”Norja on Suomen lisäksi esimerkki EU-maasta, jossa on nettirahapelimonopoli. Ja siellä rahansiirtoja rahapelisaiteille blokataankin, toisin kuin Suomessa.”
Tämän taisin viimeksi kuulla Aallon Kauppakorkeakoulun ”Suomalainen voittaa aina” -paneelissa. Huomautin tässäkin yhteydessä, että viimeisten tietojeni mukaan Norja ei ole ainakaan vielä liittynyt EU:hun.
Mutta rahapelimonopoli turskilla kyllä on. Kuten kartasta näkyy, Eurooppa on niitä täynnä:
Norja on siitä erikoinen maa, että siellä on omaa pokerilainsäädäntöäkin. Suomessahan pokeria sääntelee arpajaislaki, ja pokerinpelaajien kannalta oikein hyvä niin.
Vuodesta 2015 Norja laillisti kotipelit. Kaikki on laillista, kunhan kaikki pelurit ovat kotoisin samalta alueelta, kukaan ei pelaa yli 1000 Norjan kruunulla (94€), pelaajia ei ole yli kymmentä ja pelataan tosiaan kotona eikä missään kaupallisessa tilassa.
Pokerisivistyneille oli jo tässä vaiheessa juridiikkaa selvää, että laittomia pokeriklubeja Norjasta toki löytyy. Turskat kun ovat pokeripiireissä tunnetusti innokkaampia kuin parempia pelureita. Miulla onkin teoria, että kieltolaki tuottaa huonompia pokerinpelaajia. Toistaiseksi omat ja suomalaisten taistelutoverieni empiiriset tutkimukset tukevat teoriaa vahvasti.
Toki vaikutuksensa on myös öljyrahalla. Tunteeko joku hyvän saudi-arabialaisen pokerinpelaajan? Todennäköisesti kyllä sellainenkin on olemassa, kun norjalaisiakin pokeriammattilaisia kerran on.
Bergenin yliopisto tutki norjalaisten peliongelmaa Lotteritillsynetin (paikallinen arpajaishallinto) toimeksiannosta. Toimeksiantaja on tässä yhteydessä pakko mainita, koska rahapeliyhtiöiden tilaamiin tutkimuksiin suhtaudutaan Suomessa perinteisesti hyvin epäluuloisesti. Esimerkiksi vuoden 2012 ”Suomen rahapelimarkkinat” -tutkimuksesta tuore RAY:n toimitusjohtaja Velipekka Nummikoski totesi: ” Vaikuttaa, että tutkimus on tehty Turun yliopiston Unibet-osastolla”.
Eikä tutkimuksesta toki silloin mitään vakavaa poliittista keskustelua syntynytkään. Puolueettomalta taholta tullut ad hominem oli niin vahva argumentti, että tutkimusta tuskin kukaan muu vaikutusvaltainen poliitikko kuin Numppi lukikaan.
Bergeniläisten tutkimuksen mukaan 1,4% (vs. 2015 0,9%) turskista oli ongelmapelaajia, 3,1% (2,3%) riskipelaajia ja 8,8% (7,7%) matalan riskin pelureita. Muutos ongelmapeluisempaan suuntaan oli tilastollisesti merkityksellinen 62%, joskin peliongelmat olivat matalammalla tasolla kuin 2005-2010. Vuonna 2007 norjalaiset muuten lähettivät kaikki rahapeliautomaattinsa kohti parempia kalastusvesiä. Tosin vuodesta 2009 alkaen vuonojen ääreen on asennettu pieniä määriä IVT-peliterminaaleja, joissa voi vastuullisia monopolipelejä roiskia.
Alla hilpeä kuvaaja, miten nämä automaatit tuottavat eniten heti tilipäivän jälkeen ja loppukuusta on sitten hiljaisempaa. Tähän toki vaikuttaa myös tappioraja 2.200 NOK per turska per kuukausi.
Toki tässä asteikon alaraja on tarkoituksellisesti laitettu neljään megaan, eikä nollaan. Mutta olen nähnyt paljon rivomminkin modattuja käppyröitä.
Rahapelitutkijat näkisivät varmaan mielellään tämän datan markettien mummorullistakin. Ketään heistä tuskin yllätti, että ongelmapelaaminen pohjoisnaapurissammekin painottuu matalatuloisiin ja heikosti koulutettuihin.
Norjassa ja Suomessa monopolit perustelevat olemassaoloaan ongelmapelaajien suosimisella. Puolet norjalaisista pelureista sutii rahansiirtoblokeista huolimatta kuitenkin ulkomaisilla pelisivustoilla.
Näytöt rahansiirtoblokkien tehokkuudesta peliongelman suitsimiseen ja rahapelimonopolin markkinaosuuden puolustamiseen on tässä nähdäkseni annettu. Ei sillä, että tämä tai mikään Blokkikoskille enää riittäisi. Olisi kovin noloa kääntää takki toiseen kertaan.
En ole tälläkään kirjoituksella lobbaamassa lisenssijärjestelmää. Nykyjärjestelmä on pokerinpelaajan silmin paras olemassa oleva optio. Kunhan naureskelen neljännesvuosisataisille argumenteille ”Rahapelimonopoli suojelee peliongelmaisia” ja ”Suomella on maailman paras rahapelijärjestelmä”.
Suomalaisessa rahapelijärjestelmässä olisi voitu tehdä fiksujakin uudistuksia, ellei näitä kahta propagandalausetta olisi niin monet niin pitkään uskoneet. Tai ainakin väittäneet uskovansa.
Joillekin ihmisille voi valehdella kaiken aikaa, ja kaikille jonkun aikaa, mutta ei sentään kaikille ja kaiken aikaa.
