Lontoo on tunnettu hienosta ilmastosta, halvoista vuokrista, hyvästä ruoasta ja kauniista naisista. Kun menin sinne viime viikolla, ainakin sää oli Helsingin räntäsadetta parempi. Vettäkin satoi vain välillä.
Minulla oli tavallista onnistuneempi ulkomaan pikavisiitti. Olin asettanut tavoitteeksi neljän yön reissussa käydä kerran kuntosalilla ja kävin kolme kertaa. Viiniä alettiin juoda aikaisintaan lounaalla. Nyt keskiviikkona alan jo olla täysin toipunut sunnuntain paluusta.
Kävin Victoria Casino Londonissa ensimmäisen kerran 1997. Tuohon aikaan piti jäsenyyttä hakea 48 tuntia ennen kasinoon astumista. Sittemmin aika lyheni 24 tuntiin ja nykyisin sisään pääsee ovelta. Vuosisadassa parissa brititkin siirtyvät järkeviin käytäntöihin.
Kasino on ollut Lontoon arabialueella Edgware Roadilla Hyde Parkista pohjoiseen kohta jo 50 vuotta. Jo 60-luvulla amerikkalaiset high rollerit tekivät iskuja kasinolle. Pitikö heidän odotella 48 tuntia, en tiedä.
En ollut pariin vuoteen ehtinyt Victoriaan, joten oli kiva päästä katsomaan mitä oli muuttunut vai oliko mitään. Englantilaiset eivät ole tunnettuja dynaamisuudestaan, joten odottelin melko samaa kuin aina ennenkin.
Pokerihuoneen siirto alakerrasta yläkertaan oli merkittävin havaittava muutos 17 vuodessa. Henkilökunta oli samaa, pelaajat samannäköisiä, ja paikka perjantai-iltana melko täynnä. Tuhannen punnan pot limit omahaa oli auki yksi pöytä, johon ilmoittauduin jonoon.
Vilkaisin pöytää, ja näin tuttuja kasvoja, brittiammattilaisen Robin Kestonin, erään irlantilaisen ammattipelurin, jonka nimeä en muista – ja Jammun. Jammu-setä on legendarinen waste of seat Suomesta. Hän on ainoana koskaan saanut kolmen kuukauden porttikiellon Casino Raylla paikan myymisestä. Hän täytti aikoinaan aina viimeisen paikan pokeripöydästä, eikä ollut muutenkaan erityisen suosittu sen enempää pelaajien kuin henkilökunnan keskuudessa. Hän lopetti minulle puhumisen jo viime vuosikymmenen alkupuolella, joten olisi epäreilua parjata häntä enempää.
Robin Kestonia en ollut nähnyt vuosikausiin. 1990-luvulla kolistelimme vuosikausia ympäri Eurooppaa samoissa pöydissä. Robin pelasi tuohon aikaan pääosin käteispelejä turnausten yhteydessä, mutta on näköjään käteispelien sivussa onnistunut rahastamaan turnauksista 1,3 miljoonaa dollaria vuodesta 1995 alkaen.
Menin heti moikkaamaan häntä. Hetkeen Robinilla ei valo palanut, kuka kaljupää häntä tuli kättelemään, koska viimeksi tavatessamme minulla ei ollut luultavasti silmälaseja. Vanhettunuthan en tietenkään ole, ja kalju olin jo tuolloin. Robin toki oli ottanut harmaata ja ryppyjä.
Sitten hän havahtui, ja sanoi: ”I remember you, where have you been, in jail?” Vastasin, että olin toistaiseksi onnistunut välttämään vankilan.
Robin pelasi ennen vanhaan isoja pelejä isolla stäkillä, ja tälläkin kertaa hänellä oli edessään parikymmentä tuhatta puntaa. On aina hauska nähdä veteraaneja, jotka ovat kestäneet ajan ja nettinuorison haasteen.
Irlantilaisen pelurin muistan pitkästä sessiosta Amsterdamista Marcel Lusken hoolissa vuonna 1998. Marcel piti jatkopelejä vuosikausia Casino Hollandin vieressä, ja kaikki kasinolla tiesivät paikan. Suomessa vastaava paikka ratsautettaisiin viikossa.
