Yhtenä iltana Vegasissa pöytään vaihtui diileri, joka näytti jotenkin tutulta. Sitten se sanoi hiljaisella altolla ”Good evening gentlemen” ja tajusin ainakin vuodesta 2001 Bellagiossa jakaneen Yvetten ottaneen uuden kampauksen. Tai sähköiskun, kovasti olivat ennen suorat hiukset menneet käkkärälle. Mie olin liikenteessä vanhalla hiusmallilla, mutta vähän hämmästelisin, jos tunnisti. Edelliset deittimme olivat 2013 ja sen jälkeen on Yvette jakanut kymmenille tuhansille muillekin kuin miulle. En tosin ole yhtään mustasukkainen, ei järven pitäisi soutamalla kulua. Olinhan ollut poissa Vegasista ihan omasta tahdostani.
Yvette oli Bellagion muutenkin varsin laadukkaassa jakajakunnassa onnistunut loistamaan silmiini sekä texasissa että omahassa. Vähän jännitin, miten miuta selkeästi vanhempi pelinhoitaja oli oppinut sen jonkun kaksikymmentä uutta peliä, mitä mixedin diilaaminen Bellagiossa vaatii.
Useimmat jakajat Vegasissa vihaavat uusinta pokerimuotivillitystä mixediä monestakin syystä. Tärkein näistä – aivan yllättäen – on raha. Jakoja tulee hitaammissa peleissä paljon vähemmän ja sniidut jenkit eivät tahdo antaa jakopoteista tippiä. Potti nimittäin jaetaan kahden tai useamman kesken joissain pokeriformaateissa selvästi yli puolet kerroista.
Mie taas annan ykkösen potista, jos jään jaosta puolikkaan pienen blindinkin voitolle. Ei ole jakajan vika, jos joudutaan splittaamaan ja se kuitenkin jakoi kortit – siitähän me pelaajat maksamme. Pelinhoitajat vaikuttivat kiitollisilta politiikkaani, vaikka dollaria enemmän tippaankin sitten vain poikkeustapauksissa.
Lisäsyy diilerille väistellä mixediä on pelinhoitamisen haastavuus. Pitäisi koko ajan olla kartalla vedetäänkö badeucea vai badaceyä, vahtia että kaikki laittavat tarpeeksi chippejä pottiin ja sitten vielä osata työntää neljännekset oikeille käsille. Reippaasti yli kuusikymppiselle voisi kuvitella tässä olevan liikaakin haastetta, kun monille nuoremmillekin tuntui olevan.
En varsinaisesti ollut yllättynyt, kun Yvette hoiti mixedinkin sulavasti kuin Velipekka Nummikoski oli nostavinaan käden virheen merkiksi, kun Veikkaus lähti mainostauolle. Hyvä diilaaminen lähtee korvien välistä, ja vaikka nuoriso usein toista väittääkin, saattaa siellä olla elämää vielä viidenkympin ja haudan välissäkin.
Katselin lumoutuneena, kun Yvette diilasi mixediä. Se oli suoranaista taidetta. En ole nähnyt kenenkään muun jakajan koskaan vilkuilevan samanaikaisesti sekä oikealle ja vasemmalle. Hän ei jäänyt koskaan odottelemaan blindien asettamista, vaan alkoi jakamaan ja vaati blindeja samanaikaisesti matalalla ja hiljaisella mutta ystävällisen autoritäärisellä äänellä. Hän onnistui hypnotisoimaan pahimmatkin kännykäntuijottajat toimimaan omalla vuorollaan ja samanaikaisesti antamaan vaihtorahaa yhdelle ja ottamaan kortit pois toiselta. Vastaavaa tehokkuutta nähtiin, kun Saksan armeija hyökkäsi Ranskaan touko-kesäkuussa 1940.
Hassua kyllä, Yvette vaikuttaa tykkäävän työstään. Tämä tosin on kaikkien lajien huippuammattilaisille yhteistä: He lähes poikkeuksetta rakastavat lajiaan. Tosin tykkäämisen teeskenteleminenkin voi olla kyseessä, koska pelaajat tippaavat Pirjo Päivänsädettä paljon enemmän kuin Merja Mörökölliä.
Diilerit Vegasissa saavat yleensä minimipalkkaa (Nevadassa 8,25 dollaria tunnissa) ja pitävät kaikki omat tippinsä. Verottajan kanssa on kuulemma diili, että tipeistä maksetaan veroa tuntitaksan mukaan, joka on selvästi alle toteutuvan tippikertymän. Internal Revenue Service ei kuvittelekaan, että tavalliset ihmiset olisivat veroilmoituksessaan rehellisiä ja ottaa mitä saa.
