoinut laskulautaselta kohtuuttoman suurina.
Kahden viikon perusteella tykästyin Thaimaahan niin paljon, että todennäköisesti menen vielä uudelleenkin. Jos olisin perheetön, niin talvikausina pidempienkin periodien viettäminen olisi houkutteleva vaihtoehto. Pattayalla merkittävin puute oli beachvolleykenttä. Meillä oli mukana jopa oma pallo, joka olisi lentokenttäviranomaisten mukaan pitänyt tyhjentää ennen koneeseen viemistä. Vaimoni vei sen reippaana tyttönä turvatarkastuksen läpi, vaikka minä heitin sen jo kertaalleen roskiin kyllästyttyäni virkailijoiden kanssa kahnaamiseen. Paikallisella jalkapallokentällä pystyi jalkapohjat tulessa jouluaattona pelaamaan jalkapallomaalin yli. Valitettavasti jouduimme tyttäreni kanssa tyytymään tasapeliin tuttavapariskuntaa vastaan. Ratkaisevaa viidettä erää ei kukaan halunnut pelata jalkapohjien kiputilanteesta johtuen. Tasapeliin jääminen oli perhelomamme Pattayalla karmaisevin kokemus.
