Jos kurkkaa näinä päivinä Prahan Hiltonin käteis- tai turnauspelejä, voi todeta livepokerin elävän vahvempana kuin liberaalin demokratian. Kun tulin sunnuntai-iltana viimeiselle EPT-ristiretkelleni, oli kaikkiin kolmeenkymmeneen käteispöytään kymmenien pelureiden jonot. Päätinkin hyötykäyttää odotettavissa olevan tuntien jonotusajan ottamalla normaalit ruokajuomat ilman kunnon ateriaa ja menemällä nukkumaan. Pelit pyörivät täällä 24/7, joten tämä ei ollut ihan niin epäammattimaista kuin miltä kuulostaa.
Kun sitten maanantaiaamuna lopulta pääsin sorvin ääreen, en ole valveillaoloaikana juuri muuta tehnytkään kuin katsellut korttien ovaalissa kiertämistä. Olen myös nähnyt paljon vanhoja tuttuja vuosikymmenten takaa. Tosin ensimmäisessä käteispöydässäni 200/400 korunan (=8/16EUR) pottiomahassa en varsinaisesti tuntenut ketään. Tämä on muuten yleensä odotusarvomielessä erinomaisia uutisia. Seurassa ei ollut tälläkään kertaa mitään erityistä valittamista.
Pelaamisen miellyttävyyttä täällä haittaa ainoastaan 525 korunan (=20EUR) reikkicappi. Olen vuosikausia ihmetellyt, miten ammattipelurit kitisevät korkeista reikeistä, ja sitten tyytyväisenä kasvattelevat potteja marginaalikäsillä, jotta päästäisiin maksamaan täysi vero jokaisesta potista. Amatöörit taas eivät yleensä edes tiedä, paljonko potista otetaan. Ovatpahan vain tyytyväisiä, jos heille jotain merkkejä takaisin työnnetään.
Suuruusluokkaa puolet pelureista täällä on itänaapuristamme. Maailmassa on muuten pelottavan paljon hyviä venäläisiä pokerinpelaajia. Kun katselee CNN:ltä ulkoministeri Lavrovin kertovan vakavalla naamalla läpinäkyvän valheen toisensa perään, ymmärtää miksi venäläiset ovat pokerissa luontaisesti lahjakkaita. Onneksi ovat kuitenkin kuumaverisempiä kuin me ugrit, jotka reagoimme tunteellisesti korkeintaan jääkiekon maailmanmestaruuksiin.
Ilahduksekseni olen nähnyt myös kaksi vanhaa tuttuani Puolasta. Rehellisesti sanottuna luulin molempien siirtyneen jo pokerinpelaajien hautausmaalle eli Poikkilandiaan. Andrzej Siemieniak teki pokeriosaamisellaan lähtemättömän vaikutuksen vetämällä Helsingissä vuonna 2000 Seven Card Stud –turnauksessa lähes kaikki kädet ja voittamalla niistä suurimman osan sekä koko turnauksen. Niin vain hän istahti tyytyväisen oloisena isoon omahapöytään 16 vuotta myöhemmin, vaikka toista olin aavistellut.
Viime vuosituhannen loppupuolella Euroopan käteispelit pyörivät hyvin paljon Wlodzimierz ”Willy” Laczkowskin ympärillä. Saksalaiset jopa virittivät Baden Badenin kasinolle oman WillyGamensa, eli privaattipelin, johon ilman hyviä suhteita kasinon johtoon ei ollut mitään asiaa. Koska Willyn käteishuolto aina välillä yski jo liki 20 vuotta sitten, arvelin varapatruunoiden loppuvan jossain vaiheessa. En ole tällä reissulla päässyt vielä nauttimaan Willyn karismaattisesta seurasta, koska hän on pelannut eri pöydässä ja pykälän isompia pelejä kuin minä.
Siinä missä pokeriammattilaiset valittavat loputtomasti korkeista reikeistä, huonoista jakajista, hitaasta palvelusta ja siitä miten maahanmuuttajat vievät verorahat ja raiskaavat vielä kaikki naisetkin päälle, Andrei ja Willy pelaavat tyytyväisen oloisena vuosikymmenestä toiseen. Mitä ilmeisimmin heidän tulonmuodostuksensa tapahtuu jossain muualla kuin pelipöydässä ja sitä on riittävässä määrin. Lisäksi he vaikuttavat selvästi onnellisemmilta kuin keskimääräinen pokeriammattilainen.
