Kuten tapoihin kuuluu, vuoden, ja vuosikymmenen vaihtuessa on tapana kerrata vanhoja ja arvailla tulevaa.
Osakemarkkinoilla yksi voittaja, muut peesasivat tai jäivät lähtökuoppiin
Osakemarkkinoilla finanssikriisin jälkeinen pohja saavutettiin 2009 keväällä, ja nousu on sen jälkeen ollut kovaa – jos on sattunut veikkaamaan oikeaa hevosta. Suuri osa varallisuuskasvusta on sangen harvalukuisten nettiyhtiöiden kurssinousun ansiota, ja pörssimenestyksestä on päässyt nauttimaan pääasiassa USA.
Jotkut muutkin markkinat, kuten Helsinki, ovat olleet tässä vuosikymmenen mittaisessa rallissa vahvoilla, mutta häviäjiä on paljon. Esimerkiksi Ranskassa kurssit ovat vasta nyt lähellä vuoden 2007 huippulukemaa, joka sekin oli yli kymmenen prosenttia vuoden 2000 huippua matalampi.
Italiassa yleisindeksi on vieläkin vain noin puolet finanssikriisin huipputasosta. Espanjassa huipusta ollaan jäljessä kolmanneksen verran. Ja Kreikassa indeksistä on sulanut huimat 80 prosenttia.
Hyvin pärjänneissä Saksassa ja Suomessa kurssit ovat viime vuoden rallinkin jälkeen vielä 2018 tammikuun huippujen alapuolella. Saksan indeksi on vähän yli 20 prosenttia korkeammalla viiden vuoden takaista tasoa, mutta jos olisi erehtynyt ostoksille 2015 huhtikuun huipussa, plussalla olisi nyt vain kuutisen prosenttia. Se on melko vaatimaton tuotto viiden vuoden ajalta, vaikka osingot toki tulevat indeksituoton päälle.
Isot teemat eurokriisi, maahanmuutto ja ilmastonmuutos
Vuosikymmeneen mahtui eksistentiaalista kokoluokkaa ollut eurokriisi, ja kriisinhoitotalkoot, joiden merkityksestä, seurauksista, syyllisistä ja reiluudesta voisi keskustella loputtomiin. Suomen 90-luvun lama ja Euroopan valuuttakriisi 1992 opettivat, että jos asia on liian nolo kaikille päättäjille, asia vaietaan. Nähtäväksi jää, riittääkö pelkkä vaikeneminen. Olisi suotavaa, että Euroopan rahaliitto joko saatettaisiin liittovaltiomuotoon, tai sitten arvioitaisiin uudelleen, onko kaikkien nykyisten jäsenten mielekästä jatkaa euromaina.
Maahanmuutto puhutti. Eurooppaan tuli lyhyessä ajassa yli miljoona turvapaikanhakijaa, mikä aiheutti poliittisia jännitteitä kansallisella tasolla sekä valtioiden välillä. Harva hoksasi, että Yhdysvaltoihin suuntasi väestön kokoon suhteutettuna samankokoinen määrä turvapaikanhakijoita. USA ratkaisi asian tiukentamalla välittömästi turvapaikkapolitiikkaansa, jonka seurauksena maahan saapui huomattavasti Eurooppaa pienempi määrä turvapaikanhakijoita. Eurooppa ei osannut remontoida omia sääntöjään, vaan päätyi ulkoistamaan tiukan rajavalvonnan pystyttämisen Turkille.
EU-maista ainoastaan Ranskalla on ydinaseita, ja energiahuollon osalta Eurooppa on päättänyt lisätä riippuvuuttaan venäläisestä maakaasusta. Harjoituksena kannattaa miettiä, kuinka kauan pääkaupunkiseudun asukkaat pysyisivät lämpiminä, jos kaasuputken hana väännettäisiin kiinni. Putinista voi olla montaa mieltä, mutta vanhana pessimistinä yritän ajatella, että hänen seuraajansa myötä monille saattaa tulla vielä ikävä Puttea.
