Rahalla ei saa kavereita eikä rakkautta, kertoi minulle vanhempi ja varakkaampi kauppatieteiden maisteri kauan sitten. Seuraa ja pesää sen sijaan kyllä saa, ja nikkasi silmää.
Olen tarkkaillut syrjäsilmällä varsin varakkaiden ihmisten rahankäyttöä. Hämmästyttävän moni näistä katsoo senttiensä perään kiimalla, joka ylittää jopa suomalaisen kateuden. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, koska varakkaaksi ei tulla eikä sellaisena edes pysy, jos ei katso rahojensa perään.
Silti olen ihmetellyt, että onko kahdeksannumeroisella eurovarallisuudella tarpeen pohdiskella kymmenen euron maksukanavan kuukausimaksun taloudellisuutta, tai vertailla kuntosalin pääsylippujen hintoja. Miksi sen rahan perässä on alun perin juostu, jos ei voi iloita siitä, että pikkurahasta ei ole huolta?
Hupaisaa on myös hyvin toimeen tulevien ihmisten pelko käteistä rahaa kohtaan. Voi kauhistus, senhän voi jopa hävittää. Minä sain paljon iloa irti, kun minulla oli taskussa rahaa ostaa kinkkusämpylä urheiluhallista, jossa ei kortilla voi maksaa, ja jonossa edeltävällä ei. Nälkäisenä oleminen on ikävämpää kuin hävittää silloin tällöin joku irtokolikko.
Rikkaiden kitsastelua enemmän olen kauhistellut kädestä suuhun elävien huolettomien hulivipoikien ja -tyttöjen possunnotkeaa kuukausittaista poikkimenemistä. Kun olin aikoinaan kaljua myöten veloissa, olin kovasti tarkkana likviditeetin suhteen. Täydellisen rahattomana joutuu tekemään pitkän päälle käsittämättömän kalliita taloudellisia ratkaisuja, kuten ottamaan pikavippejä tai mikä vielä pahempaa lainaamaan kavereiltaan.
Eräs ystäväni on ollut kroonisesti poikki viisitoista vuotta. Jos hän saa jostain jotain rahaa, se on hukattu kerran kerrasta ennen seuraavaa tiedossa olevaa tuloerää. Olen nämä kaikki vuodet saarnannut, että eikö voisi ikään kuin budjetoida rahoja käytettäväksi tasaisesti. Veikko on aina välillä nimittäin syömättä pari päivää. Kaivoon olen kantanut vettä.
Samaten olen yrittänyt äkkimenestyneille pokerinpelaajille tolkuttaa varautumaan siihen, että pulut eivät paskanna taivaasta rahaa ikuisesti. Yksi turnausvoitto ei kerro vielä Stu Ungarin reinkarnaatiosta eikä kuukauden voittoputki ole minkäänlainen estimaatti tulevien vuosikymmenten tulotasosta.
Lisäksi olen varoitellut tuhlaamasta hyviä pokerirahoja kestokulutushyödykkeisiin, joiden hinta puolittuu kaupasta ulosmenomatkalla. Voittorahoja nyt voi käyttää naisiin ja samppanjaan, mutta tuhlaaminen pelikassasta on jo arveluttavaa. Kun katselee ammattipelureiden ranteita ja autoja, voi tulla johtopäätökseen, että ihan kaikki eivät ole kuunnelleet.
Sitten, kun pelikassa on ylisuuri leipäpeliin nähden, voi rahaa tuhlata halutessaan enemmän, kuin jos laittaa alkuvaiheissa uraansa puolet kassasta ranteeseen ja toisen puolen takapuolen alle.
Lisäksi olen yrittänyt olla saarnaavana setänä myös pokeriammattilaisten sijoitustoiminnassa. Liikemies kysyy sijoituspäätöstä tehdessään, mikä on investoinnin takaisinmaksuaika, uhat ja mahdollisuudet. Pokerinpelaaja kysyy, ”Voiko saada tuplat?”. Jos vastaus on kyllä, niin seuraava kysymys on ”Paljonko voi sijoittaa?”.
Itse asiassa pokerinpelaajat ovat selkeästi oppivaisempia, kuin pitkäaikainen ystäväni. Vähintään joka kymmenes on kuunnellut ja jopa osin noudattanut neuvojani.
Raha ei tuo onnellisuutta, väitetään. Monille ei varmasti tuokaan, mutta havaintojeni mukaan rahattomuus tuo takuuvarmasti onnettomuutta. En ole kyllä oikeasti nähnyt naama aurinkoisena ollutta pelikassansa hävinnyttä pokerinpelaajaa. Olen kyllä kuullut tällaisten sanovan, että ”Ei tässä mitään, uuteen nousuun vain”. Mutta hymy on irronnut vähän vaivalloisesti.
Minun tähtihetkeni rahoillani pröystäillessä osui Kampin Supermarkettiin. Olin kaupassa äitini kanssa, joka otti vaapukkarasian, katsoi hintaa (4,95€) ja palautti hyllyyn. Minä laitoin marjat takaisin koriin ja otin vielä toisenkin rasian.
Toki onneksi on vapaa maailma, rikkaat voi sniiduilla ja pelurit poikkeilla vapaasti. Kaikki voivat sijoittaa omat rahansa mitä älyvapaimpiin kohteisiin. Minä itkisin mieluummin murheitani kuitenkin Cadillacissa, kuin katuojassa. Tosin romutin viimeisen sellaiseni, kun nukahdin rattiin keskellä kirkasta päivää. Nykyisin minulla ei ole autoa. Huoleton on hevoseton, muttei rahaton poika!