Minäkin olen ollut melko pahalla tuulella viime päivinä. Tämä on johtunut siitä, että olen nukkunut huonosti ja jäänyt murehtimaan liberaalin demokratian alamäkeä. Pokeriammattilaistenkin keskuudessa alkaa nimittäin olla merkittävä edustus väestönosalla, joka uskoo Suomessa olevan 1000 ISIS-terroristia. Minulle ei ole selvinnyt, miksi pataan ottamassa oleva armeija on lähettänyt muutamasta kymmenestä tuhannesta taistelijastaan tuhat juuri Suomeen. Daesh itse väitti vuonna salakuljettaneensa pakolaisten mukana Eurooppaan 4.000 soturia. Tästä loogisesti ajatteleva pokerinpelaaja voisi muuten päätellä, että ei niitä ainakaan enempää ole. Näistä neljästätuhannesta tuhat Suomeen tuntuisi kyllä aika isolta ruudinhaaskaukselta. Lisäksi kun terrorismin logiikka pohjautuu pelotevaikutukseen, suhtaudun vähän epäluuloisesti terroristien omiin ilmoituksiin reserviensä suuruudesta.
Minä olen oikeasti kauhuissani, miten kukaan vielä hengissä oleva pokeriammattilainen voi uskoa Mitä Vittua –paskaan. Loogisen päättelykyvyn pitäisi riittää parempaan. Minun teoriani mukaan kyseessä on suurelta osin vastareaktio valtamediassa suositulle vastapuolen epäloogisuudelle. Kun lukee jonkun Saku Panopojan blogista, että köyhien lapsilla ei ole mitään asiaa opiskelemaan ainakaan yliopistoon, nousee verenpaine itseään tolkun ihmiseksi luulevallakin. Jos Timosen tekstien tarkoitus on maksimoida saadun punavihreän pimpsan määrä, ovat tekstit sinänsä ihan loogisia. Tai jos idea on vaikuttaa populistiääliöltä totuuteen vähän vakavammin suhtautuvien silmissä, tämäkin onnistuu ihan hyvin. Saku voisi kysyä esimerkiksi minun vanhemmiltani, onko köyhien lapsilla mitään mahdollisuuksia korkeakoulutuksen saamiseen.
En sentään usko sakutimosten tarkoituksena olevan ajaa tolkun ihmisiä vetämään huppua päähän ja sytyttelemään tuliristejä. He eivät vain ymmärrä, että juuri sitä he saavat aikaan.
Pokeriammattilaiselle on elintärkeää ajatella tyyliin ”Nuo ajattelevat minun olevan elämään kyllästynyt kyylä, niinpä bluffaan jotakuta isosti heti sopivan paikan tullen. Lisäksi varaudun koppaamaan muiden pillejä”. Me ohiammutut mietimme koko ajan mitä meistä ajatellaan ja mihin muutoksiin muiden toiminnassa se johtaa. Valtaosalle toimittajista tämänlaisessa pohdinnassa on liikaa liikkuvia osia. Nigel Farage ja Donald Trump kiittävät saamastaan tarkoituksettomasta tuesta.
Olen muuten kateellinen toiselle ohiammutulle Jari Saloselle. Syömässä käydessämme tuppaan vaahtoamaan silmät palaen näitä juttuja pitkäaikaiselle taisteluparilleni. Hän on pitkälti samaa mieltä ja höröttää eikä ota suurempaa stressiä, vaan vaikuttaa hyvin elämäänsä tyytyväiseltä. Todella ärsyttävä jätkä.
Miekin koitan ottaa loppuviikon ilon irti toistaiseksi ohiammutuksi tulemisestani. Tämä olisi kohtuullista, koska saan tehdä sellaista työtä, mistä nautin. Siitä maksetaan hyvin, joskin melko epäsäännöllisesti. Pörssikurssitkin ovat iloisesti nousussa. Vielä kun pärjäisi kohta alkavassa pääturnauksessa, niin mikäs tässä olisi minunkin myhäillessä.
P.S. Jotta kirjoittaisin sitä, mitä kaupunkilehdetkin minun halusivat aikoinaan kirjoittavan, eikä esimerkiksi monopolivastaista propagandaa, kerron yhden pokerijuorun.
Yksi suomalainen pokeriammattilainen oli pelannut King’s Casinon omistajan Leonin kanssa 300.000 euron potin ja hävinnyt sen. Hän oli aloittanut tosin 10.000 eurolla. Taskussa oli ollut toinenkin kymppi, jonka Leon oli nähnyt ja pakottanut laittamaan peliin ollessaan itse kuusinumeroisessa kuopassa. Mie olen heikompaa ainesta, koska en ole koskaan pelannut edes kuusinumeroista pottia. Toivottavasti vielä joku päivä…