Meitä oli aluksi pelaamassa pottiomahaa Joe Beevers, Ross Boatman, David ”Devilfish” Ulliot, Marcel itse, belgialainen vähän liberaalimpi pelaaja, mie ja ko. irkku. Sessio päättyi irkun katkeamiseen rouvilla Devilfishin kalleja vastaan. Naisiin ei pitäisikään koskaan luottaa, ainakaan jos paha kala on paikalla.
Ross ja Joe olivat jo tehneet hit & runin ja belgialainen mennyt poikki. Minä en katsonut tarpeelliseksi jatkaa pelkästään Lusken ja Ulliotin kanssa, jotka olivat varmasti minua parempia shorttiomahapelaajia. Niin oli varmaan irkkukin, mutta olin halunnut seurata legendojen peliä lähituntumasta. Lisäksi minulla oli positio Devilfishiin, joka on pahamaineinen tilttaaja. Kolmikätisessä siitä ei ole juuri hyötyä.
Tuohon aikaan ostin isoon peliin lähes aina minimillä sisään ja niin teen edelleen. Ehkä jonain päivänä kerään itseluottamusta ja osaamista niin paljon, että en joudu pelaamaan syöksypokeria, kun panokset kasvavat ja peliseura kovenee.
Vicissä pöydässä oli yksi arabitaustainen pelaaja, joka pelasi lähes joka käden, ja häntä sitten loppupöytä yritti kiivaasti eristää. Erityisesti tässä kunnostautui vasemmalla puolellani ollut lapinpolttaja, joka oli selkeästi nettisukupolvea. Vaikka pöytä oli muuten tiukka, pidin positiostani.
Onnistuin kolme kertaa työntämään grandini (cockneyksi tuhat puntaa) keskelle varsin hyvissä, mutta palautusprosentti oli huonompi kuin lotossa eli tasan nolla. Olin kuitenkin tyytyväinen peliini.
Yleensä saan hinkuyskää vieraan valuutan kasinoille palavista euroista, koska näillä on tavallisesti ryöstökurssit. Victoriassa on Euroopan kasinoille tavanomainen metodi, jossa saman päivän aikana vaihdetut valuutat saa takaisin (jos on puntia millä vaihtaa) – ja poikkeuksellisesti kohtuulliset kurssit. Tästäkään ei tarvinnut mököttää.
Toisena iltana tein jo kuuden tuhannen punnan nousun, mutta kun suostuin Robinin ehdottamaan half Omaha/half London Lowballiin, onnistuin saamaan kolmella viimeisellä kortilla lowballissa lähinnä kuvia ja pareja ja tuuppasin omahanousuni lowballiin. Peliä pelattiin aikoinaan Pariisissa nimellä ”Nullo”, ja pidin itseäni luonnollisesti monen sadan jaon kokemuksella eksperttinä. Peli sinänsä on erinomainen vähänkään gambling-henkisille.
Alkoholitarjoilua pelipöytiin ei Victoriassa aikoinaan ollut. Sitten joskus vuosituhannen vaihteessa tuli pöytiintarjoilu, joka loppui kahdelta, jolloin vajaatkin lasit kerättiin pois. Näppärä poika saattoi hakea yläkerrasta vodkatuoremehua ilman jäitä hyvissä ajoin ennen tarjoilun loppumista ja esittää juovansa pelkkää mehua. Nykyisin tarjoilu jatkuu pitempään, mutta vain pelipöytiin. Kuten aiemminkin sanoin, myös britti-imperiumissa voi tapahtua positiivista kehitystä.
Kaikkien itseään kunnioittavien pokerinpelaajien kannattaa käydä tutustumassa Casino Victoriaan ja haistella paikan 50-vuotista historiaa. Pelit eivät välttämättä ole Euroopan parhaat, mutta järjestelyt toimivat erinomaisesti ja reikki on edullinen, vaikkakin noussut viime visiitistäni. 10/25 pelissä veloitettiin 25 puntaa tunti.
Pokerireissulla Lontooseen voi aina Victorian (ja muiden kasinoiden) lisäksi nauttia pubeista, nähtävyyksistä ja hienosta ilmastosta!
P.S. Tiesittekö, miten sanotaan cockneyksi kaunis nainen? Se on ”a tourist”.
