Pääsin läpi HKKK:n ainoasta tiukasta kurssistani eli liikevenäjästä toisella yrittämällä syksyllä 1987. Osaan edelleen maljapuheessa toivottaa maailmanrauhaa ja kansojen välistä ystävällisyyttä ja yhteistyötä. Venäjän opettajamme opetti meille myös, että vaikka Venäjällä oli tuolloin menossa Gorbatshovin kuiva kausi, jos siellä haluaa tehdä bisnestä, on ainakin ehdotetut maljat syytä ottaa. Pietarissa pelatessani ja venäläisiä ystäviä muuallakin tavatessa olenkin noudattanut lehtorimme ohjeita varsin tunnollisesti.
Tapasin venäläisiä urheilujournalisteja Georgiassa ja ehdotin itse maljaa sekä maailmanrauhalle että YYA-sopimukselle, mikä itse asiassa heitä kovasti huvitti. Ryssien kanssa ryyppääminen käy kovasta työstä, koska koko ajan pitää kilistellä, eivätkä ne koskaan lopeta, ellei viina lopu (mitä ei ainakaan Georgiassa koskaan tapahdu) tai pää nytkähdä (tapahtuu luonnollisesti lopulta jopa venäläisille journalisteillekin). Täytyy hävetäkseni tunnustaa, että mie poistuin yleensä seurueesta nukkumaan ensimmäisten joukossa ja ainakin ennen ensimmäistäkään itänaapuria. Toisaalta venäläisiä ei juuri aamun turistikuljetuksissa näkynyt.
Sovimme reissun primus motorin Petri Pietilän kanssa, että hän kirjoittaa kolumniini backgammon-osion, koska tietää siitä enemmän kuin kukaan muu elossa oleva suomalainen:
”Kävin äskettäin Akin ja muutaman muun suomalaisen kanssa Georgiassa. Maassa on tapana pitää maljapuheita ja kuten lukijat jo hyvin tietävät, Aki ei pidä tyhjistä maljapuheista eikä nyt niin kovin paljon muistakaan tyhjistä puheista. Kerroin kuitenkin hänelle, että niissäkin saattaa olla piilotettua sisältöä.
Pelasin pari vuotta sitten Pohjois-Kyproksella maailman suurimmassa backgammonturnauksessa. Osallistuin juhlaillallisille vuoden 1992 maailmanmestari Ion Ressun kanssa. Siellä joimme pitkälle iälle. Illallisilla on tapana ottaa muutama malja ja Ressu oli melko hyvissä lähtiessään hotellille. Hän unohti, että maassa on vasemmanpuoleinen liikenne ja ylitti kadun katsomalla väärälle puolelle. Nykyisin turnaus on omistettu Ion Ressun muistolle.
Backgammon elelee samaa vaihetta kuin pokeri. Liveturnaukset voivat hyvin, ne oikeastaan voivat aivan erinomaisen hyvin. Nettigammonin pelaaminen hiemankin isommasta panoksesta on taloudellinen itsemurha, sillä vastassa on yleensä botti, joka biittaa ihmisen.
Backgammonin renessanssi tuli viisi vuotta sitten. Turkin kansa valitsi Erdoganin, jonka Hyveen Puolue kielsi paheet. Paheet ja näkyvä homostelu siirtyivät käsi kädessä turkkilaisen Kyproksen puolelle, missä backgammon ja peräreiän poraaminen ovat maan kansallisurheilut. Pokeristakin tunnettu Pohjois-Kyproksen Merit-kasino alkoi sponsoroida backgammonturnauksia ja sponsorointi alkoi levitä muuallekin, missä backgammon on suurten kansanjoukkojen peli.
Nykyisin backgammonturnauksen voittaja saa 40-50.000 euroa, ja kyseisen suuruisista summista voi pelata Pohjois-Kyproksen lisäksi Georgiassa, Venäjällä, Kroatiassa, Gibraltarilla ja Monacossa, jossa maailmanmestaruus ratkaistaan kesällä. Hallitseva maailmanmestari on Ruotsin Jörgen Granstedt, oikein viisas mies.
Koska olen muinaisreliikki ja Suomen backgammonin kaunis prinssi, muistan sen ajan, kun backgammon oli suurempi laji kuin pokeri, mitä lukijoiden voi olla vaikea kuvitella. 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa Playboy ja sen mukanaan tuoma mieskuva oli muotia ja siihen kuului Hugh Hefnerin rakkaus backgammoniin, josta vei voiton vain kuvankauniit ja huumorintajuttomat blondit (emme ole ikinä Akin kanssa törmänneet amerikkalaisnaiseen, jolla olisi minkäänlaista huumorintajua – emmekä ehkä koskaan törmääkään).
Muistan vielä senkin päivän, kun pelasin gammonia samana päivänä Miss Suomen ja hänen hyvinkin huumorintajuisten perintöprinsessojensa kanssa samana päivänä. Playboy meni pois muodista ja pokeri korvasi backgammonin. Backgammon unohtui ja kauniiden naisten löytäminen kilpailuista muuttui mahdottomaksi. Motivaationi katosi ja laji jäi minullakin hieman unholaan.
