Vuonna 2020 syksyllä pitäisi Tampereelle valmistua uusi jäähalli ja Suomen toinen kasino. Vedonlyöjien tasamahdollisuudet antava over/under-line julkisen sektorin ison rakennushankkeen valmistumiselle lienee joulun
paikkeilla, tosin seuraavana vuonna. Täysin mahdotonta ei tietenkään ole suunnitelman mukainen valmistuminenkaan. Hitaat hämäläiset kun saivat pitkään kinaamansa keskustatunnelinsa viime marraskuussa valmiiksi puoli vuotta etuajassa.
Mansesterin uutta kasinoa odotellessa Tampereella pelataan pokeria Pelaamossa. Olen käynyt siellä aiemmin pari kertaa. Ensimmäisen vierailun aikoihin se kulki vielä nimellä Gold Dust. Se suljettiin, kun joku ravintoloitsija tuikkasi samassa kiinteistössä olleen ravintolansa ilmeisesti vakuutusrahojen toivossa tuleen. Vantaan Flamingossakin oli Gold Dust, mutta se ja koko konsepti suljettiin ilmeisesti liiketaloudellisista syistä ja kiinteistöä polttamatta vuonna 2011.
Rahiksella on erikoistuttu antamaan pelipaikoille erilaisia jänniä nimiä. Helsingissä on Casino Helsinki, Tampereella Pelaamo ja Turussa Club RAY Turku. Lisäksi on Feel Vegaseita kaksi Espoossa sekä yksi Jyväskylässä, Rovaniemellä ja Kuopiossa. Kyseessä on siis brändimarkkinoijan painajainen. Epäilen, että nimet vielä joku päivä yhdistetään – ja samalla palavat aiempaan brändimarkkinointiin käytetyt rahat
Koska olen hyvin etelänlomavastainen, päätin lähteä helmikuussa lomalle pohjoiseen eli Tampereelle. Kotimaan matkailu on aliarvostettua, joskin hyvin hinnoiteltua. Jokaisesta vähänkään isommasta kylästä Suomesta löytyy joku kiva näyttely, paikallishenkeä ylläpitävä museo, hyviä ravintoloita, elävää musiikkia ja paikallisurheilua. Kävin sekä Lenin-museossa että museokeskus Vapriikissa. Jälkimmäisessä ihastuin erityisesti Hurriganes-näyttelyyn. Lisäksi löytyi yksi melko vaatimaton valokuvanäyttely ja pari hyvää ja yksi heikohko ruokaravintola. Elävä musiikki jäi pariin keskitason trubaduuriin ja paikallisurheilukokemusta lähdin hakemaan Pelaamosta.
Menin paikallisten ohjeiden mukaan varmistamaan paikan jo tuntia ennen pelien aukeamista eli lauantai-iltana kello viisi. Olin sopinut myös tunnin kaljadeitit minua vanhemman tipattomalla tammikuulla olleen miehen kanssa. Tässä muodostui ongelmaksi, että Pelaamossa ei tarjoilla alkoholia ennen kuutta. Etkoseurueeni koostumuksesta (kaksi henkeä) pystyy vähänkään asioita ymmärtävä päättelemään, että tunnin odottelu kuivin suin ei ollut optio.
Niinpä riskeerasin pelipaikan, ja menimme huitaisemaan pari hätäistä lähipubiin. Kilpailevan anniskeluravintolan löytäminen auki olevalla baarilla varustettuna ei tuottanut Tampereen pääraitilla eli Hämeenkadulla mitään ongelmia.
Baarin myöhäisestä aukeamisesta siis pyyhkeitä Pelaamolle. Siihen ne sitten melkein jäävätkin. Sain suoran paikan varsin reippaasta 2/2 DC-pöydästä. Tamperelainen dealer’s choice tarkoittaa viiden kortin omahaa, jossa ennen floppia kädestä irrottaminen katsotaan epäsosiaaliseksi. Mie ulkopaikkakuntalaisena sain kuitenkin heitellä valtaosan korteista pois ilman mitään varsinaisia protesteja.
