Maailmankuvani muuttui, kun viime torstaina ranskalaiseen pokeriturnaukseen pääsi kivuttoman rekisteröinti- ja kirjautumisprosessin jälkeen varsin nopeasti pöytään. Tulin Unibet Open Pariisin pääturnaukseen vähän myöhässä, koska aloitusajaksi oli laitettu epäinhimillinen kello kymmenen aamulla. Pohdiskelin, että on parempi pelata hyvin levänneenä kuin saada paras mahdollinen pariisilainen action.
Strategiani saattoi olla hyväkin, mutta taktiikkani ei toiminut kovin hyvin. Osuin varsin tiukkaan pöytään, jossa ei ollut yhtään pariisilaista. Yksi nettiammattilainen Lyonista ei paljon tilannetta paikannut.
Aloituspöytäarvonnan huonon tuurin paikkasin pelaamalla kehnohkosti. Onnistuin sekä kippaamaan pilleihin että maksamaan valueita. Lopulta syöksyin 13 isoa blindia napilta offari Kojakilla (KJo), jonka pienen blindin kaveri miettimättä maksoi. Hävisin ja tipuin 1A:sta.
Olin kuitenkin kuullut edellispäivän hyvin ranskalaispitoisista käteispeleistä ja jäin odottelemaan ensimmäisen pöydän aukeamista. Odotettavissa oli kuulemma 5/5 neljän kortin omahaa tai texasia 2.500 euron maksimiostolla. Selvitin myös reikin, joka oli kaksi prosenttia ilman kattoa.
En ollut kovin huolissani korkeasta reikistä, jos action olisi samanlaista kuin viisi vuotta sitten. Toki pelaaminen olisi vähän tylsää, koska ilman cappia oleva reikki suosii vielä tiukempaa peliä, kuin miun joskus luultiin pelaavan. Jos haluaa 3-bettailla hyvin liberaalisti, täytyy tällaisessa pelissä olla melkoinen jonglööri biitatakseen pelaajien lisäksi reikin. Mie en valitettavasti ole.
Hiukkasen hymyilytti, kun heti pöydän auetessa pääsin tervehtimään ainakin neljää vanhaa tuttua Aviation Club de Francen ajoilta. En ollut kovin yllättynyt, kun heidän pelinsä ei ollut erityisesti kehittynyt viidessä vuodessa. Kävin säännöllisesti pelaamassa Pariisissa liki kahden vuosikymmenen ajan ja asuinkin siellä kahdeksan kuukautta 2003-4. Tuona aikanakaan eivät kovin monet pelikirjaansa turhaan säätäneet.
Yritin pelata ennen floppia pieniä potteja, joskin vastustajat tekivät tämän melko haastavaksi. Näin esimerkiksi 500 blindia survottavan sisään KJT6:lla yhdellä värinvedolla tuettuna. Itse limppaisin tuollaisen haravan ehkä napilta ja kiroilisin mielessäni, jos blindeista tulisi korotus, jonka tosin luultavasti lämpenisin maksamaan.
Jos meillä olisi ollut tuntiveloitus, olisin pelannut maksimiostolla, mutta reikki painosti ostamaan sisään vain tonnilla. Esimerkiksi tilanteessa ässät vastaan ässät saadaan täysillä stäkeillä sisään viisi kiloa, josta menee satanen talolle ja yleensä myös kolmas kaveri, joka onkin sitten suosikki. Tilanne on toki harvinainen, mutta vastaan tullessa ei siitä Ranskassa oikein mitenkään pääse pakittamaan. Isosti reikattuun pottiin altapäin merkkien työntäminen ei ole käsitykseni voitollisesta pelaamisesta.
Pelisessio olisi ollut hauska kokemus, vaikka en olisi jäänyt 800 euroa voitollekaan. En ollut yhtään yllättynyt, että inhoamani paikallinen slowrollaaja teki sen jälleen, ei tosin miulle, vaan yhdelle britille, joka luonnollisesti lämpeni täysin – ja lopetti. En olisi kyllä slowrolliin mennytkään, koska olin varma kädestään jo ennen showdownia, enkä kyseiselle sammakonsyöjälle todellakaan näytä korttejani ennen omaa vuoroani. Hän on vielä paremmasta päästä vetureita, luulen paikallisten kanssa jopa voitolliseksi.
