Useimmat isänpäiväni olen viettänyt Amsterdamissa. The Master Classics of Poker on nimittäin perinteisesti pelattu isänpäivän aikaan. Viime vuonna turnaus siirrettiin viikolla eteenpäin, sillä WSOP:n Main Eventin finaalissa November Ninessa oli mukana yksi hollantilainen pelaaja. Koska Hollannissa on totuttu globalisaation vaikutuksiin jo 1600-luvulla, lienee Master Classics pysyvähkösti siirretty viikolla eteenpäin November Ninen tieltä. Niinpä saatan olla ensi vuonnakin isänpäivän Suomessa. Tätä kirjoitan joka tapauksessa Amsterdamissa turnausviikon keskivaiheilla.
Tulin viime lauantaina, koska tarkoituksenani oli pelata sunnuntain 10.000 euron ”High Roller”-turnaus. Päädyin kuitenkin käteispelien ihmeelliseen maailmaan kolmeksi illaksi. Katselin sitten pokerihuoneen screeniltä, kun Jani Sointula flippasi epäonnekkaasti chipleadistä kuutosparilla ATo:ta vastaan ja jäi High Rollerin viidenneksi vain 35.000 euroa lohdutuksena.
Ensimmäisenä iltana pääsin istumaan suoraan juuri avattuun 10/20 pottiomahapöytään. Kun istuin pöytään viidenneksi, siinä istui jo valmiina neljä ammattilaista, eikä muita. En panikoinut pöydän huonoudesta, koska olen ollut täällä ennenkin. Yleensä illan mittaan huonot pöydät paranevat ja hyvät heikkenevät Amsterdamissa(kin). Nitit etsivät parempaa pöytää ja kuumat turnaustippujat istahtavat sinne, mistä löytyy vapaa paikka.
Näin kävi tälläkin kertaa. Pöydässä kävi illan mittaan kaikenlaista pappaa kääntymässä. Mie pelasin Lutkapuuta1) ministäkillä, vaikka koko ajan olisi mieli tehnyt ottaa pöytään enemmän. Vasemmalla puolellani kuitenkin oli agro tanskalaispro, joka 3-bettaili surutta ja pelasi flopin jälkeen varsin näppärästi. Olisin vaihtanut paikkaa, ellen olisi ollut mukavalla keskipaikalla. Niinpä päätin sitten kyylätä ankarasti, mikä on pahinta vastamyrkkyä vasemmalla puolella olevalle osaavalle pullistelijalle.
Onnistuin onnekkaasti kerran nelinkertaistamaan ministäkkini. Loppuillasta valuin vasemmalleni, kuten olin pelännytkin käyvän. Vastoin tapojani pakkasin pillit pussiin jo kolme varttia ennen sulkemisaikaa, koska meitä oli jäljellä taas viisi ammattilaista, ja positioni hankalaan juuttiin oli ennallaan.
Sunnuntaina minulle annettiin käteen lappu 5/5-pöytään, ja menin sovinnolla siihen. Tämä pöytä oli kuin omahapöytä Helsingistä 90-luvulta. Melkein kaikki katsoivat flopin. Jos joku reissasi, kaikki limpperit maksoivat, ja reissaajalla oli yleensä ässät. Jos joku rereissasi (=3-bettasi, nuorisolle tiedoksi), oli sillä aina ässät. Tämä on minun käsitykseni siitä, miten minun pöydässäni muiden kuuluu omahaa pelata. Jos asiat ovat hyvin, älä muuta mitään, on vanha bisnesviisaus. Niinpä istuin koko illan pikkupöydässä.
Hivenen korttikuolleena jäin kuitenkin muutaman satasen voitolle.
Maanantaina ilmoittauduin jonoon kaikkiin alahuoneen omahoihin eli 5/5, 5/10 ja 10/20. Otin tuolin brushin pöydän vierestä ja jäin odottamaan. Amsterdamissa jonotetaan vielä vanhalla paperilistasysteemillä, ja sen hoito on yhä edelleen varsin monopolimaista. Nopea metodi pöytään pääsemiseksi on ahdistella brushia niin paljon kuin ilkeää. Tämä osoittautui voittavaksi strategiaksi, koska kun menin toisen kerran kyselemään, brush kertoi, että hänellä onkin tässä juuri paikka 5/10-pöytään. En kysellyt, mahdoinko olla jonossa ensimmäisenä.
