Kolumnit

Nordea pankittaa

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

Kirjoittelin kuukausi sitten kuvittelevani näkeväni Helsingin päälleräityssä pörssissä pientä nykimistä, koska laajamittaisia verilöylyjä ei runsaista tulosvaroituksista huolimatta enää ollut tullut. Tämä viikko vahvisti kutitustuntumaani. Tietoevryltä tuli pienehkö negari ja kurssi ylös neljä pinnaa @17,87. Nokian liikevaihto teki nykyhistorian pohjat ja osakehan olikin sitten perjantain iltamessussa vuoden huipuissa seitsemän prossaa viikosta plussalla @4,27.

Entinen kumisaapasvalmistaja teki nähdäkseni hyvän rekryn palkatessaan geopolitiikasta ja yhteiskuntasuhteista vastaavaksi johtajaksi Mikko Hautalan, Suomen entisen Yhdysvaltojen (2020-2024) ja Venäjän (2016-2020) suurlähettilään.

Viikon otsikkopalkinnon myönnän kuitenkin Kauppalehdelle. ”Nokia nousussa nimitysuutisten myötä” oli nykypäivän otsikoinnille tyypillinen rimanalitus. Nokia nousi perjantaina kahdeksan (8) prosenttia = kaksi (2) miljardia = 2 000 000 000 euroa. Niin hyvänä täydennysmiehenä kuin Hautalaa pidänkin, arvioisin hänen nimitysuutisensa vaikutuksen pörssikurssiin samaksi kuin Saska Saarikoski antoi Trumpille valintatodennäköisyydeksi 2016 eli 0,0 prosenttia.

Jos poikani joku päivä kysyisi alkaako hän strippariksi vai Almalle otsikoijaksi, neuvoisin aloittamaan raivokkaan lankuttamisen ja muutenkin laittamaan kroppaa esittelykuntoon.

Ex-pankkitoimihenkilön olisi pitänyt pysyä pankissa

Nordea teki kolmannella kvartaalilla osakekohtaista tulosta sentin yli analyytikkojen odotusten. Joten pörssikurssinsa nousi seitsemisen (7ish) prosenttia sulkien perjantaina @11,08. Aika iso liike Fabianinkadun raskaimmassa (39Mrd€) lapussa melko pienellä odotusylityksellä.

Jos olisin viimeisen vuoden kikkaillut vain Nordealla, hymyilisin välillä jopa selvänä.

Nordea on jakanut niin paljon osinkoa (0,92€), että pörssikurssin vertailu on oikeudenmukaisempaa hintaindeksiin OMXHPI, joka ei sisällä osinkoja toisin kuin OMXHGI.

Jokaisessa tämän vuosituhannen pankkikriisin poikasessakin olen ostanut Nordeaa. Tämä on ollut sikäli helppoa, että olen asiakkaana tiennyt, että ei sieltä riskilainaa Nallen aikana saanut käytännön lainkaan. Pankkikuluja kyllä sisukkaasti nollakorkojen aikaan nostettiin, mutta ei tietenkään korkojen nousun myötä ole laskettu.

Joten ilo on ollut Norppaa hodlailla. Asiakkaana ei ole ollut ihan yhtä suurta juhlaa sen jälkeen, kun pitkäaikainen pankinjohtajani jäi eläkkeelle. Olin jo menossa Handelsbankeniin ex-pankinjohtajani entisen oikean käden perässä, mutta ne myivät henkilöasiakkaansa Äss-pankille.

Ideologisista syistä yritän suosia yksityisiä yhtiöitä ja olen siten edelleen jumissa Nordeassa. Betsaisin sen puolesta, että kerron samaa tarinaa hiekkahoitoon asti. Vanhana uuteen vaihtaminen on vähän arveluttavaa touhua muutenkin.

Nordean osarissa kiinnitin eniten huomiota kahteen lukuun. Oman pääoman tuotto 16,7% on lähes käsittämättömän korkealla tasolla näin isolle kioskille. Frank Vang-Jensen imee meistä asiakkaista kaikki veret irti ja vieläpä tehokkaasti. Silti osakekohtainen oma pääoma 8,98€ arvostetaan vain kertoimella 1,2. Tätä on hyvä hahmotella vähän päissäänkin laskien. Jos jakaa 16,7% Nordean P/B-luvulla 1,2, tulee vielä melkein 14 prosenttia.

