Valmistauduin Tallinnan Summer Showdowniin lukemalla Marko Erolan ja Jouni Rannan uusimman kirjan ”Mieletön vilppi”. Se ei varsinaisesti opeta pokeria pelaamaan, mutta käsittääkseni osoittaa, että kaidalla polulla pysymisessä on paljon hyviä puolia. Eli onneaan ei kannata yrittää vilpillä kohentaa.
Valitettavasti kirja ei sisältänyt mitään nimipaljastuksia takavuosien korttiringeistä. Vaikka sököä kännissä kirjassa jonkun verran pelataankin. Tosin aika paljon kikattelin Forssassa ravibussiin tulleelle pitkälle tummalle miehelle.
”Matkalla raveihin hän kuiskutteli minulle hiljaisella äänellä, että kovat korttimiehet puhuvat minusta. Olen pärjännyt hyvin. Osaatko käsitellä pakkaa? Lähdettäisiinkö yhdessä putsaamaan rinkejä. Siinä ravibussissa heitin hyvästit Puolimatkan Humppilan tehtaan kustannuslaskijan hommille, joissa olin ehtinyt ikävystyä puolikuoliaaksi, vaikken ollut edes kolmeakymmentä”.
Olen aika varma tumman miehen henkilöllisyydestä. Jos vaikka vilppi on rahallisesti kannattanutkin, ei nyt vanhoilla päivillä ole välttämättä kiva miettiä, ketkä kaikki tunnistavat. Ja onko mahdollisessa kolmososassa mukana myös nimi.
Kirjahan on siis jatkoa (ja vanhan kertausta) Rannan muistelmille ”Vilpitön mieli”. Tässä teoksessa on äänessä myös väärentäjä Veli Seppä. Jos tykkäsi Vilpittömästä mielestä, kannattaa tämäkin lukea. Jos tykkää vauhdikkaista taiderötöksistä, suosittelen kumpaakin. Sivistyy samalla vähän kotimaisesta taiteesta. Ja taideväen naiiviudesta.
Sepän sekavahkojen todistajanlausuntojen puhtaaksikirjoitukset voi tosin vaikka hypätä yli. Niitä ei onneksi ole kovin paljon. Nerola kirjoittaa yleensä erinomaisesti, eikä tämä kirja ole poikkeus. Mutta ”Taiteilijaa käräjillä” olisi riittänyt ihan yksikin kappale.
Lisäksi sivistystä pitäisi saada siitä, että rikollisten kanssa askartelemalla ei elämästä välttämättä tule kovin onnellista. Saattavat tulla esimerkiksi perimään olemattomia velkoja kotiovelle. Vaikka välillä olisikin rahaa juottaa puolta Forssaa.
Kertojien ääni on läpi kirjan varsin melankolinen. Ranta esimerkiksi ei selkeästi pidä isäsuoritustaan erityisen vahvana. Molemmat ottavat kirjassa mukia enemmän kuin Albert Järvinenkään suosittelisi. Eivätkä vaikuta historiaansa hirvittävän tyytyväisiltä. Vaikka Rannalla oli välillä rahaa enemmän kuin laki salli. Sepällä harvoin sitäkään.
Jos vielä jostain löytyy hollaballa-elämäntyylin puolestapuhujia, heidän ainakin pitäisi kirja lukea. Pokeribuumin aikaan (2005-2009) monet suosittelivat pokerielämää, jossa pelataan vähän, dokataan raivokkaasti ja käytetään kaikki voittorahat rivakasti, koska huomenna voi aina tehdä lisää.
Kaikki hyvät pokerinpelaajat olivat kuulemma menneet monta kertaa poikki pokeriurallaan. Tietääkseni esimerkiksi Jens Kyllönen ja Juha Helppi eivät kyllä ole vielä menneet kertaakaan. Enkä kehottaisi lyömään vetoa näiden pokerimiljonäärien katkeamisen puolesta jatkossakaan.
Ranta ja Seppä sen sijaan menivät monta kertaa, ovat edelleen, eikä nousua liene tulossa. Hollaballaa huutaneistakin valtaosalla taisi jäädä viimeinen nousu tekemättä.
Tallinnassa Mandatory Fun
Tarkastin tiistai-iltana Viron uudet koronatartunnat ja luku oli kahdeksan (8). Joten katsoin osaltani pakollisen huvin menevän vastuullisuuden esittämisen tai koronapelon edelle. Kun pitää sosiaalisen etäisyyden erityisesti yökerhoihin, näen paljon todennäköisempänä tulla takaisin pokaalin kuin koronan kanssa.
Tässä joudutaan elämään koronan kanssa tyyliin loppuelämä ja kotiin sulkeutuminen tai pokerin lopettaminen eivät tunnu mielekkäiltä vaihtoehdoilta. En toki juuri nyt mihinkään Skopjeen lentäisi, vaikka olisi millaiset karkelot tiedossa. Enkä lauttailisi Tallinnaankaan, jos siellä olisivat tartunnat eksponentiaalisessa kasvussa, mutta Viron tartuntakäyrä ei siltä näytä.
Kaikilta muuten mitataan kuume kasinon respassa jollain kaukohärpäkkeellä, joten pikkuflunssassa pelaamaan ei pääse. Ei pitäisi tietysti edes yrittääkään. Mutta jo Lenin sanoi: ”Luottamus hyvä, valvonta paras”.
Tiimikisaan oli ilmoittautunut tiistai-iltana 15 joukkuetta. Ilari Sahamies soitteli ja pyysi samaan tiimiin, mutta oli tapojensa mukaan myöhässä. Emmi Juutilainen vamppasi miut joukkueeseensa ”Mandatory Fun” jo reilu viikko sitten. Aviomiehensä Henkka ja Potti- Jussi Mattila ovat tiimin muut jäsenet. Joukkueemme ei välttämättä pelaa täysin yhteneväisellä pelityylillä.
Koska olen Savo-Karjalan kesäretkemme jälkeen painonpudotuskalenterini mukaan 1,7 kiloa ylipainossa, kaavailin epäinhimillistä turnausohjelmaa. Suoraan keskiviikkona laivalta viisisataseen, ja seuraavana päivänä pääturnaus plus mahdollinen viisisatasen kakkospäivä. Tämä kaikki absolutistina. Siitä eteenpäin etenen tilanteen mukaan.
Tosin tämä on vain suunnitelma, ei mikään lupaus. Editoin jälkikäteen itse itselleni laatimaa painonpudotuskirjaa muotoon ylipainossa ei saa ottaa kotimaassa mitään.
Jännä nähdä miten paljon pelaajia tulee. Tiistaina seitsemältä startanneessa kaksisatasessa oli yhdeksältä 90 entryä ja ensimmäiset käteispelitkin pyörivät. Eli mitä ilmeisimmin muutkin kuin mie ovat päättäneet keskeyttää kasinopokeritaukonsa.
Ja onhan siinä lapsille kerrottavaa, että pelasi Itämeren ensimmäisessä korona-ajan pokeriturnauksessa. Miten lähietäisyydeltä suostuvat kuuntelemaan, jää nähtäväksi.
