Juice Leskinen kaivoi nenästä verta ja sielusta kultaa, mutta ei löytänyt. Minä etsin sielusta kultaa, mutta en nenästä verta, kun päätin lähteä 50. Super Bowliin. Löysin sielusta kultaa, mutta myös nenästä verta.
Suomalaisten keskimääräistä ymmärrystä amerikkalaisesta jalkapallosta vahvisti Saska Saarikoski eilisessä Hesarin Super Bowl - jutussaan ”Ruostemies voitti teräsmiehen”. Hän kertoi, että ”Ruumiinavauksissa peräti 96 prosentilla ammattipelaajista on löydetty merkkejä kroonisesta aivosairaudesta”, ”pelissä, jonka suosio perustuu siihen, että yli satakiloiset ihmisjärkäleet törmäävät täydellä vauhdilla toisiinsa” ja ”(amerikkalaisten melkein kaikkien kertomana) se on loistavaa katsottavaa, mutta en ikinä antaisi oman poikani pelata.”
Jenkkifudiksessa tulee aivotärähdyksiä, kuten kaikissa muissakin kontaktilajeissa ja sen pelaamisen seurauksena voi tosiaankin saada CTE:n (kroonisen traumaattisen enkefalopatian). Saskan jutun perusteella sen saavat liki kaikki. Hän viitannee Bostonin yliopiston tutkimukseen, jossa tutkimissaan 91:stä NFL-pelaajassa 87:stä löytyi merkkejä CTE:stä. Nämä siis löytyivät heidän tutkimistaan ruumiinavauksista. NFL-pelaajia on kuitenkin liigaa pelannut hiukkasen enemmän ja ainakin kommentaattoreina toimivat veteraanipelaajat vaikuttavat toistaiseksi ihan täysipäisiltä. Esimerkiksi Suomessa ei ole CTE-tapauksia vielä löytynyt. Kannattaa kiinnittää huomiota ”tutkimissaan” ja ”ruumiinavauksissa”. Vaikka NFL-pelaajista valtaosa tekee konkurssin, ovat he kuitenkin pääsääntöisesti vielä elossa.
Pelin suosio perustuu myös kovaan fyysiseen kontaktiin. Mutta pelin strateginen ja taktinen huikeus avautuu vasta vähän peliä seuraamalla. Katsoimme jälkilähetyksestä, miten Denver Broncosin hyökkäys harhautti välierässä juoksupeliä vasemmalle, ja New England Patriotsin puolustuksen kaikki 11 miestä ostivat tämän. Saskan ruostemies Peyton Manning, 39 vuotta, juoksi oikealle kankeasti mutta vapaasti uudet yritykset. Melko jenkkifudissivistymätön kanssakatsojani kysyi, miksi näin tapahtui. Kerroin, että pelinvalinnassa yritetään aina yllättää vastustaja ja tällä kertaa se onnistui. Hän sanoi, että nyt hän alkaa ymmärtää viehtymykseni tähän peliin, jota myös viherkenttien shakiksi kutsutaan.
Suosion perustuminen ”vain yli satakiloisten törmäilyyn” oli törkeää liioittelua. Tietojeni mukaan Saska on perehtynyt lajiin ihan oikeastikin. Miksi hän käänsi Super Bowl -uutisen jenkkifudisvastaiseksi pamfletiksi, on minulle epäselvää.
Sen sijaan minulle on selvää, että väite ”amerikkalaiset melkein kaikki kieltäisivät pojiltaan pöhköpallon pelaamisen”, on suora valhe. Varmaan Saskan kulttuuripiireissä Washingtonissa jotkut ovat voineet näinkin sanoa. Enemmistö amerikkalaisista kuitenkin toivoo pojastaan Peyton Manningia ja vävykseen kiiltokuvapoika Tom Bradya, Patriotsin pelinrakentajaa, jonka erikoisosaamista on pallontyhjennys.
Olen sunnuntaina syntynyt, joka selvisi jo ennen pyhiinvaellusmatkalle lähtöäni. Siinä vaiheessa kun varasin matkan, ei näyttänyt todellakaan siltä, että suosikkijoukkueeni Broncos pelaisi siellä. Sen sijaan inhokkijoukkueeni Patriotsin mahdollisuudet vaikuttivat varsin hyviltä. Ennen peliä kirjoitin Kalifornian sunnuntaiaamussa tuohtuneena Sijoitustietoon kolumnin ”Idealistit ammutaan aamunkoitteessa”, jossa tein alalle poikkeuksellisen hyökkäyksen analyysivirhettä kohtaan. Olin tehnyt laskelmat pienissä viskeissä San Fraciscon aamuyössä, joten olin niiden oikeellisuudesta vähän huolissani. Tietysti pelikin jännitti kovasti.
