Casino Helsingin Fennia Salonkiin oli kokoontunut viime torstaina Rahapeliareenaan täysi sali rahapelimonopoliriippuvaisia. Ilmeisesti huhut paikan hyvistä tarjoiluista olivat levinneet läpi koko Suomen rahapelikentän.
Paikalle oli kutsuttu myös monopolia julkisesti arvostelleita. Meitä oli paikalla ainakin viisi. Tämä oli kuitenkin viisi enemmän kuin kymmenen vuotta sitten vastaavissa tilaisuuksissa oli.
Tilaisuuden hosteina toimivat Matti Hokkanen RAY:lta ja Ilkka Juva Veikkauksesta. Hokkanen esitteli Juvan komeammaksi herrasmieheksi ja Juva Hokkasen herrasmieheksi siihen asti kunnes laittoi kravatin kaulaansa. Herrat olivat kuulemma sopineet jättävänsä kravatit laittamatta.
Tilaisuuden avasi RAY:n toimitusjohtaja Velipekka Nummikoski. Ensin hän kysyi ketkä tuntevat tarinan Kalle Jalkasesta. Kaikki sivistyneet suomalaiset tuntevat tarinan Kallesta, joka 1936 talviolympialaisten viestinhiihdon ankkuriosuudella ohitti ensin norjalaisen, tiputti sitten tekohampaansa, kävi hakemassa ne, jolloin norjalainen meni ohi. Lopussa Kalle ohitti uudelleen kilpailun nopeimmalla osuusajalla. Minun lisäkseni paikalla oli pari muutakin sivistynyttä.
Nummikoski kertoi Suomella olevan maailman parhaan rahapelijärjestelmän. Sen jälkeen hän kehotti paikalla ollutta arpajaishallintopäällikkö Jouni Laihoa sulkemaan korvansa, koska aikoi puhua rahasta.
1,1 miljardia euroa, jonka Suomen rahapelijärjestelmä tulouttaa, onkin paljon rahaa, mutta ääneen tätä ei saisi sanoa rahapelimonopolijärjestelmän perusteluksi, koska se ei EU:lle kelpaa. EU:hun päin kuuluu esittää oltavan rajoittamassa pelihaittoja.
Numpin mukaan Suomen rahapelit tuottavat enemmän ja tehokkaammin yhteiseen hyvään kuin muiden pohjoismaiden järjestelmien. Peliongelman hän kertoi Suomessa pysyneen ennallaan tai laskeneen hiukan ja monopolilla olevan kansan tuki takanaan.
Sen jälkeen päästettiin ääneen pelialan murroksesta kertomaan Suomen pelialan kattojärjestön Neogamesin johtaja Koopee Hiltunen. Tässä pelialalla tarkoitetaan ns. viihdepelejä, ei rahapelejä. Minä hetken hämmästelin kutsua lukiessani, että paikalle tulee maltalaisen rahapelitoimittajan Neogamesin edustaja.
Koopeen mielenkiintoisessa esityksessä viihdepelimaailmasta korvaani särähti hänen käsityksensä rahapeleistä. Hänen mukaansa rahan ansaitseminen on päämotivaatio rahapelaamiseen.
Rahan voittamisen mahdollisuus tekee rahapelit houkutteleviksi. Mutta kyllä valtaosa rahapelaajistakin on viihdepelaajia. Jos kertoo pelaavansa esim. automaatteja tai rulettia rahaa voittaakseen, on kyseessä varmasti jo melko pitkälle kehittynyt peliongelma.
RAY:n digitaalisten kanavien johtaja Jani Engberg kertoi meille, että suomalainen viettää aikaa erilaisten ruutujen edessä kuusi tuntia päivässä. Lisäksi opimme mitä ovat uuden teknologian käytössä FOMO (Fear of missing out), YOLO (You only live once) ja JOMO ( Joy of missing out).
Mie olen lähinnä JOMO. En todellakaan mene jonottamaan uutta iPhonea keskellä yötä enkä kiimaisesti hypistele kädessäni jotain uutta härpätintä, jota vielä pitäisi opetella käyttämään.
