Olen ajatellut Tytti Tuppuraisen nykydemareissa edustavan järjen ääntä. Ehkä siksi hänet on sijoitettukin omistajaohjausministeriksi ottamaan lokaa niskaan. Tehtävä on melko epäkiitollinen, koska sekä poliittiset vastustajat että liittolaiset vaativat säännöllisesti sellaista, mitä ei pysty mitenkään toimittamaan. Kansasta nyt puhumattakaan.
Toimittaja Marja Sannikka miinoitti Tuppuraisen taitavasti perjantaisessa ohjelmassaan. Jos olisin ollut Veikkauksessa omistajan ääntä käyttävä, uudelleen valintaa toivova poliitikko, en olisi luultavasti edes mennyt.
Kun ensin haastateltiin tutkija Janne Nikkistä, sitten omistajaohjausministeriä ja viimeiseksi ex-peliriippuvainen Jenna Mäkelää, olisin tiennyt ministerinä seisovani miinakentän keskellä – ilman miinanpolkijatovereita.
Kukaan ei synny rahapelaajaksi
Kun tiedemies menee telkkariin kymmeneksi minuutiksi, olisi hyvä osata ilmaista viestinsä selkeillä lauseilla. Esimerkiksi rahapelitutkijan ei kannata mainita SOGS-R:ää tai mitään muutakaan suurelle yleisölle käsittämätöntä lyhennettä.
Sosiaalietiikan dosentiksi Janne Nikkinen suoriutui tässä erinomaisen hyvin. Hän aloitti vertauksella käänteisestä Robin Hood- järjestelmästä, jossa vähävaraisilta otetaan rahat ja ne käytetään sitten eri tarkoituksiin.
Erityisesti ilahdutti hänen analyysinsä kysyttäessä miksi Suomessa rahapelaamiseen suhtaudutaan niin positiivisesti: ”Meidät on kasvatettu siihen. Ei kukaan synny rahapelaajaksi.”
Tämä on nimittäin sama kuin omani. Meillä käytetään rahapelaamiseen per henki tolkuttomasti rahaa, koska riittävän monelle sukupolvelle on pienestä pitäen kerrottu suomalaisen voittavan aina.
Mummorullistakin hänellä oli selvä kanta:
”Mikä muu tarkoitus automaattien lisäämisellä on ollut kuin kerätä lisää rahaa.” Sekä veikkaushäviövarojen ja veikkauksen edunsaajien symbioosista:
”Jos me irrotettaisiin yhteys, laitettaisiin rahat valtion budjettiin, se katkaisisi tämän riippuvuuden kehän. Monet tutkijat ulkomaillakin on sanonut, että tuottojen käyttö itsessään on vahingollisempaa kuin se pelaaminen.”
Tämä oli rohkea kannanotto. Ihan kaikki edunsaajat tai tutkijakollegatkaan eivät välttämättä hurranneet. Nikkinen luetteli erilaisia tapoja, miten raha alkaa luomaan erilaisia riippuvuussuhteita.
”Tutkijat tulevat riippuvaisiksi näistä rahoista.” ”Ihmiset eivät puhu rahapelaamista vastaan.”
”Printtimediat eivät julkaise herkästi kriittisiä artikkeleita, jos rahapeliyhtiöt ovat isoja mainostajia.”
Pelikoneista oli Nikkisellä myös varma näkemys:
”Pelikoneita voi olla suuriakin määriä, jos ne ovat kasinoilla tai sermien takana, missä ihmiset eivät näe niitä. Pelaamista legitimisoi, että ne ovat ruokakaupoissa ja sellaisissa paikoissa, missä ihmiset kulkevat. Tehokas toimi olisi siirtää automaatit pois kaupoista ja kioskeista.”
Ja kirsikkana kakun päällä:
”Poliittinen eliitti, Veikkauksen toimijat ja heidän kanssaan liitoksessa olevat tahot ovat kytköksissä. Ei heidän intresseissään ole vähentää pelaamista.”
Paatuneena ihmisten tuijottelijana sanoisin, että Nikkistä vähän jännitti olla kameroiden edessä. Ja että hän suoriutui silti erinomaisen hyvin. Ei tv-kansa kaipaa prosentteja, vaan selkeitä kantoja.
Suomalaiset ovat lottokansaa
Verenpaineeni nousee aina, kun joku veikkausperheestä sanoo, että lotto on harmiton unelmointipeli. Siihen voi hävitä vaikka koko omaisuutensa. Lisäksi tappiollisen odotusarvon onnenpeli toimii paljon paremmin auki olevana porttina kovempiin huumeisiin kuin kannabis. Onneksi tätä ei tällä kertaa sanonutkaan kukaan.
Mutta sen sijaan Tuppurainen kertoi, että olemme lottokansaa. Ja tämän tosiseikan edessä hän on avuton.
Tämä on sinänsä totta, koska ei Tytti ole meitä lottokansaksi kasvattanut. Sen ovat tehneet häntä edeltäneet poliitikot, jotka ovat keksineet sammon, joka on tähän asti takonut vuosi vuodelta lisää rahaa mm. puolueitten omille lomajärjestöille.
