Elisabeth II teki tunnetuksi termin ”annus horribilis” vuonna 1992. Ellulla kävi kaikenlaiset kylmät, kun sekä poikansa skandaaliprinssi Randy Andy että tyttärensä ratsastusprinsessa Anne erosivat siipoistaan. Lisäksi ihmisten prinsessa Diana julkaisutti elämäkerran, joka ei antanut erityisen imartelevaa kuvaa sen omasta - ei enää kovin rakkaasta - hörökorvasta kuin sen äidistäkään. Cullinanina valtikassa Windsorin linnassa valonheitin sytytti verhon ja monarkin virka-asunto otti tulipalossa osumaa ihan huolella.
Mie pelkästään hävisin pörssissä sekä rahaa että indeksille.
Kiroan sitä päivää kuin Antti Rinteen vaalivoittoa, kun löysin Nordnetistä indeksivertailumahdollisuuden. Kiinteistösijoitusrahastoihin sijoittamisen jälkeen liki typerintä mitä sijoittaja voi tehdä, on alkaa vertailla salkkuaan pakkomielteisesti indeksiin.
Muistan kuin SaiPan eilisen KooKoo-tappion sen päivän, kun jänkäsin keskustelupastalla yhden natovastaisen ilmastonmuutosdenialistin kanssa siitä, että yritänkö biitata indeksiä vai en. En siis yritä, vaan tavoitteeni ovat ylisyklisen absoluuttisen tuoton puolella. Tätähän denialisti ei luonnollisesti suostunut uskomaan. Toisaalta tiesin biitanneeni indeksin 1986-2015 ihan huolella. Ainakin jos tarkastelulähtökohdaksi otetaan syyskuun 1986 nettovarallisuuteni neljä tuhatta (4 000) markkaa. Tosin en ole marssinut indeksin yli osakepoiminnalla, vaan velkarahan brute forcella.
Mutta itäsavolaisen jänkäämisen triggeröimänä etsin tosiaan Nordnetistä indeksivertailukäppyröitä. Sen jälkeinen verenpaineen nousuni voitaneen laittaa kokonaan tämän digisauruksen saavuttaman Pyrrhoksen voiton piikkiin.
Tiedän nimittäin hyvin, että yksi vuosi on aivan liian lyhyt aika minkään johtopäätösten vetämiseen sijoittajan kyvykkyydestä. Varsinkin kun olen vähän epäluuloinen, riittääkö edes koko elinikä. Tämä siksi, että osakespekuloinnissa onnen osuus on aivan toista luokkaa verrattuna selkeisiin taitopeleihin, kuten pokeriin.
Ja tämän kaiken ”tietämykseni” voimalla katson joka vilun pörssipäivä, olenko sinä päivänä biitannut indeksin. Jonkun pitäisi rangaistukseksi epäloogisuudesta laittaa miut pakkotöihin laskemaan osakerahastoille Sharpen lukuja.
Ehkä se olisi kuitenkin kohtuutonta ja pelkkä viikoittainen julkinen ruoskiminen riittäisi. Ruoskintavuorothan voisi huutokaupata vasemmistoekonomisteille ja ay-pampuille. Kertyneet varat lahjoittaisin valtiovarainministeriölle. Näin saataisiin valtiontalouden vajeesta valtaosa paikattua, luulisin huutokaupattuna olevani varsin arvokas ruoskittava. Varsinkin jos ruoskijoiden ei tarvitsisi laittaa kättä omaan taskuunsa, vaan voisivat käyttää jonkun muun rahoja. Ei kuitenkaan suosikkimaksajansa valtion, muutenhan julkinen velka ei yhtään lyhenisi. Vaikka monet virkamiehet väittävätkin, että heidän palkkojensa nostaminen helpottaisi valtion velkaongelmaa kummasti.