Tämän jälkeen seurasi keskustelu, jota seurasin suu auki hämmästellen. Siihen osallistuivat kehitysjohtaja Henrik Niinimäki RAY, johtaja Antti Tiihonen Veikkaus ja myynti- ja markkinointijohtaja Petri Vatanen Fintoto. Kaikki olivat enemmän tai vähemmän vastuussa digitaalisesta puolesta yhteisöissään.
Kukaan kolmesta ei vaatinut mitään blokkeja. Kaikki pohdiskelivat keinoja pärjätä kilpaillussa nettiympäristössä. Antti Tiihonen esimerkiksi kiteytti, että kotimaisten yhtiöiden palvelun on oltava yhtä hyvää kuin ulkomaisten. Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että digiympäristössä kulut ovat pienemmät, mutta asiakkaista on vaikeampi pitää kiinni.
Sen sijaan he kaipasivat kotimaiselta regulaattorilta (=Jouni Laihon putiikki) vapaampia käsiä. Tulkinnat siitä mikä on markkinointia ja mikä palvelua tuntuivat ahdistavan vähän kaikkia.
Rommikostutus kakussa oli, kun Henrik Niinimäki mainitsi lempipelissään pokerissa taidon osuuden olevan isohkon. Julkisesti tätä ei ole yleensä myönnetty suoraan pokerin parissa työskenteleviä korkeampien tahojen toimesta.
Kun on pitkään yrittänyt lukea hämärässä huoneessa, on valojen päälle laittaminen aina shokki, vaikkakin lukeminen helpottuu huomattavasti. Näiden herrojen esitystä kuunnellessa ei voinut olla varma, oliko Ice Totally Gamingissä Lontoossa vai Rahapeliareenassa Helsingissä. Suomea puhuivat, joten kai se sitten oli Helsingissä.
Tämän jälkeen otettiin paluu arkeen ja seurasi osio ”Rahapelitoiminnan hyödyt ja haitat. Yhteiskunnan odotukset rahapelitoiminnalle.”
Ensin oli äänessä kehittämispäällikkö Saini Mustalampi THL:stä. Hänen esityksensä voi kiteyttää, että THL yleensä ja hänen osastonsa erityisesti tarvitsevat lisää rahaa.
Hän myös kertoi riipaisevia esimerkkejä peliongelmaisten kurjista kohtaloista. Näitä on vielä esitettyjä pahempiakin, mutta voisiko tutkijalla olla muita lähteitä kuin Kaksplussan ja 24h.fi:n keskustelupalstat?
Saini Mustalampi perusteli rahavaateitaan avuntarvitsijoiden hädällä. Hänen jälkeensä tullut pääsihteeri Vertti Kiukas Soste ry:stä (valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö) halusi myös lisää rahaa joka vuosi. Perusteena olivat lähinnä järjestöjen tarpeet.
Kiukaan suurimpana huolenaiheena oli, että pelituotoista osa karkaa valtion yleiskatteeseen. Toiseksi suurimpana huolenaiheena vaivasi esitetty pienen osan pelituotoista korvamerkitseminen peliongelmaisille.
”Järjestöt tietävät parhaiten miten rahat käytetään. Näin vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa”. Ei muita perusteluita.
Tämän jälkeen tunsin itseni JOMOn tai YOLOn sijaan MOLOksi (=miulla on paha olo). En ihmettele miksi Kiukas ei erikseen perustellut poliittisesti ohjailtujen järjestöjen tehokkuutta. Tai esittänyt miten ”kansalaisyhteiskunta” toteutuu itse itseään omasta poliittisesta taustaryhmästään täydentävissä yhteisöissä.
Seuranneessa keskustelussa, jossa olivat mukana Kiukaan lisäksi vastuullisuusjohtajat kaikista monopoliyhtiöistä ja rahapelin evaluutiotyöryhmän erikoissuunnittelija Antti Murto THL:stä, tuli ilmi, että Veikkaus, RAY ja Fintoto kaikki ovat tehneet peliongelmaisten hyväksi kaiken mahdollisen ja jatkossa aikovat tehdä vielä enemmän.