Sannikka aloitti Tuppuraisen haastattelun kysymällä, onko suomalaisten vuosittain häviämät 1,7 miljardia paljon vai vähän? Tähän tuli vastaukseksi perinteistä veikkauskieltä:
”Suomalaiset pelaavat.”
”Pelaaminen tuntuu kuuluvan ihmisyyteen.” ”Suomessa pelaaminen on koko kansan harrastus.” ”Rahapeleihin kuuluu, että aina myös hävitään.”
Hyvällä poliitikolla onkin aina televisiostudioon tullessaan vastaus valmiina, jonka käyttää siitä huolimatta kysytäänkö sitä. Mutta Sannikka ei tyytynyt vastaamattomuuteen:
”Pitäisikö suomalaisten pelata enemmän vai vähemmän?”
Tähän sitten suorana vastauksena sitten tuli löpinää vastuullisesta pelaamisesta.
”Valtaosa suomalaisista pelaakin vastuullisesti, mutta sitten on valitettavasti joukko ihmisiä, joilla pelaaminen karkaa käsistä… (lisää veikkauskieltä)”
”Kannustat kuitenkin tietynlaiseen pelaamiseen, vastuulliseen pelaamiseen?” oli erinomaisen skarppi jatkokysymys samasta asiasta, johon ei vielä tullut vastausta.
”En kannusta pelaamiseen, mutta tunnustan sen, että ihmisillä on vietti kokeilla onnea. Olemme lottokansaa, kuten meistä suomalaisista sanotaan. Ja tämän tosiseikan edessä minä olen avuton.”
”Haluatko vähentää pelaamista?” samaan vastaamattomaan kysymykseen oli myös hyvä. Ja sitten Tuppurainen pääsikin jo sanomaan sen, mitä Blokkikosketkaan eivät koskaan sanomatta jätä:
”Peliongelmia haluan vähentää. Suomessa erityisesti kasvaa tämä laiton ulkomainen uhkapelaaminen. Sitä markkinoidaan härskisti taivaskanavilla jo yhdeksästä alkaen illalla.”
Tähän voisi joku pahantahtoinen huomauttaa, että rahapelimonopolin pelejä tarjotaan taukoamatta kaikkien kotimaisten kanavien lisäksi kaupoissa ja kioskeissa. Lisäksi joku herkkähipiäinen voisi hermostua, kun laillista ulkomaille pelaamista taas kerran kutsuttiin Veikkausperheen toimesta laittomaksi.
Automaateistakin Tuppurainen puhui kuin Velipekka Nummikoski parhaimmillaan:
”Automaateilla on merkittävä vaikutus asiamiestoimijoille, kyläkaupoille ja kioskeille. Se on merkittävä osa sitä tulovirtaa ja asiakasvirtaa.”
”Jos pelikoneet häviäisivät, ihmiset siirtyisivät muualle pelaamaan. Netissä voi olla entistä vaikeampi kontrolloida pelaamista, koska siellä se ulkomaalainen tarjonta tulee houkuttelemaan ihmisiä.”
Jo toisen kerran löydettiin syyllinen ulkomaalaisista, Numppikaan ei välttämättä olisi pystynyt tähän.
Veikkausperheen yksi pääväitteistähän on, että kun lottokansaksi rahapelimonopolin kasvattavat ihmiset siirtyvät pelaamaan ulkomaisia pelejä, peliongelman on aiheuttanut ulkomainen pelintarjoaja. Vähän sama homma kuin syyttää veturikuskia, joka ajoi viime hetkellä junan eteen hypänneen itsemurhakandidaatin yli.
Mutta oli haastattelussa jotain Veikkausperheessä ennenkuulumatontakin. Ensin oli paljon veikkauskieltä Veikkauksen peliautomaattien vähentämisen, tunnistautumisen ja vastuullisuuden autuaaksi tekemisestä. Mutta lopuksi tuli miut ainakin yllättänyt kannanotto:
”Olen valmis tarkastelemaan Veikkauksen omistajan näkökulmasta (peliautomaattien siirtoa) ja odotan Veikkaukselta esityksiä”.
Mie tosin aina jaksan hämmästellä vaatimusta Veikkaukselle, jossa osakeyhtiön pitää tehdä omistajalleen esityksiä, miten sen tuloja voisi pienentää. Jos omistaja haluaa tehdä jotain muuta kuin voittoa, viestin pitäisi nähdäkseni lähteä toisesta suunnasta. Lisäksi tähän vuoteen asti Veikkausta on lähinnä vaadittu tekemään enemmän rahaa kuin edellisenä vuonna.
Puhuttaessa veikkaushäviövarojen ohjaamisesta korvamerkittyinä samoille järjestöille vuodesta toiseen tuli taas paljon sujuvaa veikkauskieltä. Mutta lopuksi:
”Haluatko muuttaa vai ei?”
”Mielenkiintoinen ajatus, että Veikkaus tulouttaisi suoraan valtion budjettiin. Henkilökohtaisesti ei olisi mitään tällaista ajatusta vastaan.”
