Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan haja-asutusalueella raha-automaattipelaaminen on merkittävä viihdemuoto. Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa:n mielestä taas rahapeliautomaattien pelaamisessa on suurelta osin kyse satunnaispelaamisesta.
Satunnaispelaajia on Veikkauksen tutkimuksen mukaan kuulemma paljon ja ongelmapelaajia vähän. Molemmat pitävät täysin välttämättömänä rahapeliautomaattien hajasijoittamisen jatkumista nykyisellään. Ja olivat varsin synkkinä, kun niitä on jo päätetty vähentää.
Tämä ja USA:n väistyvän presidentin sanoin paljon muuta selvisi pari viikkoa sitten pidetyssä sisäministeriön järjestämässä arpajaislain uudistamista koskevassa kuulemis- ja keskustelutilaisuudessa.
En varsinaisesti kadehdi sisäministeriön arpajaislakia valmistelevia virkamiehiä. He kertoivat moneen otteeseen, että ainoa hyväksyttävä peruste maksublokeille on peliongelman rajoittaminen. Ja virkamiesten olevan sidottuja poliittisiin päätöksiin.
Jonka jälkeen iso lauma Veikkauksen edunsaajia kertoi, miten heidän rahojensa turvaaminen on niin elintärkeää, että rajat on tukittava keinolla millä hyvänsä. Välillä ne, joita maksublokit satuttaisivat, kertoivat jo päätettyjen maksublokkien vahingollisuudesta ja toimimattomuudesta. Onneksi sentään peliongelmaväki pysyi asiassa vaatimalla yksituumaisesti hedelmäpelejä pois kaupoista.
Epäilen virkamiesten pyöritelleen päätään epätoivosta osan esityksistä kanssa. Tämä on tosin arvailua. Joka johtuu siitä, että itse tein juuri niin.
Esimerkiksi kun Suomen Punainen Risti kertoi ajavansa mitä tahansa keinoja pysäyttääkseen laittomat rahansiirrot laittomille yhtiöille ja rahoituksen turvaamista kaikilla mahdollisilla keinoilla.
Tai kun Suomen Elokuvasäätiö lausui: ”Jotta rahapelaamisen haittoja voidaan parhaiten maassamme hoitaa, on huolehdittava kaikin mahdollisin tavoin, että maan ulkopuolelta tulevaa uhkapelitarjontaa estetään ja rajoitetaan. Tämä ulkomaille pelaaminen on ymmärtääksemme lain vastaista ja ulkomaille pelaaminen ei myöskään tämän ’epävirallisuuden’ vuoksi tuota verotuloja Suomeen, mutta pelaamisen haitat jäävät tänne.”
Myös Museoviraston Kimmo Levä halusi estää kaiken ulkomaille pelaamisen. Teki mieleni välihuudella, että internetin tukkiminen on todettu varsin haastavaksi jopa Kiinassa. Tai että mitään rahaa sieltä ei muuten ole tulossa. Mutta olen yrittänyt viime aikoina vähentää veden kaivoon kaatamista. Ja yrittänyt käyttäytyä sivistyneemmin kuin oikeastaan osaan.
Jos on antamassa asiantuntijalausuntoa lainsäädäntöhankkeessa, olisi kohtuullista selvittää ennen lausuntoa vähintään nykyinen lainsäädäntö. Tällä hetkellä ulkomaille pelaamien on laillista, kuten myös rahansiirrot. Ulkomaiset peliyhtiöt taas noudattavat kotimaansa lainsäädäntöä.
Tosin edelleen kohtuullisuuden nimissä, tätä monopoliliturgiaahan ovat selittäneet vuosikymmeniä myös rahapeliasioista paremmin tietävät, joten ei tuomita omasta rahoituksestaan huolissaan olevien lähtökohtaisesti hyvällä asialla olevien järjestöjen lausuntoja täysin.
Pokeriyhdistys ei kuulemisessa ottanut mitään kantaa rahapeliautomaattien sijoitteluun. Asia ei varsinaisesti liity pokerinpelaamiseen, emmekä ole ainakaan yhdistyksenä asiantuntijoita. Tuskin olisimme edes yksimielisiä, toisin kuin nettiblokkien vastustamisessa. Osan pokerinpelaajista mielestä rahapeliautomaatit ovat siinä mielessä kiva verotusmuoto, että maksaminen on vapaaehtoista.