Tämä pöytäni oli taas kuin känniomahaa Helsingistä. Pöydässä oli monta kaveria, jotka olivat hyvin halukkaita työntämään kaikki merkkinsä keskelle, jos oli jotakin sinnepäin. Tämäkin on pelitapa, jolla sopii minun seurassani omahaa huitoa.
Onnistuin aluksi töhöilemään kahden päivän voittoni, ja vähän lisää päälle. Tämä on melko tavanomaista, tällaisessa pöydässä kuuluu asiaan laittaa merkkejä keskelle ilman varmuutta niiden palaamisesta eteen. Illan viimeisissä hitaissa onnistuin saamaan ässäsetin ja kymppisetti ei uskonut, vaan lyötyään flopista painoi minun reissuuni vielä lisää ja maksoi sitten all-inini. Seitsemän kilon potti Akille ja toistaiseksi olen voittanut joka käteipeli-ilta tällä reissulla.
Täällä olisi myös Prive-huone, missä ainakin Aki Votkin, Niko Soininen, Ilari “Kultalevy” Sahamies ja Juha Helppi ovat käyneet pelaamassa pykälän tai pari isompaa. Minun kokemukseni on, että turnausviikon alussa nämä pelit ovat yleensä huonot. Paikalla on paljon huippuammattilaisia, ja kaikki haluavat pelata heikkoja hollantilaisvakkareita vastaan. Nämä taas huitovat samaan aikaan turnauksia. Loppuviikosta, kun pikkupojat ovat jo kotona, käyn ehkä kurkkaamassa, josko Privessä olisi jotain kivaa minullekin.
Lisäksi isoa peliä näppärien poikien seurassa pelatessa olisi syytä olla täydessä iskussa. Minä en ole. Keskiviikkona kun kävelin Nordenskiöldinkadun jäähallista ulos Whitesnaken keikan jälkeen, ihmettelin, että onko minulla tullut lentopallosta varpaatkin jäykiksi. Torstai-aamuna herätessäni tajusin, että kihtikohtaushan se sieltä pukkaa päälle.
Kihti on parantumaton tauti, jonka saa kun syö ja juo hyvin. Erityisesti paistetut muikut oluella alas huuhdottuna edesauttavat sairauden hankkimisessa. Kipu alkaa tavallisimmin oikean isovarpaan tyvestä. Kohtaukset ovat sellaisia, että isoa miestä itkettää, kun varpaaseen sattuu. Lisäksi ei pysty nukkumaan eikä juuri kävelemäänkään.
Saatuani ensimmäisen kerran kihdin päälle viitisen vuotta sitten, olen käynyt tapaamassa aiheesta monta lääkäriä. Minulla on hyvä lääkäri löydettynä (ja monta huonoa), estolääkitys päällä ja varastossa hyvin äreitä kipulääkkeitä kohtauksen varalta. Niitä ei saisi ottaa määräänsä enempää, tai seurauksena on sydämentykytystä, maksavaivoja ja ennenaikainen kuolema. Tai näin ainakin purkissa olevissa käyttöohjeissa uhkaillaan.
Joka tapauksessa lääke vie hyvin tunnon varpaasta (ja kaikkialta muualtakin), kunnes sen vaikutus iltaa kohden alkaa haihtua. Yliannostelua en ole uskaltanut kokeilla luotettavaa lääkäriä konsultoimatta, koska mielelläni pelaisin vielä monta jakoa. Iltaisin ovat minuutit pitkiä lääkkeenottoaikaa odotellessa, kun välillä tuntuu siltä, että varvasta sahataan irti.
Luin hiljan coloradolaisesta reumaatikosta, jonka nivelkipuihin auttoi vain kannabis. Useimmat varmaan ajattelevat, että kyseessä oli reumaatikko, joka vähän tykkää poltella pilveä. Tämä ajatus kävi toki minullakin mielessä. Joka tapauksessa hän oli hyvin tyytyväinen siitä, että hänen ei ollut tarvinnut rikkoa lakia vuoden 2012 jälkeen. Tuolloin vapautettiin osavaltiossa pienten kannabismäärien kasvatus ja käyttö. Ruudin lisäksi myös ilmeisesti pilvi palaa rajuimmin Coloradossa.