Kivihiilestä luopumisesta päästäänkin päättyneen, ja alkaneen vuosikymmenen isoimpaan teemaan, eli ilmastonmuutokseen. Eurooppa haluaa päästä hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä, ja jostain syystä Suomen tavoite on sitäkin tiukempi, eli 2035.
Ilmastonmuutos tulee olemaan poliittinen miina. Tavoitteena nollapäästöisyys, tai peräti hiilinegatiivisuus, edellyttäisi toteutuakseen toimenpiteitä, jotka supistaisivat elintasoa merkittävästi, sekä kansainvälistä yhteistyötä vapaamatkustajaongelman ehkäisemiseksi. Sellaiset ovat demokratioissa vaikeita temppuja.
Googlasin ”pahin mahdollinen”-skenaarion. Siinä ongelmaa ei tosissaan edes yritetä ratkaista, ja negatiiviset seuraukset jouduttaisiin kohtaamaan. Lännen bruttokansantuote jäisi vuosisadan loppuun mennessä kymmenen prosenttia alemmaksi, kuin mitä se olisi ilman ilmastonmuutosta. Vuosisadan loppuun on 80 vuotta, jolloin bruttokansantuote per asukas kasvaisi kahden prosentin vuositahdilla lähes viisinkertaiseksi.
Euroopan unionin ongelma on, että jos jälleen kerran se on julistautunut jonkin asian edelläkävijäksi ja ykkösmaaksi, eikä pysty kuitenkaan saattamaan tavoitetta riittäväksi toiminnaksi, sen arvovalta voi kärsiä, mikä heikentää muidenkin Euroopan ongelmien ratkaisemisedellytyksiä.
Miten yritysten tulonjako ratkaistaan ja zombit hoidetaan?
On yleiseurooppalainen, ja laajempikin ongelma, että suuryritykset ja valtiot saavat nollakorolla vierasta pääomaa, mutta talouden tuottavuutta parantavia investointeja ei juuri tehdä. Tämä tarkoittaa, että joko kasvunäkymät ovat yleisesti olemattomat, tai kilpailluilla markkinoilla tuloksentekokyky on harvojen jättien taskuissa, eikä siksi muiden kannata investoida. Vai houkutteleeko tehdä sijoitus Googlen tai Facebookin kanssa kilpailemaan lähtevään firmaan? Tai sellaiselle toimialalle, johon kannattavuuspohjan syntyessä teknojätit ilmestyvät välittömästi paikalle, tuhoten muiden kilpailuedellytykset?
Tämä on yksi suurimpia talouden ongelmia, joka on korostunut netin ja globalisaation myötä – tuottavuuskasvun epätasainen jakautuminen jättää liian monet heikosti kannattavat yritykset ja valtiotkin riippuvaisiksi nollakoroista, mikä on johtanut pankkien ja yritysten muuttumiseen zombeiksi, mistä aiemmin kirjoitinkin.
Suomen mitätön liikkumavara
Suomen talouden liikkumavara on melko mitätön. Teoriassa Suomella on vielä alhainen velka/BKT-suhde, mutta suunta ei näytä hyvältä. Velka/BKT-suhdeluku laski hieman kansainvälisen korkeasuhdanteen myötä, mutta suhdanteen hiivuttua alkaneen vuoden talouskasvutahdin ennustetaan alkavan nollalla. Alle yhden prosentin kasvuvauhti yhdistettynä nykyiseen hallituspolitiikkaan ja kikyn uuvuttamiin työmarkkinaosapuoliin maalaa lähitulevaisuutta, jossa suhteellinen hintakilpailukykymme heikkenee, mikä johtaisi työllisyyden heikkenemiseen ja valtion talousarvioilta pettäisi pohja.
On vaikeaa ilman kansallista rahapolitiikkaa varmistaa talouden pystyssä pysyminen kotimarkkinoiden avulla sekä säilyttää kilpailukyky. Kotimaisen kysynnän ylläpito nimittäin heikentää hintakilpailuasemaamme, mikä ajan myötä heikentää vientisektorin näkymiä, ja lopulta heikentää myös työllisyyttä, ja siten valtion talousarvioiden kestävyyttä.
