Jos pyytäisin satunnaisia ohikulkijoita kertomaan yhdellä lauseella, mitä markkinatalous tarkoittaa, en todennäköisesti saisi kahta täsmälleen samanlaista vastausta. Jokainen nimittäin tulkitsee markkinatalous-sanan eri tavalla. Tästä johtuen sama sana voi tarkoittaa vasemmistolaiselle eri asiaa kuin oikeistolaiselle. Olen sitä mieltä, että markkinatalouden vastustaminen johtuukin siitä, että käsitettä ei ymmärretä oikein ja se assosioidaan väärin perustein kaikkeen pahaan, mitä maailmasta löytyy.
Nykyisessä kotimaassani Isossa-Britanniassa markkinatalous ei ole muodissa. Tuskinpa muuten niin moni kannattaisi Jeremy Corbynia. Vain muutamassa vuodessa Corbyn on noussut tässä maassa rokkistaran asemaan. Hänestä tehdään fanilauluja toinen toisensa perään ja tänä kesänä hän nousi Glastonburyssa tuhatpäisen festariyleisön eteen saaden suosionosoitukset, joita Mirror-lehti vertasi Mick Jaggerin esiintymiseen samalla lavalla vuonna 2013. Harva poliitikko pystyy moiseen.
Corbynin kannattajat löytävät vikoja markkinataloudesta, mutta monelta unohtuu, että asiat voivat mennä pieleen ilman markkinavoimiakin. Esimerkiksi Lontoon Grenfell-tornin tulipalo ei ollut markkinatalouden vika. Kerrostalon tulipalossa nimittäin kuoli kymmeniä ihmisiä pieleen menneen julkisen sektorin sääntelyn ja laiminlyöntien takia. Ihmiset eivät kuitenkaan ryntää kaduille osoittamaan mieltä markkinatalouden puolesta kun julkinen sääntely epäonnistuu.
Markkinatalous toimii arvosteluista huolimatta varsin hyvin kun sen annetaan toimia. Paras esimerkki tästä lienee se, että miljoonat ihmset maailman suurkaupungeissa syövät lounaan ja päivällisen joka päivä. Jokaisesta kaupungista löytyy tarvittava määrä kauppoja ja ravintoloita ilman keskusjohtoista suunnittelua. Kuin tyhjästä tänne Lontooseen ilmestyy eri maalaisia ravintoloita, luomu- ja kasvisruokaravintoloita juuri sen verran kun niille on kysyntää. Yrittäjien oman voitonmaksimoinnin ansiosta minun ei tarvitse metsästää tai viljellä omaa ruokaani ja se toimitetaan logistisista haasteista huolimatta tänne keskelle betoniviidakkoa.
Herää kysymys, että jäisikö meidän tautimme hoitamatta jos terveydenhuoltokin toimisi ruoanjakelun tavoin markkinatalouden ehdoilla. Tähän moni vastaa että jäisi. Toisaalta kukaan ei taida pystyä osoittamaan yhtäkään markkinatalouden pohjalta toimivaa terveydenhuoltojärjestelmää, joka olisi mennyt pieleen. Markkinatalous ei siis tarkoita pelkkää yksityistämistä. USA:n terveydenhuoltojärjestelmä, jossa monimutkaisilla säädöksillä estetään kilpailua ja suuret yritykset pystyvät lobbauksen avulla vaikuttamaan lainsäädäntöön ei ole markkinataloutta. Monimutkainen lainsäädäntö on markkinatalouden pahin vihollinen, sillä se rajoittaa ihmisten vapaaehtoista valinnantekoa ja luo korkeita alalletulokynnyksiä kilpaileville yrityksille. Toimiva yksityinen terveydenhuoltojärjestelmä vaatisi yksinkertaisen ja tasapuolisen sääntely-ympäristön, joka synnyttäisi oikeaa kilpailua parantaen palvelun laatua ja laskien hintoja. Kun lainsäätäjille ei anneta liikaa valtaa ei yritysten lobbaaminenkaan ole enää kannattavaa. Tästä johtuen markkinatalous olisi lobbauksesta elävien suurten terveydenhuoltoyritysten pahin painajainen.
USA:sta puheenollen, olen jokseenkin ihmeissään siitä, miksi tämän päivän USA:ta pidetään edelleen markkinatalouden malliesimerkkinä ja kaikki maan talous- ja sosiaaliset ongelmat laitetaan aina vapaiden markkinoiden piikkiin. Markkinatalousmaassa kun ei mielestäni pitäisi olla yli 400 virastoa eikä maan suurimman työnantajan kuuluisi olla armeija. Mielenkiintoista on sekin, että vuoden 2008 talouskriisiä pidetään vapaasti toimivan markkinatalouden virheenä vaikka kriisin taustalla olivat Fannie Maen ja Freddie Macin kaltaiset kvasi-valtionomisteiset laitokset sekä pankkien moraalikato, joka oli seurausta muun muassa Alan Greenspanin johtaman Federal Reserven epätavanomaisesta rahapolitiikasta.