Kihdin iskiessä päälle olisi parasta maata sohvalla, ottaa lääkkeensä ja juoda paljon maitoa. Pokeriturnaukseen lentäminen ei ole suositeltujen hoitomuotojen joukossa. Miulla oli kuitenkin lennot ja hotellit maksettu jo ajat sitten, enkä oikein muutenkaan ole vahva osaaja sohvakuolemisen vaativassa lajissa. Ja sitä paitsi ”Home is where the game is”, kuten 90-luvulla tavattiin sanoa.
Lento oli verraten nihkeä. Poikkeuksellisesti en ottanut punaviiniä. Empiiristen tutkimusteni tuloksena alkoholi edesauttaa kohtauksen pitkittymisessä, ja olen ollut nyt viikon absolutistina. Sen sijaan otin kahvia, jonka kaadoin syliini. Osa roiskui vieressä istuneen leidin päälle, joka aluksi friikkasi täysin. Oli kuulemma ainoat housut matkassa (niin muuten minullakin). Hän kuitenkin rauhoittui, kun pyytelin kovasti anteeksi ja maksoin vähän vahingonkorvausta. Varvasta särki ihan kiitettävästi koko lennon ajan, eli kaiken kaikkiaan oli tosi lysti lento. Lentäminen selvinpäin onkin aika pitkästyttävää puuhaa. Kehotan välttämään, jos suinkin mahdollista.
Hotellille päästyäni yritin olla selälläni, jotta varvas rauhoittuisi. Tämän hoitomuodon vaikutukset tulevat hyvin rauhalliseen tahtiin. Niinpä päätin tutkia, auttaisiko kannabis Amsterdamissa kihtiin, jos kerran Coloradossa auttaa reumatismiin. Reuma ja kihti ovat nimittäin lähisukulaisia ainakin lääkityksen suhteen. Samaa Arcoxiaa otetaan, tosin kihtikohtaukseen suositeltu määrä on nelinkertainen reumaan verrattuna.
Onneksi hotellini on lähellä kasinoa. Casino Holland taas on lähellä Bulldogia, jonka alakerrassa on coffee shop, josta myrkkyjä saa ihan laillisesti ostaa. Nilkutin sitten sinne ja kyselin myyjältä neuvoa. Hän ei tuntenut taudin englanninkielistä nimeä ”gout”, mutta päädyimme ”virkistävään” marijuanaan. Istahdin baaritiskille, ostin kupin teetä sytkärillä ja aloin poltella. Minun polttamiseni ei ole ihan yhtä tyylikästä kuin Humprey Bogartilla tai Lauren Bacallilla oli. Kun en ole koskaan tupakoinut, sujuu touhu vähän nihkeästi. Parin minuutin yskimisen jälkeen kipu ALKOI HÄVITÄ. Tiesin olevani kannabiskoukussa.
Niinpä olen poltellut pilveä aina ennen pelejä ja lisäksi ruokatauoilla. Turnauspelaamiseni ei mennyt aivan villiksi. Aloitimme 30 tuhannen stäkillä, ja ensimmäisen päivän päätteeksi minulla oli 30.200 merkkiä. En pelannut ihan parasta kauttani, mutta syyttäisin tästä enemmän viimeaikaista vähäistä kokemusta hitaista turnauksista ja varvassärkyä kuin pilvessä oloa. Marijuana on siinä mielessä nihkeä kihtilääke, että sen vaikutus hiipuu nopeammin kuin varsinaisen reseptilääkkeen.
Lisäksi viihdekäyttöön ruoho on minulle aivan surkeaa. Parhaimmillaan se vähän huimaa ja pahimmillaan alkaa väsyttämään. Sitä paitsi ulos polttamaan meneminen on rasittavaa puuhaa, eikä itse imeminenkään ole mitenkään innostavaa touhua. Kun kihdistä tokenen, siirryn takaisin kovempiin huumeisiin eli jatkan empiirisiä tutkimuksiani etanolin terveyttä edistävistä vaikutuksista.