Itse asiassa uutisarvoa oli siinä, että Antti Murron sihteröimä rahapelien evaluutiotyöryhmä saanee valmiiksi esityksensä kesäkuun alkuun. Luokittelut vihreisiin ja punaisiin peleihin on aikoinaan raapaistu hihasta ”yhden hikisen iltapäivän aikana” ilman sen suurempaa evaluaatiota.
Odotan kovasti tämän työryhmän raporttia. Minä tiedän 19 vuotta ongelmapelaajia tarkkailtuani, että pokeri on selkeästi vähemmän riippuvuutta aiheuttava peli kuin automaatit. Päätyvätkö tutkijat tähän ja miten, sitä en tiedä.
Uskon, että näemme päivän, kun pokeri luokitellaan ”vihreäksi” eli vähemmän haitalliseksi peliksi siinä missä urheiluvedonlyöntikin. En usko, että se päivä on ihan lähellä.
Sitten oli vuorossa ”Mitä toimintaympäristön muutokset ja yhteiskunnan odotukset edellyttävät rahapelijärjestelmältä”.
Osion aloitti lokakuussa sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) 2012 syyskuussa valitsema sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg (kd).
Tämä oli taas shokkihoitoa. Päivi Nerg oli selkeästi paremmin perehtynyt rahapeliasioihin, kuin mitä olisi voinut kohtuudella odottaa. Sisäministeriössä on nimittäin muutakin puuhaa kuin rahapeliasiat ja Nerg tuli virkaansa sisäministeriön ulkopuolelta. Hänkään ei esittänyt mitään rajoituksia.
Sen jälkeen oli viimeinen keskustelu. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun Matti Hokkanen esitteli osallistujat. Jouni Laihon kohdalla hän totesi, että ”Jos ette tiedä kuka hän on, katsokaa Wikipediasta”. Mukana oli kansallisen nettipokerin isä Stefan Wallin, tj Nummikoski (RAY) ja vtj Pertti Koskenniemi (Fintoto). Pahoja poikia edusti minun lisäkseni Teemu Lehtinen Betfairilta.
Luulin olevani viimeinen aloituspuheenvuoron pitäjä (=ohjelman mukainen järjestys), mutta jouduin ensimmäiseksi. Tämä sotki vähän pasmojani. Lisäksi huomasin unihäiriöisen käsien tärisevän, kun otin mikin käteen. Tämä ei muuten helpottanut koko puolentoista tunnin keskustelun aikana. Ellen arvelisi kolumnilla olevan arvovaltaisiakin lukijoita kirjoittaisin, että vituttaa vieläkin.
Koska olin euforiassa monopoliyhtiöiden linjanvetäjien linjauksista ja Päivi Nergin esityksestä kehuin aluksi tilaisuuden seinästä seinään ja osanottajista kansliapäällikön erikseen. Lisäksi toivoin, että Henrik Niinimäki ei joudu urallaan vaikeuksiin, kun oli julkisesti mennyt toteamaan pokerissa taidon osuuden olevan isohkon.
Tätä ei ollut selvästi odotettu minulta ja Matti Hokkanen kehotti sanomaan jotakin muutakin. Kerroin sitten, että olemme ajaneet rahapeliteollisuuden parhaat kyvyt Maltalle ja Lontooseen. Tämä ala voisi olla Supercellin kaltainen menestystarina, jos meillä ei olisi monopolia.
En osoittanut ymmärrystä sille, että jos ilmoituksessa käytetään boldia tai se sisältää imperatiivin (”Tule sellaisena kuin olet”) se olisi erityisen peliongelmia aiheuttava. Toivoin uuden sivistyneen kansliapäällikön laittavan kotimaisen regulaation kuntoon.
Jouni Laiho vuorollaan kertoi, että hyvä kun täällä on miehiä, jotka voivat esittää mielipiteitä. Hän kun on vain virkamies, jonka on noudatettava Suomen lakia ja EU-säädöksiä.
Myöhemmin hän kehotti Maltaa muuttamaan lainsäädäntöään, jotta estettäisiin ”laiton pelitarjonta”. Minä en malttanut olla välihuutamatta, että tämä vaikuttaa kovasti mielipiteeltä.
