Olen yleensä tullut hyvin juttuun Brittiläisen Imperiumin edustajien kanssa. He eivät ole edes höristäneet korviaan, kun olen ystävälliseen tyyliin vitsaillut heidän taipumukselleen vaatia noudatettavan kotikasinonsa sääntöjä Manner- Euroopan pokeripöydissä. Mitä sitä metsäläisten pienestä vinoilusta välittämään, ja sitä paitsi ne eivät kuitenkaan ymmärrä sivistyksestä mitään.
Kun ensimmäisen kerran kävin Victoria Casinolla Lontoossa, minun piti hakea sisäänpääsyä faksilla 48 tuntia ennen saapumishetkeä ja jäsenyyteen vaadittiin vanhan jäsenen suositus. Tämä aikaväli lyheni myöhemmin 24 tuntiin ja minulle myönnettiin lopulta jäsenyyskin kuningattaren armosta ja jonkun brittipelaajan suosituksesta. Jostain kumman syystä nykyisin pääsee jäseneksi suoraan passin esittämällä. Onko mahdollista, että Good Old England pystyy uudistumaan joissain muissakin asioissa?
Ihastuin Victoriaan heti ensi tapaamisella. Kaikki toimi erinomaisesti ja tuohon aikaan Manner-Euroopassa näin eivät asiat olleet ehkä Wienin Concord Card Casinoa lukuun ottamatta missään. Pelailin vuosituhannen vaihteen liepeillä Lontoossa satoja tunteja enimmäkseen Monkey Gamea, eli 500 punnan sisäänoston käteispeliä, enkä valita tuloksista. Monkey tulee cockneystä, Lontoon huonompien alueiden murteena tunnetusta slangista. Viidelle sadalle punnalle lanseerasivat nimen Intiaa sivistämästä palanneet brittisotilaat. Silloisessa 500 rupian setelissä kun oli apinan kuva. Sivistys levisi siis molempiin suuntiin.
Hotelli Metropolessa olin ennen tätä reissua viettänyt yhden yön. Olin nimittäin vuonna 2001 varannut huoneen Metropolesta viikoksi, mutta huone ei kelvannut matkaseurueelle. Miulle olisi kyllä käynyt, olin nimittäin aiemmin yksin matkatessani majoittunut paljon kälyisempiin lääviin. Menimme sitten yhteen Sussex Gardensin Bed&Breakfastiin, josta sai savuttoman huoneen varustettuna tuhkakupeilla. Noissa silloin 50 punnan sokkeloisissa majataloissa sitten yövyin Lontoon pelireissuilla jatkossakin, koska olivat vähän lähempänä kasinoa ja vielä halvempia.
En ole tyyliin vuosikymmeneen harrastanut pokerimatkailua juuri Lontooseen. Pariisista löytyi vielä paremmat pelit, vaikkakin paljon huonommat olosuhteet ja ikävämmät ihmiset. Muuta Lontoon matkaa on kyllä ollut, koska siellä saavat rahapelitoimintaa harjoittaa nekin, joiden ei ole pakko valehdella monopolin olevan peliongelmaisten asialla. Pari kertaa olen näillä retkillä pistäytynyt kurkkaamassa actionin aika hyvissä messutunnelmissa. Näistä sessioista ei ole enempää lapsille kertomista.
Nyt olin Unibet Openin parissa nykyisessä Hilton Metropolessa neljä yötä ja pelasin Victoriassa viisi sessiota. Jos suihkusta olisi saanut tulemaan sopivan lämmintä vettä ja netti olisi toiminut pätkimättä, ja muistanut pelkän ala-aulan, olisi voinut luulla majoittuneensa neljän tähden Hiltoniin. Tosin ei miulla ollut mitään hätää sen jälkeen kun sain höyhentyynyt vaihdatettua.
Metropole on Lontoon halvemman hintaluokan hotelliksi ihan ok, ja edelleen se on lähellä Victoriaa. Hilton näköjään ei vahdi brändiään sen enempää kuin Royal Ravintolat Helsingin kasinoravintolassa vahtii.
Mutta kun tapasin uudelleen nuoruudenrakkauteni Victorian, unohtuivat ensimmäisen maailman majoitusmurheet kokonaan. Turnaukset alkoivat ajallaan ja käteispelit toimivat kuin vanhojen junien vessat. Pelaajissa oli aika paljon samoja kuin 20 vuotta sitten, ja he eivät olleet varsinaisesti kehittyneet.
Pelasin 90-luvulla kaksi turnausta Victoriassa ja totesin turnausten tason kovemmaksi kuin käteispelien. Niinpä päädyin nuorena nälkäisenä pokeriammattilaisena sutimaan käteistä 14-tuntisia päivä, ja luovuin turnauspelaamisesta Lontoossa kannattamattomana tai ainakin vähemmän kannattavana.
Nyt pelasin Unibet Openin kaikki turnaukset, mitkä ehdin. Olin aivan kuin lapsi karkkikaupassa, koska pöydät vaikuttivat hyvin pehmeiltä ja tykkäsin struktuureistakin. Valitettavasti mie olin osa sitä pehmeää fieldiä. Pelasin viisi turnausta, ja kaikki huonosti. Vähän luulen, että viikko Helsingissä, kolme Australiassa ja viikko Tallinnassa pokeriturnauksia tänä vuonna oli nykyturnauskestävyydelleni liikaa pohjia.
En ole aiemmin kiertänyt Unibet Openeita, koska olin pitänyt kuulemani perusteella turnauksia ja käteispelejä liian pieninä. Kiertelin kyllä vastaavia European Masters of Pokereita, mutta siihen oli muitakin kuin peliperusteisia syitä. Tämä oli nyt toinen iskuni näihin, ja en varsinaisesti ihmettele miksi Unibet osti iGamen eikä toisinpäin. Näissä on selkeästi panostettu pelaajien viihtyvyyteen, ja kaikki toimi tehokkaasti, mutta rennosti. Ilmaista viiniäkin oli tarjolla pääturnauspelaajille, mutta en ottanut, koska halusin pelata A-peliäni. Kaikki eivät olleet vielä lasejaan tyhjentäneet, kun mie sitten C-pelisuorituksella tipuin.
Aion jatkossakin osallistua näihin karkeloihin. Ymmärrän hyvin, että Victoriassa pidettävään turnaukseen väki on majoitettava Metropoleen, muuta vastaavaa ei ole lähellä.
Varsinkin aion osallistua Unibet Open Lontooseen ja Romaniaan, jos sellaisia vielä järjestetään. Lipunmetsästäjä ei nimittäin tullut kummastakaan maasta saaliin kanssa kotiin, vaikka kovasti yrittikin. Lisäksi vanha suola janottaa vielä uudelleen maistamisen jälkeenkin ja uskon, että nuoruudenrakkauteni Victoria ottaa minut edelleen avosylin vastaan.
P.S. Jos olisin LinkedInissä, lisäisin kontakteihini Bank of Englandin. Tein nimittäin reissussa bisnestä The Old Ladyn kanssa. Kävin vaihtamassa siellä vanhentuneita puntia uusiksi. Älkää kertoko Mark Carneylle, että otin valokuvia jonossa, saattavat muuten bisnekset kärsiä. Ei välttämättä muuten olisi tullut mieleen, mutta kun siellä oli iso ”no photography”-kyltti ja vielä kameran päälle vedetty ruksi, jos eivät kaikki siirtolaiset muuten ymmärrä.