Toisena päivänä en onnistunut lisäämään pinoani, vaan päätin päivän turnauksen luultavasti viimeisellä sijalla 28.900 pisteellä. Tosin tilannetta helpottaa se, että jäljellä olevat pelaajat ovat kaikki rahoilla. Juha Helppi ystävällisesti meni bubblaamaan, kiitos siitä. Meidän muiden on tänään vielä jatkettava turnausta. Minun tosin tuskin täytyy kovin kauaa turnauksessa tänään kärvistellä. Suomalaisista mukana terveillä pinoilla ovat vielä Sampo Ryynänen ja Jussi Nevanlinna. En tehnyt re-entryä, enkä pelannut 1A:ssa, joten jään varmuudella vajaat pari tonnia turnauksesta voitolle. Tosin hyvin suurella todennäköisyydellä siihen se jääkin. Hyvällä tsägällä voin luiskahtaa yhden pienen palkintoportaan ylöspäin, mutta pidemmälle lento vaatisi jo pokerijumalien vahvaa suojelusta. Mutta ”a chip and a chair” on se kaikki mitä turnauksen jatkamiseen vaaditaan.
Olen seurannut huumeiden käytöstä seuranneita alamäkiä arkkuun asti sen verran, että en ole mitenkään huumemyönteinen. Mutta jokainen terveellä logiikalla varustettu ymmärtää, että sota huumeita vastaan on hävitty jo kauan sitten. Nykyisestä lainsäädännöstä hyötyvät lähinnä huumekauppiaat. Kanadan uusi pääministeri on kansallistamassa huumekauppaa. Paikallisen poliisin suurin huoli on, että kilpailevat moottoripyöräjengit alkavat listiä toisiaan laittomien huumeiden markkinoiden supistuessa.
Suomen kieltopolitiikka johtaa näköjään jopa suomalaisen poliisin korruptoitumiseen ja lisää nuorten kokeiluja. Nuoret ovat nimittäin aina olleet kiinnostuneita kaikesta kielletystä. Nuuskan myynnin kieltämisen Suomessa jälkeen käyttäjien määrä on monikymmenkertaistunut.
Minäkin poltin jonkun marisätkän Amsterdamissa jo 90-luvulla, kun se kerran oli Suomessa kiellettyä ja siten mielenkiintoista. En silloinkaan oikein innostunut aiheesta viihtymismielessä, joten pidän täysin varmana, että huumekierteeni katkeaa heti kun kihti helpottaa.
Tämä ei tosin tarkoita, että meillä olisi vähään aikaan tulossa lainsäädännöllisiä muutoksia. Meillä jatketaan valheellista valistusta, jossa marin poltto on vain heitto-ovi heroiinikoukkuun ja jossa imettävä äiti voi juoda turvallisesti lasin viiniä joka toinen päivä ja siitäkin pitää potea huonoa omaatuntoa. Jälkimmäiseen aiheeseen mietittäväksi, paljonko äidinmaidossa on alkoholia, jos äiti on kahdessa promillessa?
Kirjoitin tämän kolumnin ihan suivaantuneena kaikkeen paskanpuhumiseen ja hymistelyyn, mitä virallisessa Suomessa aiheesta on tapana. Meillä ovat vallassa hyvää tarkoittavat kukkahattutädit ja sedät, jotka eivät ymmärrä mitä he tekevät. Huumeet tappavat joo, mutta niin ne tekevät verotettiinko niitä vai ei. Huumeiden laillistaminen johtaisi yhteiskunnalle pienempiin huumehaittoihin ja suurempiin verotuloihin. Paljonko siitä, että näytetään kirkasotsaisilta pitää oikein maksaa? Minä näen huumerahat mieluummin vaikka tarpeettomissa siltarummuissa kuin rikollisilla.
1) Pelata Lutkapuuta = pyrkiä sullomaan omahassa pikkunippu keskelle joko ässillä tai suotuisissa olosuhteissa tuplasuittijonoilla. Rolf ”Lutkapuu” Slotboom tuhosi netistä 9-max omahan, kun kirjoitti kirjan, jossa tämä pelityyli opetetaan.
P.S. Jonna Nissiselle kiitos naisen terävästä huomiosta. Jos kenkä jalassa puristaa, voi kävellä sukkasillaan. En ollut tätä itse tajunnut. Kävin tänään hotelliaamiaisella vain yhdellä kengällä, enkä välittänyt ihmettelevistä katseista. Tosin niitä oli melko vähän, tämä on Hollanti eikä Suomi. Jos jotakuta huvittaa kävellä toisessa jalassa kenkä ja toisessa sukka, niin täällä saa kävellä.