Itse olen kannalla, että Suomen kansainvälisesti korkean peliongelmaisuuden takana on vuosikymmeniä jatkunut aivopesu. Joka jatkuu edelleen esimerkiksi liki kaikissa kaupoissa, kioskeissa, ravintoloissa ja huoltoasemilla. Asian korjaamiseksi tarvittavassa sääntelyssä olen Helsingin yliopiston riippuvuuksien, yhteiskunnallisen sääntelyn ja hallinnan tutkimuskeskuksen Janne Nikkisen & Virve Marionneaun linjoilla. Keskuksen nimenvalinnassa olisin taas ollut vähän lyhyemmän kannalla.
Ymmärrän hyvin, että on epäuskottavaa pokeriammattilaisten välittävän peliongelmaisista tuon taivaallista. Mutta en ole likikään ainoa, jonka oman (ja lääketieteen) näkemyksen mukaan peliriippuvuus on aivan helvetillinen tila, josta ulospääsy on helppoa kuin Marinin hallitukselle julkisten menojen karsiminen.
Kasinoilla pyöriessä näkee nimittäin aika monta peliriippuvaista yhdellä silmäyksellä. Ei tarvitse kuin kääntää katse slotteihin tai ruletteihin päin. Toki pokeripöydässäkin tapaa aika usein peliongelmaisia. Tapaavat käydä jakojen välissä pelaamassa muutaman kierroksen onnenpelejä, eivätkä viihdy yleensä pokeripöydässä kovin pitkään. Mikä on tietysti pokeriammattilaisen tulonmuodostuksen kannalta harmillista. Mutta teoreettisesti on mahdollista, että pokeriinsa tunteettomasti suhtautuvalla on kuitenkin tunteita myös muita ihmisiä kohtaan – ainakin itse pelin ulkopuolella.
Kukaan ei muuten synny peliongelmaisena, vaan ensin täytyy hävitä ”harmittomasti” peleihin, joista ei voi voittaa. Rahapelijärjestelmämme taas on nerokas luomus, jonka tarkoituksena on tuottaa mahdollisimman paljon rahaa samoille tahoille vuodesta toiseen. EU-jäsenyyden jälkeen tätä tosin on jouduttu perustelemaan peliongelmaisten suojelemisella. Mutta siinäkin systeemi on toiminut erinomaisesti. On laitettu lappu Brysseliin, että kyllä täällä suojellaan peliongelmaisia (tarjoamalla rahapelejä jokaisessa kaupassa ja kioskissa). Vastauksessa on todettu, että ”Très bien”.
Mutta oli aika surullista havaita jälleen kerran, että peliongelmaisista välittäminen rajoittuu pelaajien lisäksi lähinnä varsinaisiin peliongelmajärjestöihin. Lähes kaikki toki nykyisin ymmärtävät lisätä huolensa peliongelmasta, syyttää siitä ulkomaalaisia ja tarjoavat ratkaisuksi rahapelimonopolin jatkamista nykyisellään.
Veikkaushäviövarojen linkittäminen lähtökohtaisesti hyvää tarkoittaviinkin järjestöihin on johtanut siihen, että peliongelmaisista välittämisen teeskentelystä on tullut järjestöväen keskuudessa kansantauti.
P.S. Rahapelituottojen vähenemiseen varaudutaan selvittämällä niiden yhteiskunnallista merkitystä julkisen talouden ja rahapelituotoista rahoitusta saavien yhteisöjen näkökulmasta. Tämän työryhmän toimeksiannossakaan ei väitetä kyseessä olevan peliongelmaisten suojelun.
Hilpeästi työryhmän alaikärajaksi on laitettu 69 vuotta. En siis kiistä jäsenten kyvykkyyttä – tai ainakaan järjestötyön kokemustaan – kunhan naureskelen havainnolleni. Tosin en varsinaisesti odota työryhmältä loppuraporttia, että Suomessa on poikkeuksellisen paljon lähinnä kuukausipalkastaan kiinnostuneita hyväntekijöitä.
P.P.S. Toivottavasti kaikkea Suomen lainsäädäntöä ei valmistella sillä asiantuntemuksella, mitä suurin osa Veikkauksen edunsaajista tässä kuulemisessa rahapeleistä osoitti. Toki kaikki vähääkään lainsäädäntövalmisteluun perehtyneet tietävät, että useimmiten meillä kuunnellaan asiantuntijoina lähinnä asianosaisia. Mutta muissa hankkeissa haluan kuvitella heidän tietävän paremmin, mistä puhuvat.