Saattaa kuulostaa radikaalilta, mutta en usko sääntelyn olevan hyväksi edes finanssisektorille. Tottakai, jos raskasta sääntelyä puretaan liian nopeasti, niin pankit tekevät aluksi älyttömyyksiä uudessa vapaammassa toimintaympäristössä, aivan kuten lehmä kirmaa laitumella pitkän ahtaassa navetassa vietetyn talven jälkeen. Tänä päivänä pankit ovat niin suuria, ettei niitä siksi ymmärrettävistä syistä johtuen haluta päästää kontrolloimattomasti kaatumaan. Tärkeämpi kysymys on kuitenkin se, miksi rahoituslaitokset on alunperin päästetty kasvamaan liian suuriksi ja miksi finanssikriisit muodostavat aina niin suuren systemaattisen riskin. Uskon, että syy tähän on nimenomaan liiallinen sääntely.
Pankkitoiminta ei ole kovin monimutkaista liiketoimintaa. Tästä huolimatta pankkialalla on vain vähän kilpailua. Uusia pankkeja ei kasva haastamaan nykyisiä markkinajohtajia vaan pienemmät pankit päätyvät sen sijaan isoimpien ostettavaksi. Yhtenä syynä pienien pankkien katoamiseen on se, että pienillä pankeilla ei ole varaa ylläpitää kallista compliance-osastoa, joka huolehtii siitä, että pankki täyttää loputtoman määrän rahanpesuun, pääomavaateisiin ja ties mihin liittyvistä määräyksistä. Kansainvälisillä markkinoilla toimivilla pankeilla tilanne on vielä haastavampi kun niiden täytyy tulla toimeen useamman kuin yhden sääntelyviranomaisen kanssa. Ilman tätä loputonta sääntelyviidakkoa pankkitoiminta olisi paljon helpompaa ja sitä kautta meillä olisi vähemmän jättipankkeja ja enemmän pieniä pankkeja.
Pankkien koolla on väliä, sillä suuret pankit keskittyvät palvelemaan suuria yrityksiä kun taas pienet pankit palvelevat etupäässä pieniä yrityksiä. Muutaman kymmenen miljoonan liikevaihtoa tekevä yritys ei ole strateginen asiakas jättipankille, mutta se voi olla strateginen asiakas pienelle paikallispankille. Kun meiltä häviää pienet pankit niin meiltä häviää lopulta myös paljon pieniä yrityksiä.
Liiallisen sääntelyn ja epäsymmetrisen rahoituksensaannin maailmassa, jossa nyt elämme, vain suurimmat yritykset pärjäävät. Tämän huomaa siitä, että menitpä mihin päin maailmaa tahansa, niin todennäköisesti paikallinen merkkiolut on Anheuser-Buschin tai Asahin omistama, suklaapatukka Nestlen tai Marsin omistama, hygieniatuotteet Unileverin tai Proctor & Gamblen omistamia. Oligopolit ovat vieneet elintilan täydelliseltä kilpailulta. Tämän takia rikkain 1% on niin paljon vauraampi kuin me loput 99%. Rikkain 1% on se väestönosa, joka omistaa nämä monopoli- tai oligopoli yritykset. Räikeiden tuloerojen syy ei siksi aina ole verotuksessa vaan täydellisen kilpailun puutteessa. Täydellistä kilpailua taas pystyy edistämään parhaiten sääntelyä yksinkertaistamalla ja rahoituksen saantimahdollisuuksia tasapuolistamalla.
Markkinatalous, eli systeemi, jossa kaikilla on tasapuoliset kilpailumahdollisuudet ja riskinotosta palkitaan, mutta riskinotto on jokaisen omalla vastuulla (käsitettä 'too big to fail' ei olisi olemassa) on mielestäni kaikkein oikeudenmukaisin ja toimivin systeemi. Pelkkä yksityistäminen ei ole sama asia kuin markkinatalous vaan markkinataloutta edistetään byrokratiaa keventämällä ja rajoitteita purkamalla. Valitettavasti kuitenkin kaikki markkinataloudesta johtumattomat kriisit yleensä laitetaan sen piikkiin. Lopputuloksena on sääntelyn lisääntyminen, joka vähentää kilpailua ja joka taas johtaa suurempaan määrään oligopoleja ja joka taas johtaa rikkaimman 1 prosentin vaurastumisen entisestään.
Timo Tikkala
Keskustele aiheesta Timon blogissa
Timoa voi seurata Twitterissä nimimerkillä @timotikkala