Jos en olisi päätynyt indeksivertailuihin, en luultavasti tietäisi viime vuoden tuloksestani juuri mitään. En ole vuosituloksia varhaisemman pörssiurani aikana laskeskellut. Excel-sulkeiset sopivat toisille ja merkityksellisten sijoituspäätösten pohtiminen toisille. Viime vuoteni perusteella miulle ei sovi kumpikaan.
Joka tapauksessa yritän löytää viime vuoden virheitä. Yhden tajusin jo viime keväänä:
En ole niin hyvä myymään tappiolla, kuin luulin
Olen aina saarnannut, että työntäkää hankintahinnat perheeseenne ja unohtakaa ne muista kuin verotuksellisista syistä.
Viime vuonna jäin jumiin aivan liian pitkäksi aikaa esimerkiksi Fleming Propertiesiin, vaikka miun olisi pitänyt myydä koko Ässäkeskus viimeistään 2023. Tai vielä mieluummin joulun alla 2021, kun entisen lentopallovalmentajani toimitusjohtamalla Meiralla syttynyt tulipalo laittoi myös Flemingin tiloja Vallilassa vuokraamattomaan kuntoon. Tuolloin olisin vielä voinut luiskahtaa koko projektista pienellä voitolla ulos. Ai niin, mutta korot lähtivät nousuun vasta alkuvuodesta 2022, eihän sitä sitten.
Joka tapauksessa lukujen valossa oli jo kauan ollut selvää, että Fleming Propertiesille käy ilman osakkeenomistajien rahaa kuin Jaakko Ilkalle Klaus Flemingin sotilaiden käsissä. Ja Paksu-Aki makasi positionsa päällä vääjäämättä tulossa olleeseen anti-ilmoitukseen asti sisukkaasti kuin demarit toisten taskulla.
Voi olla, että kyseessä oli vain aktiivinen paskaposition unohtaminen, eikä niinkään kurien passiivinen realisoimishaluttomuus. Mutta molemmat toimintamallit ovat osakespekulantille kuin Tasavallan Presidentin vientipalkinto yrityksellä aikoinaan: Ennustavat hyvällä prosentilla pikaista konkurssia.
Flemingissä miun olisi pitänyt noudattaa mentorini ikivihreää ohjetta: Jos positio vituttaa, myy kaikki heti. Ja se oli ensimmäisen kerran joulukuussa 2021.
Muukin osumanottamiseni viime vuonna liittyy enimmäkseen kiinteistösijoitusyhtiöihin. En ole ainakaan vielä oppinut välttelemään niitä, vaikka tiedän toimialan vaikeasti skaalautuvaksi. Mutta toivottavasti seuraavassa syklissä osaan irrottaa tai vähintään keventää jopa jo ennen kuin korot kääntyvät nousuun.
Tykkään noteeratuista yhtiöistä, koska niitä voi ostaa ja myydä silloin kun haluaa. Tämä merkittävänä erona esimerkiksi kiinteistörahastoihin, joita voi myydä vain silloin kun rahastoyhtiö sen sallii. On muuten hieno bisnes pyörittää suljettua kiinteistörahastoa. Hallintopalkkiot juoksevat, ja mitään ei tarvitse yrittää myydä.
Vuonna 2024 en oppinut varomaan kiinteistörahastoja, koska niihin en ole koskaan harkinnutkaan sijoittaa. Toivottavasti opin kuitenkin entistä herkemmin hyppäämään uppoavista laivoista.
Ja joo, en oppinut asettamaan stop losseja. En vieläkään näe osakkeen hinnan halventumista myyntiperusteena. Momentumsijoittamista en tule oppimaan ikinä. Eduskunnan puhemiehelle osakkeet ovat abstraktioita, miulle yhtiöiden osia. Oman filosofiani mukaan yleensä kannattaa sijoittaa mieluummin abstraktioihin, kuin siihen mitä pankin sijoitusneuvoja mainostaa riskittömänä ja konservatiiviselle säästäjälle sopivana kohteena. Kuten kiinteistösijoitusrahastoihin. Ehkä edustaja Halla-ahokin oppi tämän omassa kiinteistörahastospekulaatioissaan?
