Yli kahdeksan vuotta sitten olin varma, että kansallinen nettipokeri on oikeasti kansallinen nettirulla. Rahiksessa istui jo tuolloin sen verran pelibisneksestä ymmärtävää väkeä, että he tajusivat varmasti nettipokeribuumin olevan hiipumassa kuin limiittiholdemin suosio. Oikeaa rahaa ajateltiin tehtävän onnenpeleillä, pokerin jäädessä marginaalituotteeksi, joka edellä hanke vietiin poliittisesti läpi. Täsmälleen näin on käynyt.
Tosin muotoilin sloganini aavistuksen harhaanjohtavaksi. En ollut vielä tarpeeksi onnenpelisivistynyt ymmärtääkseni nimetä tuotetta kansalliseksi nettislotiksi. Ruletti on kuitenkin nettirahapeleissä marginaalituote, hedelmäpelien ollessa ylivoimaisesti suosituin nettionnenpeli. Miksi näin, on tappiollisista onnenpeleistä totaalikieltäytyvälle osin mysteeri. Mutta toisaalta esimerkiksi baseballin seuraaminen on hyvin suosittua, vaikka se on sinisten lasien takaa katsottuna kuolettavan tylsä peli.
Kansallisten rahapelien yhdistäminen oli lähtökohtaisesti kannatettava asia. Jos meillä on kansallinen rahapelimonopoli, on tietenkin järkevää, että se toimii mahdollisimman tehokkaasti. En tosin tajunnut aikoinani ihan kaikkia seurauksia hanketta kannattaessani.
Nykyinen Veikkaus tarjoaa netissä kaikkia pelejään koko kansalle (ei sentään ulkomaalaisille). Myös lottoaminen on luonnollisesti siirtymässä enenevissä määrin ”digitaalisiin kanaviin” eli nettiin. Veikalle on siis avautunut kanava markkinoida nettislotteja lottokansalle käytännön vapaasti. Kindredit ja Betssonit näkevät vain märkiä unia tällaisesta hunajaruukusta.
On myös käytännön selvää, että markettien helvetinkoneiden kovaksi haastajaksi suurimpina peliongelmien aiheuttajina Suomessa tulevat jatkossa nousemaan Veikkauksen ”digitaaliset jännityspelit”. Tästä sitten rahapelitutkijat nostavat äläkän, joka saattaa elää mediassa puolikin päivää. Tämän jälkeen jatketaan vanhaan malliin. Kyllä Nuorisosäätiöt tukirahansa tarvitsevat, muuten poliittisten suojatyöpaikkojen määrä romahtaisi yhtä rivakasti kuin kommunistipuolueen jäsenkirjan arvo Neuvostoliitossa vuonna 1991. Toki osa vanhoista KGB:nkin työntekijöitäkin löysi vielä ihan säädyllisiä pestejä. Tuskin kaikki jäsenkirjatoiminnanjohtajatkaan ihan mieron tielle joutuisivat.
Faktana pysyy, että valtaosa kotimaisista peliongelmaisista pelaa juuri Veikkauksen pelejä. Suomalaiset hävisivät viime vuonna sinne 1,78 miljardia euroa, joka on 3,5 miljoonalla pelaajalla (eli yläkanttiin laskettuna) 500 euroa per pelaaja. Mikään rahapelejä tarjoava ulkomainen vähänkään isompi kioski ei pysty lähellekään tällaisiin lukuihin.
Jos päädyttäisiin johonkin ulkomaille pelaamisen blokkaamiseen, mikä saattaisi olla mahdollisen Antti Rinteen hallituksen kykyjen sisällä, se olisi rahapelimonopolin suosion loppu. Ainakin nuoret miehet, joilta yritettäisiin blokata mahdollisuus päästä internetissä tai siirtää rahojansa minne haluaa, tulisivat hyvin vihaisiksi. Toki järjestelmä, jossa päästään poliittisesti ohjatusti kanavoimaan rahaa myös hyvää tekeville järjestöille ja säätiöille, on varsin vaikeasti tapettava.