Laitetaanpa välillä vähän kuvaa kehiin.
Kuvassa ovat Suomen ja Ruotsin talouksien suhdannebarometrit. Ne kulkevat aika käsi kädessä, paitsi 2014-2016, jolloin Ruotsin talous meni menojaan, ja Suomessa tahmattiin. Suomen kasvu käynnistyi uudelleen vasta kun Euroopan keskuspankin velkakirjaosto-ohjelmat olivat käynnistymässä, mikä heikensi euroa.
Kuvan alalaidassa puolestaan näkyvät katkoviivoilla Suomen ja Ruotsin talouksien *efektiiviset* valuuttakurssit. Ne ovat maiden ulkomaankauppakumppanien mukaisilla painoarvoilla laskettuja synteettisiä valuuttakursseja - eli miten valuuttakurssi on keskimäärin kehittynyt suhteessa kyseisen maan kauppakumppanien valuuttoihin.
Huomataan, että Suomessa kurssi ei juurikaan ole vaihdellut, koska Suomi on eurojäsen. Ruotsissa puolestaan nähtiin merkittävä devalvoituminen 2008, minkä jälkeen kruunu vahvistui, ja sitten uusi devalvoituminen alkaen 2014, jatkuen näihin päiviin asti.
Ruotsissa talouskasvu on ollut finanssikriisin jälkeen nopeampaa kuin Suomessa. Eli vaikka suhdannenäkymät ovat olleet molemmille maille suunnilleen samanlaiset, Ruotsin talous on kasvanut per asukas US-dollareissa mitattuna, mutta Suomen ei.
Mutta millä ihmeellä Suomi on saanut pidettyä taloutensa edes jotenkin pinnalla, vaikka valuuttakurssi ei ole joustanut? Helppoa - velkaantumalla. Ruotsi ei ole velkaantunut.
Lyhyesti tämä siis menee seuraavasti: kun Ruotsin suhdannenäkymät heikentyvät, Ruotsin valuutta devalvoituu, ja talouskasvu säilyy ennallaan, eikä maan tarvitse velkaantua. Kun Suomen suhdannenäkymät heikentyvät, Suomen talouskasvu hyytyy, ja pitääkseen kokonaiskysynnän edes ennallaan, Suomi velkaantuu. Rakenna siinä sitten vienti- ja kotimarkkinayrityksille kasvuodotuksia ja investointihaluja.
USA:n valtion 10-vuotisen velkakirjan korko (harmaa viiva) on finanssikriisin jälkeen heilunut noin 1,3 prosentin ja 3 prosentin välillä. S&P 500-yleindeksi (punainen viiva) ylemmässä ikkunassa, ja alemmassa ikkunassa sen vuotuinen muutosprosentti, vihjaavat, että osakemarkkinoilla on tiedossa pitempi suotuisa aikakausi sen jälkeen, kun korot ovat ottaneet pohjakosketuksen. Vaikka kurssit ovatkin hiljattain nousset rajusti, ja korjausliike on todennäköinen, nousuvaraa osakkeissa voisi löytyä aina siihen asti, että korkotaso on jälleen noussut nykyisestä alle kahden prosentin tasosta lähemmäksi kolmea prosenttia. Siihen mennee pari vuotta.
Markkinafiilis: Nordea on viikkokirjeissään huomauttanut, että USA:ssa on reipas rahapoliittinen elvytys käynnissä, ja että osakkeet hinnoittelevat samanaikaisesti, että nyt suhdannebarometreissa vallitseva pessimismi väistyy nopeasti. Eli juuri nyt hinnoissa ovat mukana löysä rahapolitiikka ja talouden nopea positiivinen käänne. On todennäköistä, että näistä ainakin toinen, ehkä jopa molemmat, pettävät. Eli alkavalle vuosikymmenelle sanoisin, että pysy juuri nyt ulkona, mutta kun näemme perinteisen korjauksen, tartu kiinni, ja ratsasta taas yksi legi ylös.
Luku- tai pikemminkin katseluvihjeenä, JP Morganin uusi Guide to the Markets-julkaisu on vilkaisemisen arvoinen.