En mie vielä juuri mitään oppinut
En suostu ripottelemaan viime vuoden takia tuhkaa päälleni, vaikka nykykiloissani säkkeihin pukeudunkin.
Viidentoista vuoden träkkini tarjoaa kyllä syytä huoleen. Mutta ei riittävästi perusteita paniikkinappulan painamiseen, eli osakeindeksirahastosijoittamiseen siirtymiseen.
Jaoin tämän käyrän rauhoitellakseni ilkkumisinnokkaita, joita tiedän jonossa olevan kuin väkeä ämpäripäivänä Tokmannin edessä. Mutta huomautan itselleni ja muille: Tämä ei tarkoita, että seuraavan viidentoista vuoden aikana biittaan yhtään mitään tai edes teen positiivista tulosta. Voi olla, että olen jo liian vanha ja degeneroitunut. Eli en vain ymmärrä miten tuottamattomat omaisuuserät ovat jatkossa keisari ja kaikki perinteiset yhtiöt menevät nurin, kun AI syö ne huolellisemmin kuin Kronos lapsensa.
Strategiani pysyy takaiskuista huolimatta samana. Yritän painaa kaasua, kun näyttää pahalta, ja se tilanne oli Helsingissä ainakin vielä joulun alla. Pörssipäivittäin kikkailen pientä nököä ja sitten kun tähtisilmätkin alkavat ostaa osakkeita alan pikkuhiljaa tiputtaa sijoitusastettani reilusti alle sadan.
Joten lienemme valmiita vastaamaan otsikon kysymykseen ”Opinko mitään annus horribilisista 2024?”
Kyllä opin: Olen liian vanha muuttamaan maailmankuvaani radikaalisti. Kykenen kuitenkin ehkä vielä johonkin hienosäätöön.
Kansallisgalleria: Kaarle-herttua herjaa Flemingiin sijoittaneita.
P.S. Pahinta mitä huonoista sijoitusvuosista voi seurata, on luopuminen osakesijoittamisesta. Ensimmäiset kaverini luovuttivat jo 1990-luvun alun oikeassa lamassa. Teknokuplan puhkeaminen huuhtoi osakesijoittajia pankkitalletusten kivisille rannikoille. Finanssikriisissä meni sitten jo enimmäkseen nuorempien sukupolvien edustajia. Sekä korona että itänaapurin pienikokoinen dementikko harvensivat myös osakesijoittajien rivejä. Mutta oli kylmä taikka vari, yhtiöt yrittävät ikuisesti tehdä lisää tulosta. Tätä eivät poista diktaattorit, pandemiat eivätkä edes demokraattisesti valitut narsistivanhukset. Sosialismi toki auttaisi, mutta eiköhän sen näytöt ole jo annettu jopa enemmistön nuorisosta mielestä.
P.P.S. Vuosi 2024 ei ollut likikään huonoin osakesijoitusvuoteni. Luultavasti se oli 1990, kun sukelsin syvemmälle velkasuohon kuin Joukahainen Väinämöisen laulamana. Mutta en luovuttanut. En edes Aino-siskoa. Olisin kyllä siskosta luopunut, jos olisin veloistani päässyt. Mutta kun oli vain kaksi pikkuveljeä, eikä niitä velkoja-Väinämöiseni huolineet.
P.P.P.S. Silläkin uhalla, että Turun apulaispormestari Piia Elo (sd.) ja etukireät kaverinsa pitävät sitä poliittisesti epäkorrektina, kerron että Cullinan-timantti tunnetaan Suomessa paremmin nimellä Afrikan Tähti.
Siellä missä poltetaan lautapelejä, poltetaan kohta ihmisiäkin.