Pelasin melkein kymmenen tunnin session lähtien vasta puoliltaöin pikaiselle siiderille Meridien-hotellin läheiseen Canadian Embassy pubiin. Muutkin suomalaiset olivat löytäneet sata metriä hotellin pääovesta olleen pubin. Hotelli oli siinä mielessä hassu, että koko henkilökunta oli ystävällistä ja puhuivat vielä englantiakin.
Muitakin kulttuurimuutoksia panin merkille. Yksikään taksikuski ei yrittänyt kusettaa, minkä epäilen olevan Uberin ja paikallisen taksivalvonnan ansiota. Kilpailu on saanut aikaan, että valotaksit maksavat suurin piirtein saman kuin Uberitkin. Noudatin taksistrategiaa, jossa otin tavallisen, jos sellainen oli heti saatavissa. Ellei ollut, tilasin Uberin. Tällä metodilla ei tullut yhtään pettymystä tai pitkää odotustakaan.
Unibet Open oli menestys ainakin pääturnauksen osanottajamäärältään (480), joka lienee Unibet Openeiden ennätys. Enemmänkin olisi tullut, jos Club Circuksen lisenssi olisi sallinut enemmän pöytiä. Ranskalaisille rahapeliviranomaisille ei ole syytä vittuilla, koska voivat tulla koska tahansa santarmien kanssa sulkemaan paikan.
Olen viihtynyt hyvin jokaisessa Unibet Openissa, vaikka kovin monessa en ole pelannutkaan. Tonnin turnaukseen matkustaminen on tuntunut välillä vähän raskaalta, mutta toisaalta sekä pelaajat että järjestävän seuran edustajat ovat harvinaisen mukavaa porukkaa. En kyllä oikein osaa edes arvata miksi. Ehkä pienellä otannalla olen vain vetänyt hätäisen johtopäätöksen?
Valitettavasti pelkkien turnauspelaajien voimin ei yleensä ole saatu välttämättä edes keskikokoisia käteispöytiä oikein kunnolla pyörimään. Ainakaan Pariisissa ja Lontoossa tämä ei ole mikään ongelma, koska paikalliset voimat täyttävät käteiset.
Pääturnaukseen järjestettiin vielä turbona pelattu 1C, jossa lähdön fieldi oli erittäin patonkipitoinen ja oma pöytänikin oli parasta viihdettä. Onnistuin luiskahtamaan kakkospäivälle ja vielä jämärahastukseenkin asti. Eli olen ollut kaikissa pelaamissani Pariisin Unibet Openeissa rahoilla. Tämä tosin oli ensimmäiseni – sekä ensimmäinen rahasijani Unibet Openeissa yleensäkään.
Turbona pelattava keräilyerä pääturnaukseen on muuten erinomainen idea, jonka uskon ottavan vielä enemmän tuulta alleen. Helsingissäkin asiaa kannattaisi pohtia. On paljon pelureita, jotka haluavat pelata nopean turnauksen. Lisäksi on paljon pelureita, jotka haluavat mahdollisimman hitaan struktuurin. Pari erää hitaita ja viimeiset nopeat vaikutti varsin toimivalta ratkaisulta.
Varsinkin kun 1C alkoi klo 20, mikä on monille optimiaika aloittaa. Kun turnaus oli paketissa vähän puolenyön jälkeen, jäi hyvin aikaa vielä pubissa pistäytymiseen. Alan olla liian vanha pelaamaan pitkän turnaussession jälkeen käteistä, mutta pubiin asti sentään jalka vielä nousee.
Lisäksi jalka nousi Pariisissa muutenkin tyydyttävästi. Kävin yhdellä tunnin kävelyllä, jonka aikana en muistellut murtunutta pohjeluuta kertaakaan. Edessä on tosin paljon verta hikeä ja kyyneleitä kuntoutuksen parissa, mutta aion treenata jalkani kuntoon vanhan kyylän raivolla.
Lopetan historiallista ensimmäistä kertaa samalla lauseella kuin viime keskiviikkonakin:
Toivottavasti Unibet Open on tullut Pariisiin jäädäkseen!
P.S. Pariisissa on muitakin pokeripaikkoja, ja pahoittelen itselleni ja muille, etten kysellyt tutuilta baskeripäiltä, missä täällä turnausajan ulkopuolella pelataan. Joka tapauksessa Pariisi on palannut pokerikartalle, ja oletan suomalaisen pokerinuorison taas löytävän ranskalaisen keittiön tarjoamat herkulliset käteispelit.
