Lähes kaikilla pokeriturnausviikoilla pelit hiipuvat loppua kohden. Reippaimmilta vetureilta loppuvat rahat nopeasti. Turnauspettymysten jälkeen taas peli-innostus hiipuu osalta, vaikka ammuksia vielä olisikin ja sitten vain tilataan rivakka lento kotiin. Turnausmenestyjät taas nykypäivänä löytävät enää valitettavan harvoin tiensä käteispöytään.
Tämän ilmiön vuoksi panostin tämänkertaisella Barcelonan reissullani kovasti alkupään peleihin. Pelasin nuoruuden innolla ensimmäiset yhdeksän päivää absolutistina noin kymmentuntisia sessioita. Tämä oli odotusarvomielessä mielekästä, koska Barcelonan 10/20 peli oli pääsääntöisesti pehmeämpää kuin Mikonkadun 2,5/2,5-peli. Jopa vanha taisteluparini Jari Salonen lämpeni Barcelonassa huitomaan pitkiä päiviä. Muitakin suomalaisia näkyi käteispeleissä poikkeuksellisen runsaasti. Mitä ilmeisimmin ahneus ajaa ihmisiä yhä edelleen myös työnteon pariin.
Viimeisen viikonlopun olin budjetoinut enimmäkseen viihdeosastolle. Aloittelevana pokeriammattilaisena varasin rentoutumiseen viimeisen päivän. Näin vähän kypsempänä pelurina tarvitsee yhdeksästä työpäivästä toipumiseen useamman kuin yhden päivän.
Pelasin viimeisinä päivinä kasinolla sitten selvästi lyhempiä päiviä ja tilasin seuraksi muutaman vodkan aqua con gasilla. Nämä olivatkin viihdykkeeksi tarpeen, koska pehmeät pelit isoilta tasoilta olivat loppuneet. Perjantain ainoassa 10/20 pöydässä oli pelkkiä tiukkoja ammattilaisia. Sain muutamat blindit ja sitten menin tuplaamaan yhden tanskalaisen. Tämä oli juuri edellisessä jaossa yrittänyt pillittää tiukkaa itävallankiinalaista. Hän otti minun avaukseni kiinni ainoana. Floppi oli sinne päin, koska sain keskinapin kiinni ja suoran välivedon ja “pakkohan” siihen oli lyödä pieni konttari. Juutti otti, ja turnin kalle avasi minulle salettivärin vedon.
Löin potin ja sen jälkeen oli oikeasti pakko maksaa kaverin all-in. Koska kaveri oli selvästi tilttiherkkä, suostuin jakamaan vain kerran. River ei auttanut kaverin turnattuja rattaita vastaan. Nuoriso sanoisi turnia setupiksi, mie kutsuisin omaa peliäni väärää kaveria vastaan suunnatuksi yliaggressioksi. Taisin sitten tiltata ihan vähän itse. En niinkään huonosta riveristä, vaan siitä että olin mennyt antamaan turhat tuplat kaverille, joka oli juuri alkamassa laittamaan vähän vauhtia pöytään.
Kokeneena tasojen pakittajana tuomitsin itseni karvalakkipuolelle pelaamaan 5/10-peliä. Siellä olikin vielä perjantaina valot päällä reippaudenkin puolesta. Olin hyvin itsevarma osaamiseni suhteen tässä seurassa. Sitten onnistuinkin taas tunaroimaan merkkini keskelle pari kertaa varsin arveluttavilla suorituksilla.
Lauantaina ja sunnuntainakin kävin vähän vilkaisemassa pelejä. Isommissa pyöri edelleen vain Loser’s Game eli tappiolla olevat ammattilaiset toivoivat itselle saletteja ja kollegoille second nutseja. Tosin kollegat eivät sitten näillä välttämättä maksa. Isoja bluffeja voi hyvinkin olla odotettavissa. Peliä voi olla ihan kiva pelata, mutta vaatii täyttä skarppiutta, ja minä olin virvoitusjuomilla jo vähän omaani pehmentänyt.
Jatkoin kuitenkin sisukkaasti pienempien pelien parissa. Sunnuntaina löysin pöydästä saman norjalaisen, joka edellisenä päivänä oli vetämässä kertomansa mukaan ja naama-analyysin perusteella uskottavasti paikallisen oluen voimalla 28:tta tuntiaan. Nämä pelisuoritukset mielessä löysin kolme paria multiway-potissa, kun krapulaisella turskalla oli hitaasti pelattuihin nauloihin muodostunut kärkisetti. Vähän pelkäsin tällaista, mutta en sitten paikallista tunnustelulyöjää reissattuani enää päässyt kädestä irti, vaikka olisi pitänyt. Minulla oli kolmesataa sisällä ja lisää maksettavaa vain viisi ja puoli, mutta backdoorväri oli merkittävin elossa oleva vetoni. Parhaassa vireessäni olisin löytänyt kipin ja kuunnellut korvat luimussa muiden kritiikkiä ”miten tuohon kukaan voi mitenkään enää kipata.”
Hupaisaa on, että turnausviikolta voitin eniten 20/40-pelistä, joka oli pääasiassa huonoa. Varsin hyvästä 10/20-pelistä jäin ihan vähän voitolle ja 5/10-”pikkupeliin” onnistuin häviämään muutaman tonnin.
Lopulta jäin reissun peleistä reilut seitsemän tonnia voitolle, mikä saattoi olla hyvin lähelle oikeudenmukainen kohtalo. Kuvittelin olevani reilusti voitollinen 5/10-pelaaja, mutta pelisuoritukseni eivät tätä tukeneet. Se, että pöytä on hyvä, ei riitä. Pitää myös pelata hyvin, tai päätyy pelaamaan Losers’ Gamea, vaikka olisi sellaista sisukkaasti väistellyt.