Olemme aiemminkin debatoineet juuri laittomasta pelitarjonnasta. Sellaista ei nähdäkseni ole, jos joku tarjoaa pelejä internetissä suomeksi noudattaen yhtiön sijaintimaan lakeja.
Pidin kovin epätodennäköisenä Suomen mahdollisuuksia vaikuttaa Maltan lainsäädäntöön. Joku salissa ehdotti käytettäviksi EU:n nopean toiminnan joukkoja.
Minä taas ehdotin Veikkauksen ja RAY:n yhdistämistä. Jos meillä täytyy olla monopoli, olisi sen syytä olla mahdollisimman kustannustehokas. Tämän en arvellut saavan salissa suurta suosiota. Monopoliyhtiöiden yhdistäminen olisi yhteiskunnan etu (enemmän nettotuottoja) ja peliongelmaisten etu (kattavampi seuranta).
Osan salissa olevien etu se ei olisi, koska kustannustehokkuus tarkoittaisi penkkien harventamista. Sali ei sitten puhjennutkaan hurraa-huutoihin.
Nummikoski viihdytti ainakin minua arvelemalla, että THL ei olisi ryhtynyt jatkotutkimuksiin peliongelman kehittymisestä Suomessa, ellei ensimmäinen tutkimus olisi osoittanut ongelman lievästi helpottaneen. Jatkotutkimukset olivat kuulemma alustavasti osoittaneet sen sittenkin ehkä olevan ennallaan.
Teemu Lehtinen puhui monopolin kaatumisesta ja vapaampien mallien paremmuudesta. Olen ideologisesti samaa mieltä. Pragmaatikkona näen tämän ruudin tuhlaamisena. Meillä on rahapelimonopoli, ja sen kanssa on elettävä toistaiseksi.
Teemun vähän haikailemaa lisenssimallia itse asiassa nykyisin vastustan. Kun emme kokonaan avointa rahapelimarkkinaa ennustettavissa olevassa tulevaisuudessa Suomeen kuitenkaan saa, kannattaa keskittyä kehittämään monopolia ja torjumaan blokeerausyritykset. Lisenssimalli olisi pelaajien näkökulmasta huonoin mahdollinen.
Tilaisuus oli anniltaan kokonaisuutena erittäin positiivinen. Nettipokerin blokkaaminen tällä hallituskaudella ei toteudu, ja monopoliyhtiöt näyttäisivät hyväksyvän tämän.
Hallitus ja sisäministeri vaihtuvat viimeistään 2015, jolloin pakka voi mennä sekaisin, mutta meillä on täysipäinen kansliapäällikkö sisäministeriössä.
Toivottavasti keväällä 2015 ei mikään taho lobbaa toteuttamiskelvotonta ja EU:n säännösten vastaista nettipokerin blokeerausta. Suomen Pokerinpelaajat ry jatkaa tilanteen tarkkailemista ja kieltolain vastaista lobbaamista.
Minulle ei ollut uutinen, kuinka ahnaasti rahapelirahojen perässä ollaan ja kuinka verisesti niistä kulisseissa taistellaan. Itse asiassa ilmapiiri lämpeni lähinnä vain silloin, kun erilaiset edunsaajat keskustelivat rahanjaosta.
Nummikosken kanssa olen eri mieltä siitä, että meillä on maailman paras rahapelijärjestelmä. Sellainen on ehkä Kanadassa tai Iso- Britanniassa. Kansan enemmistö ja kaikki poliittiset puolueet ovat kuitenkin nykyisen järjestelmän takana.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.
P.S. Olen tavannut useita kristillisdemokraattisia poliitikkoja tämän hallituskauden aikana. Sauli Ahvenjärvi, Marjo Anttoora ja Päivi Räsänen ovat luvanneet erilaisia asioita – ja pitäneet lupauksensa. Arvomaailmamme eivät ehkä ihan kaikilta osin kohtaa, mutta lupausten pitämistä arvostamme selkeästi molemmat.
Minulla on teoria, että kristillisten poliitikkojen mielestä valehteleminen on syntiä. Muiden poliitikkojen mielestä taitava valehtelu on ammattitaitoa.