Nämä Suomen ”Rakasta verojasi” -kampanjat ovat muuten aina olleet lähinnä vitsejä. Suomalaiset, aivan kuten amerikkalaisetkin, haluaisivat muiden olevan iloisia veronmaksajia. Tosin Antti Rinteen ”Synnytystalkoot” oli vielä rivompi kehotus. Kuka tekee talkoohengessä paskatykin, joka toistakymmentä pitkää vuotta myöhemmin muuttuu angstiseksi teiniksi, koska Suomella on kaikenlaisia kestävyysvajeita?
Mie laskeskelin, että Yvette takoi lähes 30 kättä mixediä tunnissa, minkä pitäisi olla inhimillisen suorituskyvyn yläpuolella. Huomautettakoon vielä, ettei Yvette ollut teknisesti mikään Saksikäsi-Edward, mutta toisaalta missdealiä en muista hänen koskaan jakaneen. Kai niitäkin nyt sentään uralle mahtuu, kukaan ei pysty suorittamaan niin varmasti kuin Veikkauksen edunsaajat väittäessään olevansa peliongelmaisen asialla.
Tästä tuli reilut 30 taalaa tunti lisää liksaa meidän varsin hövelisti tippaavassa 80/160 pöydässämme. Jakopoteista heittivät yleensä chipin molemmat, kun normi on tosiaan ”ei kukaan”. Joten ihan kohtuullista korvausta hyvä jakaja Vegasissa saa. Toivottavasti Yvette ei kärsi pelinhoitajien ammattitaudista eli peliongelmasta.
Komentotalouskin eli rahapelimonopolimme tuottaa hyviä ja jopa erinomaisia diilereitä. Sitten myö nautitaan niistä hetki ja ne joko menevät muualle töihin tai niille laitetaan takki päälle ja ne pannaan diilaamisen sijaan olevinaan tekemään jotain. Koska liksa diilerinä on huonompi kuin pelinvalvojilla, haluavat kaikki luonnollisesti tolppa-apinoiksi valvomaan peliä sen hoitamisen sijaan.
Veikkaus ei työnantajana ole – ainakaan enää – kovin houkutteleva. Kaikki ovat nähneet muutamana viime vuotena pätevien kaveriensa saavan kenkää, koska he olivat edenneet liian hyväpalkkaiseen positioon asti. Siitä sitä sitten pelkällä rahapelikokemuksella hakemaan muita esimiestehtäviä Suomesta. Monet olivat varmasti kuvitelleet olevansa suojatyöpaikassa.
Lisäksi rasitteena on, että koko Veikkauksen henkilökunnan pitäisi työsopimuksensa perusteella teeskennellä vastuullista. Kaikki tietävät toiminnan perustuvan tulosvaatimuksiin ja poliisihallituksen määräysten mahdollisimman niukkaan noudattamiseen.
Kukaan ei uskalla avautua tästä dilemmasta, koska kyseessä on rahapelialan ainoa työnantaja Suomessa.
Niinpä kasinolle ei tule töihin niin paljon hyviä kykyjä, kuin yksityiselle tulisi. Ja kun sitten irto-Yvettejä tulee, he joko karkaavat ulkomaille, paremmin työntekijöitään kohtelevalle toimialalle tai heidät ylennetään muihin hommiin.
Jenkkikasinoilla useimmat diilerit tienaavat paremmin kuin monet esimiehensä. Kasinon tulos tehdään lattiatasolla, ja se toki markkinataloudessa heijastuu palkkioihin. Ja tuottaa myös aktiivisia huippudiilereitä.
P.S. Paradoksaalista on, että Suomessa on kaikesta tästä huolimatta oikein hyvä jakajataso, Euroopan huipputasoa ilman muuta. Tämä johtuu kuitenkin muutamien monopoliviranhaltijoiden rakkaudesta lajiin eikä niinkään ”maailman parhaasta rahapelijärjestelmästä”.
Ja tähän yhteyteen täytyy haukkua tällä kertaa Rion turnausten orienttijakajat. Joku oli salakuljettanut laivallisen kiinalaisen ravintolan kokkeja ja tarjoilijoita Las Vegasiin ja kaupannut ne World Series of Pokeriin pokeridiilereiksi. Oli tosi kiva pelata pottihiloturnausta, kun kolme peräkkäistä jakajaa ei osannut laskea pottia – eikä lukea boardia. Turnauksen toiseksi pelipäiväksi niitä ei sentään enää päästetty pöytään.
Eli markkinatalouskaan ei tuota aina optimaalisia tuloksia. Mutta markkinatalous toimii: liksansa kannalta on se ja sama jakaako Lin enemmän vai vähemmän käsiä, kunhan vain pysyy vuoroissa. Jakajapulan aikana saa vähän lapasemmatkin hyvin vuoroja.
Turnausdiilereillä on puulatut tipit ja supertähdet tietysti keskittyvät käteiseen. Money makes the world go round.
