Ollessani pyörimässä Tallinnan EPT:n liepeillä törmäsin Olympic Entertainment Groupin Poker manageriin Priit Pajumaahan. Hän kysyi, olisinko mahdollisesti kiinnostunut lähtemään pelaamaan €25/50 no limit Holdemia Bukarestiin 10.000 euron sisäänostolla. Vastassa pitäisi olla turkkilaisia ja israelilaisia pelureita. Lennot, hotelli, ruoka ja juoma olisivat ilmaisia.
Koska tunnen Priitin asialliseksi pelinpyörittäjäksi jo pitkän ajan takaa, ainoa kysymykseni oli, että milloin tämä tilaisuus on. Kalenteriini sai tapahtuman pienillä järjestelyillä mahtumaan. Kalenterinjärjestelyhalukkuuteeni vaikutti myös se, että en tunne yhtään hyvää israelilaista tai turkkilaista pokerinpelaajaa.
Kun olin näyttänyt omalta osaltani vihreää valoa, Priit kysyi löytyisikö mahdollisesti kolmea muuta sisäsiistiä suomalaista peluria reissuun mukaan. Pelaajat saisivat olla ammattilaisia, ei kuitenkaan aivan suurimpia suomalaisia nimiä, etteivät vieraat vallan pelästyisi.
Kysyin ensimmäiseksi vanhaa taistelutoveriani Jari ”No Fear” Salosta. Vaikka Jari on viime vuosina keskittynyt lähinnä lattaritansseihin ja spekulatiiviseen sijoittamiseen, niin ajattelin, että näillä spekseillä voisi saada pokerieläkeläisen kiskottua takaisin kehään. Salonen on muuten loistavaa matkaseuraa(=kaikki käy ja jos on tylsää järjestää itse kaikenlaista hupia), mutta äärimmäisen vaarallinen vastustaja pokeripöydässä.
Kerrottuani puitteet Jari totesi, että ei ole koskaan pelannut syvillä stäkeillä no limit Holdem käteistä. Pot limittiä pelasimme samoissa pöydissä 1990-luvun loppupuolella. Katkerana muistan vieläkin tuon pienen kaljupään kasiparin, jolla se niputti minun ässäni vuonna 1997. No Fear maksoi kylmänä rereissun ja floppi kasikorkea… Joten Jari tarkasti kalenterinsa ja sanoi ilman muuta lähtevänsä. Meidän filosofiamme mukaan jos pelaajat ovat tarpeeksi idästä tai etelästä, niin niiden kanssa voi pelata vaikka intiaanipokeria.
Kaksi muuta löytyi aktiivisista nuorista pokeriammattilaisista, nuoret lupaukset Ilari Tahkokallio ja Santeri Välikoski. Tai herrat nyt ovat vain Kaljujen Kyylien Klubin silmin tarkasteltuna nuoria lupauksia, oikeasti tämän päivän nopeatempoisessa pokerin sykkeessä molemmat ovat jo ansioituneita veteraaneja. He eivät mukaan pyydettäessä empineet sen pitempää kuin Salonenkaan.
Puitteet pelille Bukarestissa olivat erinomaiset. Hotellihuoneet olivat hyvät varustettuna toimivalla internetyhteydellä. Kasino oli pieni, mutta siisti ja tarjoilu pelasi. Jakajat eivät olleet aivan Suomen parasta tasoa, mutta tehtäviensä tasalla.
Pienimuotoinen ongelma oli, että paikalle saapuneet turkkilaiset ja israelilaiset olivat halukkaita pelaamaan rulettia ja blackjackia, mutta eivät koskaan uskaltautuneet pokeripöytään. Ensimmäiseen avattuun pöytään istahti kuitenkin yksi romanialainen, joka ei pärjäisi netissä €0,5/1 tasolla. Hänellä meni kympin ja sitä seuranneen vitosen shortin sisäänoston lahjoittamiseen pari tuntia. Raha jakautui melko tasaisesti ympäri pöytää.
Paikalla oli myös kahdeksan latvialaista, jotka pelkäsivät suomalaisia, ja huutelivat luvattujen Välimeren rannikkovaltioiden edustajien perään. Tosin illalla Texas-pöydän hajottua pari Riikan sankaria oli löytänyt pullosta rohkeutta ja tuli kasinobaariin pyytämään minua ja nuoriso-osastoa 5/10 jurriomahaan. Tämä taas on meidän kotikenttämme, joten suostuimme empimättä. Toinen latvialaisista nukahti pöytään melko pian voitettuaan prefloparvonnassa kaikkien muiden tonnin paitsi minun. Pelit jatkuivat ilman suurempia vahinkoja kenellekään, kunnes aamuvuoron saapuessa paikalle minäkin katsoin paremmaksi vetäytyä yöpuulle.
Toisena päivänä olimme Jarin kanssa odottelemassa pelien alkua nuorison vielä ollessa kauneusunilla. Pöytään istahti meille tuntematon Roman-niminen slovakialainen. Tuntematon slovakki oli meille tarpeeksi pelien käynnistämiseksi. Jari oli ehdotellut jo headsupia, mutta minä en suostunut. Me annamme Jarin kanssa shortissa toisillemme respektiä juuri sen verran kuin ansaitsemme, ja se ei välttämättä ole paljon. Minua ei kiinnostanut ryhtyä pelaamaan täyttä pöytää, kun olisin potentiaalisesti kympin kuopassa Saloselle.
Kolmen pöydässä tosin kauhuskenaarioni toteutui kymmeneen minuuttiin. Jari avasi buttoniltaan lähes kaiken, ja minä pienestä blindista onnistuin löytämään monstereita, joilla rereissasin ahkerasti. Ensimmäisen kerran Jari pani vastaan, kun minulla oli A7o, Roman kippasi välistä ja Jari maksoi. Floppi A97 kolmea väriä ja sökötin. En kippaa tähän floppiin Jaria vastaan vaikka mitä tapahtuisi. Potissa €950 ja meillä kympin stäkit.