Georgiassa backgammon on urheilua ja kansallispeli. Heidän isoin turnauksensa on nimeltään Worldwide Trophy, mikä alkaa viiden hengen joukkue MM-kilpailulla. Viiden hyvän backgammonin pelaajan löytäminen Suomesta on mahdotonta, joten seurasin Belgian Michel Lamonten kanssa kilpailua katsomosta. Saksan kakkosjoukkueesta jäi yksi mies tulematta ja kun olen tällainen huumorintajuton oluesta pitävä mulkku, olisi paikka luultavasti annettu minulle, jos olisin vain marssinut tahdissa vahvistamaan joukkuetta. Tämä ei toteutunut ja Saksan ykkösjoukkue piti yllä maansa mainetta päätyen loppujen lopuksi neljänneksi.
Tbilisiin saatiin maansuru, sillä voiton vei karvakäsien finaalissa Armenia, joka löi isäntämaan 3-2. Voin kertoa, että maassa, jossa kansa seuraa tiukasti myös jääkiekko-ottelua Armeniaa vastaan, ei finaalihäviö varsinaisesti nostanut tunnelmaa. Sama kohtalo toistui henkilökohtaisessa finaalissa. Armenian Tsaruk Manukyanista tuli kaksoisvoittaja ja isäntämaan Revazi Tskhovrebashvili jäi kakkoseksi. Voittaja kuittasi 40.000 USD ja hävinnyt puolta vähemmän. Poistuimme juhlaillalliselle kuuntelemaan maljapuheita. Kukaan ei tiettävästi jäänyt bussin alle.
Backgammonissa huippupelaajien väliset tasoerot ovat hyvin pienet. Peliä harjoitellaan pelaamalla XG-nimistä bottia vastaan. Samalla botilla voi analysoida omat pelinsä ja asemansa. Kaikille pelaajille muodostuu turnaustulosten mukaan XG-gammonilla laskettava personal rating (PR) -luku, jonka mukaan pelaajien paremmuus on helppo määrittää. Yksinkertaisesti sanoen kyse on siitä, että paras pelaaja tekee vähiten virheitä.
Maailman paras pelaaja on Goldman Sachsilla työskentelevä venäläislähtöinen Viktor Ashkenazi. Hän ei ole ammattilainen, vaan älykäs mies, joka pelaa hyvää gammonia. Tbilisissä ei ollut hänen vuoronsa voittaa. Backgammonturnausten yhteydessä pelattiin aiemmin paljon rahapelejä. Nykyisin turnausaikataulu on tiukka ja rahapelit ovat enimmäkseen jääneet pois muodista. Ne palaavat kuitenkin aina muotiin, kun vuoden 2014 viehättävä japanilainen maailmanmestari Akiko Yazawa saapuu paikalle juuri vesirajan peittävässä kauniissa mekossaan ja vastustajien elimet asettuvat puolivolley-asentoon. Rahapelit jatkuvat pitkään ja tuhannet päätyvät Akikon muotilaukkuun.
Minä suosittelen Georgiaa kaikille. Kvevri-viinit, hyvät ruoat, halvat hinnat, backgammon ja pokeri pitävät mielen virkeänä. Monet lukevat tämän jutun loppuun, sillä heitä kiinnostaa, jättävätkö kaikki georgialaistytöt ajelematta. Asia jäi selvittämättä meidän lehtimiesten kiireisen aikataulun ja korealais-venäläisten ystävyyssuhteiden ylläpidon vaatiman ajan takia, joten jonkin teistä on nyt pikipäin (tai piripäin) lähdettävä selvittämään asia. Helpoimmin se taitaa onnistua esim. maassa pidettävien WPT-turnausten aikana.
Minä kiitän suomalaisvaltuuskunnan puolesta maan suurinta vedonlyöntitoimisto Adjarabetiä ja Georgian matkailuministeriötä hienosta kilpailusta ja Akia hyvästä seurasta. Backgammon jatkuu Georgiassa Batumin lomakaupungissa syksyllä ja siellä pelataan georgialaispoliitikko Gogi Bukian muistolle.”
Minä puolestani kiitän Petriä matkan organisoinnista ja toistan yhden pitämäni maljapuheen sisällön: ”Yksi syy, miksi lähdin Georgiaan, oli Petrin mainostama georgialainen vieraanvaraisuus. Olemme edelleen Petrin kanssa kavereita, koska hän ei valehdellut. Georgialaiset ovat ystävällisintä, avuliainta ja vieraanvaraisinta väkeä, mitä olen tavannut”. ( Jos pitää tällaisen peruslattean maljapuheen, on syytä edes seisoa sanojensa takana.)
Lisäksi syytän backgammonväkeä Suomessa huonosta markkinoinnista. Kyseessä on hieno taitopeli, jolla ei ole ainakaan enää Suomessa ansaitsemaansa arvostusta. Kuka tiesi ennen edellistä kolumniani, että Suomella on backgammonissa neljä joukkuemaailmanmestaruutta, joissa kaikissa joukkueissa Petri Pietilä pelasi?
P.S. Törmäsin reissussa minua reilusti vanhempaan naispuoliseen amerikkalaisjournalistiin, jolla oli mielestäni huumorintajua. Vaikka suomalaisen huumorintajun puute tosiaankin yleisesti vaivaa amerikkalaisia, ei sieltäkään ole mahdotonta löytää sivistyneitä yksilöitä. Jos etsii muista kansallisuuksista suomalaisten kanssa aidosti räkättävää väkeä, kannattaa tehtävän helpottamiseksi suunnata mieluummin itään kuin länteen. Amerikkalaista ”kohteliasta” kestohymyä en ainakaan minä laske huumorintajuksi.