Kun itse harrastin lajia 90-luvun alussa, en unelmoinutkaan, että minulla olisi joskus mahdollisuus päästä Super Bowliin paikan päälle. Televisiosta olen katsonut kaikki pelit vuodesta 1987, ja siitä asti olen kannattanut Broncosia. Kun Denver voitti tämän vuoden konferenssifinaalin, ajattelin, että jos Broncos voittaisi myös Super Bowlin, olisi se penkkiurheilijan amerikkalaisen unelman täyttymys.
Ilmeisesti kiihtymys ja jännitys olivat liikaa kropalle, koska puoli tuntia ennen pelin alkua Levi’s Stadiumin baarissa nenästäni alkoi vuotaa verta oikein urakalla. Kymmeneen vuoteen en muista näin käyneen kertaakaan, mutta enpä ole Super Bowlissa ennen ollutkaan. Katsoin sitten pelin paperituppo nenässä, jota puristin sen verran, että pelin jälkeen näytti siltä, että olin ottanut osaa peliin ilman kypärää. Lisäksi onnistuin työntämään yhden paperitupoistani nenäonteloon. Verenvuoto jatkuikin sitten Suomeen asti. Nieleskelin verta ja paperitupon palasia ihan omiksi tarpeiksi asti. Olin varmasti hieno näky paluumatkalla British Airwaysin loungessa, kun puolustus petti ja nenästä suihkusi verta rinnuksille.
Mie en välitä. Broncos voitti SuperBowl50:n ja olin paikan päällä todistamassa sitä. Löysin nenästä verta joo, mutta sielusta kultaa, ja se on tärkeämpää.
P.S.
Makasin hotellihuoneessa kahdeksan tuntia maanantaiaamuna nenää pidellen ja seurasin ESPN:ää. Sieltä tuli neljän eri analyytikkoryhmän yhteenveto Super Bowlista. Tämä oli lajifanaatikolle parasta viihdettä. Kaikki näkemäni analyytikot biittaavat suomalaiset televisiossa näkemäni lätkäasiantuntijat sekä viihdyttävyydessä että asiantuntemuksessa. Lisäksi heitä ei pelota puhua suutaan puhtaaksi.
Hävinneen Carolina Panthersin pelinrakentajaa Cam Newtonia on syytetty kauden aikana ylimielisyydestä. Cam taas on syyttänyt arvostelua rasismiksi. Pelin jälkeisestä lehdistötilaisuudesta hän lähti heti kun pystyi annettuaan muutamia yksisanaisia vastauksia. Eräs analyytikko totesi, että hän voi elää Newtonin Supermies-elkeiden ja onnistumisten jälkeisten vastustajille uhoamisten kanssa. Mutta hänellä on Atlantassa paljon sukulaisia, jotka ovat vanhan liiton kannattajia, jossa amerikkalaisessa jalkapallossa vastustajaa kunnioitetaan, tuli sitten voitto tai häviö. Ja nämä sukulaiset ovat ihan yhtä mustia kuin hän ja Cam Newton.
Minä vastustan pokerissakin ylisuurta tuulettelua, kun potti tulee kotiin. Joku sen hävisikin, ja sitä vituttaa jo ihan tarpeeksi muutenkin. Joten en ole ollut ihastunut Newtonin elkeisiin sen enemmän kauden aikana kuin Super Bowliin saapumista kultaisissa pelikengissä ja teräsmiespuserossa. Sen sijaan Cam Newtonin häviöhaastattelun katsoin mielelläni sen parikymmentä kertaa, minkä se ehti muutamaan tuntiin ESPN:llä pyörähtää.
Tähän täytyy vielä sanoa, että Cam Newtonissa on paljon aineksia tulla kaikkien aikojen parhaaksi quarterbackiksi. Monenlaista vempulaa olen niissä hommissa nähnyt, mutta en kaveria, joka juoksee puolustajista sekä yli että ympäri ja heittää normaalisti auringontarkasti. Legendaksi legendojen joukossa nousu tosin vaatii vielä keskittymistä enemmän itse peliin ja vähemmän diivan elkeisiin.