Tuntuisi siltä, että osakkeenomistaja saa hyvin tuottoa rahalleen vielä nousseellakin pörssikurssilla. P/E-lukuorientoituneille kerrottakoon, että Nordean P/E:ksi lähivuosina ennustetaan nykykurssilla suuruusluokkaa 8. Koko parjattu pörssimme tai tarkemmin määriteltynä OMXH25 (=25 raskainta kioskia) treidaa P/E 14. Käyttääkseni talouslehdistön harhaanjohtavinta nykytermiä, voimme nähdä Nordean osakkeessa vielä hyvin ”nousuvaraa”.

Korkojen lasku tuo painetta korkokatteeseen joo, mutta tuo se kyllä sekä luottokysyntää että nostaa varainhoidon tuottoja. Aina välillä ihmettelen, mistä varainhoitajat saavat ne kaikki rahansa hoitoon, kun itse hoitaminen on nykyisin niin helppoa ja halpaa.

Ja sitten aina välillä porukat jostain käsittämättömästä syystä kyselevät miulta, mihin ne perintörahansa tyrkkäisivät. Mie vastaan konsistentisti kansanedustaja Paatena ”Vähäkuluisiin osakeindeksirahastoihin”. Ja sitten niille lopulta myy joku geelitukka jotain struksia (=strukturoitu sijoitustuote eli kusetusta) tai piiloindeksoitua kahden pinnan vuosikuluista pankin lippulaivatuotetta.

Näkisin Nordean merkittävimpänä uhkana poliittiset riskit. En siis palvelunestohyökkäyksiä tekevät ryssät, vaan rahapulassa olevat valtiovarainministerit. On hyvin poliittisesti houkuttelevaa napsia irtopisteitä kansalta ja pankeilta rahaa joillain innovatiivisilla pankkiverohärpäkkeillä.

Nordea ja muutkin pohjoismaiset pankit ovat enimmäkseen hyvässä kunnossa ja niillä on paljon rahaa. Se, että asiakkaat nämäkin verot lopulta maksavat, ei yleensä kiinnosta sen enempää ministereitä kuin suurta yleisöäkään. Toivottavasti Riikka Purralle riittää Nordealta 20 prosenttia yritysveroa ja osakkaidensa osinkoverot päälle, eikä suunnittele lypsävän norpan tappamista.

Positiivisista lausunnoistani huolimatta en usko lisääväni kuitenkaan Nordeaa ainakaan tähän hätään näillä hinnoilla. Tarkkasilmäisimmät huomasivat käppyrästäni, että juustohöyläsin Nordea-positiotani perjantaina. Pidän mahdollisena, että taantuvassa Euroopassa saadaan vielä joku pankkikriisin poikanen jossain vähän etelämpänä. Jolloin ulkomaan pellet laittavat Nordean samaan koriin unicreditien kanssa ja sitä saa taas halvemmalla takaisin.

Ellei näin käy, pystyn elämään aavistuksen pienemmän Nordea-positionikin kanssa.

P.S. Joku Hakalin Liikenneympyrän Nero vaihtoi osakesäästötililläni Nordeat @7,257 Cityconiin @8,118 helmikuussa 2021 tarkoituksenaan vaihtaa takaisin, kunhan spreadi levenee. Ja spreadihän onkin leventynyt, kun Nordea maksaa nykyisin reilut seitsemän euroa enemmän kuin Kaupunkihuijari.

Mainos: Coinmotion

Avaa ilmainen tili ja myy ja osta kryptovaluuttoja alhaisilla välityspalkkioilla.

Artikkelit

Applied Nutrition - Kasvuhakuinen lisäravinnebrändi Briteistä

Pentti Jokinen
21.12.2024
east Lue lisää
Henkilökohtainen talous

Esa Juntunen: Mitä on todellinen vauraus ja tuoko raha onnea?

Esa Juntunen
16.12.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Outokumpu varoitti

Aki Pyysing
15.12.2024
east Lue lisää