Jos Jarilla ei ole mitään, hän kippaa jatkoon tai ehkä yrittää bluffreissua, mutta ei häviä kaikkia. Jos Jarilla on ässä, niin hän lyö ja minä checkreissaan, joka No Fearin silmissä voi olla täysin ilmaa. Jos Jarilla on parempi, menen joka tapauksessa poikki.
Suunnitelma meni hyvin. Jari löi, minä löin pienen reissun ja Jari tuuppasi kaiket keskelle ja minä maksoin. Tähän meni kaiken kaikkiaan noin viisitoista sekuntia. Salonen näytti AJ:n. Itse asiassa en tykännyt Jarin viimeisestä reissusta kuin omalta kannaltani, koska siinä irrotan kaikesta ilmasta ja luultavasti lähes kaikista huonommista käsistä, kun taas kaikilla paremmilla maksu tulee varmasti. Riverin jätkä laittoi minut kassalle kyselemään depositista vitosta short buy-iniä varten.
Peli jatkui samalla flowlla, eli Jari reissasi buttonilta, ja minä rereissasin pari kertaa saaden potin ilman floppia. Tiesin, että tämä ei jatku tällaisena pitkään. No Fear voi näyttää kaljulta kyylältä, mutta syvällä miehen mustassa sydämessä asuu iloinen ylikävelijä.
Kerran Pietarissa Aleksander Dobzenko sanoi Jarin voitettua toisen turnauksen perättäisenä päivänä: ”Jari raise, raise, allways raise. He must win.”
Sitten Akille tuli joulu, ja pienelle blindille American Airlines. Jari sinnikkäästi reissasi, minä rereissasin, Jari löi siihen ja minä löin kaiket. Nyt No Fear joutui hetkeksi pohtimaan. Potissa 7,5K ja maksettavaa 3,5K. Kuutoskakkonen ristiä ei ole automaattimaksu, mutta oddsit olivat liian houkuttelevat, ja Jari löysi maksun. Tämän potin sentään sain, vaikka turnissa pöydässä oli neljä ruutua ja Jarilla jakopotin veto.
Romanin tarkkailtua meidän touhuamme hetken hän ei sinä eikä seuraavana päivänä kipannut enää yhtään mitään. Nuoriso yritti bluffata Romania sinnikkäästi, ja yhtä sinnikkäästi Roman maksoi pojat poikki. Minä löysin yhdet neloset, joilla sain tuplat toiselta slovakilta (Romania huonompi veturi), menin poikki yhdellä osuneella AK:lla rereissatussa potissa kärkirattaat flopannutta romanialaista KJ:ta vastaan ja löysin kalleilla Tahkokallion ässät. Viimeisessä potissani minun AKs ei pärjännyt Santerin mummoille.
Kuittasin kympin tappion, joskin sklanskyeuroissa jäin voitoille. Noshowdown poteissa voitin varsin paljon. Yksi flippitappio ja yksi pieni bad beat veivät reissun pakkasen puolelle. Muissa isoissa poteissa voitin, jos johdin ja hävisin jos olin perässä.
Olin reissuun ja actioniin varsin tyytyväinen, köyhtymiseen en tietenkään, kun sunnuntaiaamuna heräsin. Menin kasinolle aamupalalle, pelejä ei sunnuntaina enää olisi. Tilasin aamupalaksi munakkaan ilman keltuaisia ja valkoviiniä. Juttelin Priitin kanssa tulevista vastaavista koitoksista ja tilailin lisää viiniä. Ainoaksi puutteeksi totesin, että turkkilaisia peleissä toki olisi voinut olla yli nolla, kuten nyt. Myöhemmin päivällä, kun olin jo siirtynyt vapauttamaan Kuubaa Bacardilla ja Coca Cola Lightilla lueskelin uusinta Sklanskyn kirjaa ala-aulassa odotellessani kyytiä kaupungille, jonne osa meistä oli menossa ottamaan päivän ensimmäistä.
Nemesikseni Jari Salonen saapui paikalle. Olin juuri lukenut, kuinka Sklansky oli tarjonnut satasen päivä alkoholistinaisystävälleen, jos tämä olisi kokonaan juomatta. Minä kerroin tästä Jarille, ja kysyin, josko hän maksaisi vastaavasti minulle satasen päivä. Salonen sanoi epäröimättä, että 30 päivän periodi, ja jos sorrun niin maksan puolet koko summasta. Saa aloittaa kahden viikon sisään.
Kännipäissäni tämä tuntui hyvältä idealta ja helpolta rahalta, ja otin kiinni.
Kolmelta aamuyöllä laitoin Jarille tekstiviestin, että tästä se lähtee. Maanantaina Salonen laittoi minulle mailin, että mikään ei voita aamun ensi oluen puraisua. Tiistaina sain tekstiviestin, jossa Grill’Itin samppanja on kuulemma erinomaisen makuista. Tänään Jari pyysi minua lounaalle. Arvatenkin Jarille olisi lasi tai pari punaviiniä maistunut pihvin kanssa. Tai vähintään olisi kysellyt maistuisiko minulle. Onneksi olin juuri syönyt.
Kokeilin tipatonta tammikuuta vuonna 1989, enkä tykännyt, enkä ole sen jälkeen moiseen ryhtynyt. Odotettavissa minulla on siis hyvin Musta Syyskuu.
Elämän pieniä iloja osa 16:
Kotiin palattuani minun ei tarvinnut selitellä kenellekään, että olinko tilani huomioon ottaen hävinnyt rahat mahdollisesti juovuspäissäni.