Saatettiin monessa STEA:n tuella pikkuporukan puuhastelua järjestävinään olevassa yhdistyksessä tätä vähän säikähtääkin. Ministeritason poliitikot eivät ole aiemmin muistaakseni tällaisia henkilökohtaisiakaan kantoja ottaneet.
Lisennssit menisivät kasvottomille toimijoille
Lisenssijärjestelmässä ei muuten pystyisi kutsumaan minkään peliyhtiön edustajaa haastateltavaksi, kun ne olisivat näitä kasvottomia. Tai PR-yhtiöiden konsultteja, jotka tulisivat televisioon erilaisia korulauseita sanomaan.
Näin ainakin, mikäli uskomme Tuppuraista. Ja miksi emme uskoisi, sillä aivan erinomaisia korulauseita puhui hänkin. Joskin vähän epäilen, että jos ulkomaiselle rahapeliyhtiölle olisi yksi kiintiöpaikka Suomen televisioon haastateltavaksi, ja niiden keskenään pitäisi päättää kuka menee, tulisi käsirysyä.
SDP kannattaa aina oikeudenmukaista tulonjakoa
Joka tapauksessa ministeri Tuppurainen rohkeasti puolustaa nykyistä rahapelijärjestelmää.
”Tätä järjestelmää minä rohkeasti puolustan. Puolustan sitä, koska se on hallitusohjelmassa. En haluaisi Ruotsin mallia, koska se on lisännyt mainontaa huomattavasti.”
Tähän olisi voinut huomauttaa, että lisenssijärjestelmässä mainonnan määrää voi regulaattori säädellä halunsa mukaan. Mutta Sannikan jatkokysymys oli kyllä vielä parempi:
”Miksi SDP kannattaa tulonsiirtoa vähävaraisilta hyväosaisille?”
”Sosiaalidemokraatit kannattaa aina oikeudenmukaista tulonjakoa. Se ei ole terve malli, että peliongelmat kasautuvat kaikkein vähäosaisimmalle kansanosalle. Se on yksi tämän järjestelmän kiistaton varjopuoli.”
Tämänkin ääneen lausuminen on ollut yleensä veikkausperheen ainakin ytimessä tabu. Tavallisesti on sanottu, että laitettaisiin kyllä Kuusisaareenkin mielellään hedelmäpeli, mutta kun siellä ei ole kauppaa. Vaikka ihan yhtä hyvin voisi kertoa totuuden. Köyhät pelaavat slotteja enemmän ja siksi helvetinkoneita on enemmän Kontulassa kuin Kauniaisissa.
Tästä on muuten kivitetty Veikkausta välillä ihan turhaankin. Totta kai rahapeliyhtiö sijoittaa automaattinsa sinne, missä niitä pelataan.
Jenna Mäkelä ei syyttänytkään kolmantena haastateltavana Veikkausta, joka on vain rahapeliyhtiö. Vaan rahapelijärjestelmäämme, jossa uhkapeliongelmaa ei oteta vakavasti.
Katkesin jossain määrin, kun kysyttäessä kommenttia Tuppuraisen lausuntoon Jenna sanoi: ”Mää oletan, että hänellä on tieto olemassa, että 10.000 automaattia on joku turvaraja.” Toivottavasti muutkin ymmärsivät porilaisen sarkasmin.
Jenna oli vahva televisiossa kuten aina. On muuten rohkeaa ja kunnioitettavaa antaa kasvot peliongelmalle. Tunnen nimittäin paljon peliongelmaisia ja yleensä ne pitävät mahdollisimman matalaa profiilia velkojiaan väistellen.
Omistajaohjausministeri sai esiintymisestään somessa aika paljon kuraa päälleen. Tytti Tuppurainen suoriutui kameran edessä vaikeassa paikassa kuitenkin paljon paremmin kuin edeltäjänsä Sirpa Paatero. Tässä ei tosin kovin korkealla olleen riman yli hypätty.
Lisäksi boldasin toivoa herättäneet osat haastattelustaan. Tärkeintähän ei ole päämäärä, vaan liike.
Marja Sannikka teki huikean työn haastattelijana. Hän oli valmistautunut erinomaisesi, eikä hyväksynyt veikkauskielisiä lausuntoja kysymättömiin kysymyksiin. Ei kuitenkaan jäänyt jänkkäämään vastausta, vaan kysyi saman kysymyksen hieman eri sanoin. Olisin itse luultavasti osannut vain jänkätä.
Jo pelkästään suomalaiseksi poikkeuksellisen vahvan haastattelijasuorituksen takia kannattaa tämä Sannikka Areenasta katsoa. Paras suomalainen rahapelihaastis toistaiseksi. Jopa vielä parempi, kuin missä Jenna Mäkelä pyyhki Veikkauksen varatoimitusjohtajalla studion lattiaa.
P.S. Vaikka Veikkausperhe onnistuisi aikeissaan häätää maksublokeilla nettipokeriammattilaiset Suomesta, täytyy silti olla tyytyväinen mediailmapiirin muutoksesta Suomessa. Enää ei veikkauskieltä valtamediassa nielaista karvoineen päivineen. Tämä antaa toki toivoa myös sen suhteen, ettei älyvapaa blokkihankekaan lopulta menisi läpi.