Heti alkuun viereen aukesi myös 1/1 no limit texas, jossa siinäkin oli kivaa ainakin mökästä päätellen. Ennen yhdeksää aukesi myös 1/1 dealer’s choice. Jakajien taso yllätti positiivisesti. Pöydässäni kävi jakamassa kolme minulle ennestään täysin tuntematonta jakajaa, ja en bongannut yhtään varsinaista virhettä. Tosin tarkkailija löysi baarista kolmea erilaista Jim Beamia (Helsingissä ei ole aina edes yhtä) ja vanhan toimittajakaverinsa, joka vaati pientä shotti- ja tuoppituokiota kesken pelin. Joten tarkkailijan haukankatse saattoi välillä hivenen harhailla, kun alkoholinkäyttösuunnitelma vähän ylittyi. Pelasin kuitenkin suunnitellusti kolme tuntia, ja sain paikallisen hotelli Tornin huonelaskun hoidettua paikallisten pelureiden rahoilla, mistä olin hyvin tyytyväinen.
Oikeastaan kaikki Pelaamossa toimi oikein hyvin. Toki pieniä kehitysehdotuksia täytyy aina esittää: Turnausten maksimiosto 200 euroa ja live straddlen puuttuminen kun ovat melko turhia rajoitteita. Kolmen pokeripöydän saluunassa voisi hyvin pelata vähän isompia turnauksia, joihin jaksaisi väkeä tulla vaikka vähän kauempaakin. Esimerkiksi puolentoista tunnin junamatkan päästä Helsingistä voisi hyvinkin löytyä kiinnostuneita pelureita.
Kun liveä ei ole, laittaa varsin moni peluri ”deadin” eli korottaa pimeästi ilman oikeutta uudelleenkorotukseen. Perusteeksi livettömyydelle kuulin pelin koon rajoittamisen. Maksimiosto käteiseen on 500 euroa. Tämä rajoittaa kyllä pelin eskaloitumista. Livettömyyden merkitys taas on korkeintaan marginaalinen, jos sitäkään. Ja kun käteisen maksimiosto on purppura kerrallaan, on tämä paljon enemmän kuin keltanahan maksimitappio turnauksessa.
Tampereella saa pankkikortilla rahaa pöydässä. Pidän tätä vähän huonona järjestelynä, koska koneet välillä toimivat varsin rauhalliseen tahtiin. Pöydässä tehtävät tankkaukset siis aavistuksen jarruttavat peliä. Helsingin järjestely, jossa pankkikortilla saa rahaa kassalta, on parempi.
Helsingin pelien perspektiivistä uusien korttihuoneiden aukeaminen pitkin maakuntia on lähtökohtaisesti negatiivista. Ennen vanhaan, kun Suomessa oli yksi laillinen saluuna (ja kymmeniä hooleja), tulivat tamperelaisetkin välillä joukolla isolle kirkolle onneaan koittamaan. Nyt ne pelaavat Pelaamossa keskenään, on se niin väärin. Tosin pokerikulttuurille tietysti uudet elävät pelipaikat ovat hyväksi, joten en nyt sentään oikeasti mököttele.
Helsingissäkin on edelleen elävät pelit, ja joka päivä lähtee runsaasti lentokoneita ja laivoja vielä eläväisempiin pelipaikkoihin. Pokeri elää ja voi hyvin sekä Helsingissä että Tampereella.
P.S. Katkesin pöydässä täysin, kun kuulin mitä Jyväskylän Feel Vegasissa tehdään omahapöytää viritellessä. Siellä kysytään, onko aiempaa kokemusta liveomahasta. Jos tähän vastaa, että ei ole, niin se on sitten kättä naamaan. Minulle vakuutettiin luotettavan oloisesti, että näin on myös oikeasti tehty. Tervetuloa jyväskyläläiset Helsinkiin ottamaan Omahan tulikaste! Tampereellakin voi toki liveomahaneitsyytensä menettää.
Jos paatunut peliongelmainen todella haluaa liveomahaan, hän osaa muuten sujuvasti vastata, että kokemusta on, vaikkei sitä olisikaan. Peliongelmaiset yleensä omaavat vankan kokemuksen lähipiirille valehtelemisesta, joten yhden pelivalvojan vipuun vieminen pitäisi sujua yhtä helposti kuin Tom Bradylta pallontyhjentäminen.
